Kotimaa

Poliisi ampui taksiryöstöstä epäiltyä miestä Joensuussa – mies oli autossa huitonut teräaseella ja vaatinut kuljettajan puhelimia itselleen

Tapahtumia tutkitaan törkeänä ryöstönä ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Poliisi ampui taksiryöstöstä epäiltyä miestä Joensuussa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Poliisi oli saanut noin kello 1.30 tehtävän, jonka mukaan taksista oli tullut ryöstöhälytys. Taksi oli matkalla Kontiolahdelta Joensuuhun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisipartio kohtasi taksin pian Joensuun keskustan liepeillä ja alkoi seurata ajoneuvoa. Poliisipartio näytti taksille pysähtymismerkkiä, jota sen kuljettaja ei noudattanut. Taksi ei kuitenkaan pyrkinyt aktiivisesti poliisipartiota karkuun, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Lopulta taksi oli pysähtynyt linja-autopysäkille. Taksinkuljettaja, 31-vuotias nainen, oli poistunut autosta ja ilmoittanut poliisille, että kyydissä olevalla asiakkaalla on teräase.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisi kertoo, ettei mies totellut poliisin antamia käskyjä. Poliisin mukaan mies oli kävellyt teräase kädessään kohti toista poliisia. Sen jälkeen poliisi ampui miestä ylävartaloon hänen pysäyttämisekseen.

”Meillä on nyt aktiivisesti kuulusteluja menossa. He ovat henkilöitä, joilla on havaintoja tapahtumista taksitilanteessa ja ennen taksiin nousemista”, sanoi sunnuntaina aamupäivällä rikoskomisario Simo Hämäläinen.

Rikoksesta epäilty on 21-vuotias kontiolahtelainen mies. Hänet toimitettiin hoitoon Pohjois-Karjalan keskussairaalaan, josta hänet siirrettiin sunnuntaina Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Poliisin mukaan miehen terveydentilasta ei ole vielä tietoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tapahtumia tutkitaan törkeänä ryöstönä ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. Hämäläinen kertoo olleensa myös yhteydessä syyttäjään, jos poliisin aseenkäytöstä mahdollisesti alkaa esitutkinta.

”Taksinkuljettajalle tilanne oli järkyttävä, sen enempää en siihen ota kantaa”, Hämäläinen sanoo.

Poliisin mukaan mies oli taksin kyytiin noustuaan käyttäytynyt sekavasti ja huitonut teräaseella taksin sisätilassa. Hän oli vaatinut kuljettajan puhelimia itselleen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kuljettaja ei saanut tilanteessa fyysisiä vammoja.

Joensuun taksitarkastaja Jyri Erola kertoo olleensa yöllä paikan päällä tilanteessa. Hän sanoo, että on sopinut poliisin kanssa poliisin hoitavan asian tiedotuksen. Hän on itse myös keskustellut tilanteen jälkeen kuljettajan kanssa, joka siihen joutui.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tapaus on hänen mukaansa hyvin harvinainen Joensuussa.

”Kyllä tämä herättää ajatuksen, että mihin kaikkeen pitää työaikana varautua. Tällaisesta tulee aina huolta ja hämmennystä. Ihan vastaavassa mittakaavassa tällaista ei ole tapahtunut.”

Poliisi turvautunut ampumiseen muutaman kerran viime vuosina

Poliisi on käyttänyt asetta ampumistarkoituksessa kiinniottotilanteissa muutaman kerran parin viime vuoden aikana.

Vakavin tilanne koettiin keväällä Lempäälässä, jossa poliisi ampui miehen kuoliaaksi autoon. Mies ei totellut takaa-ajon jälkeen kiinniottotilanteessa poliisin käskytystä, vaan ampui omatekoisella pumppuhaulikolla tuulilasin läpi kohti poliisia, joka oli suihkuttanut kaasua auton sisään. Yksi poliisi sai osuman ylävartaloon ja kasvoihin. Tällöin kaksi auton etupuolella ollutta poliisia ampui kohdistettuja laukauksia kohti autoa.

Toinen poliisi ampui kolme kertaa ja toinen kerran. Syyttäjä katsoi myöhemmin, että poliisit toimivat hätävarjelutilanteessa ja asianmukaisesti.

Kesäkuussa Helsingin Ruskeasuolla puolestaan poliisi ampui miestä, joka kulki käsiaseen kanssa aamuvarhain huoltoaseman lähellä. Poliisi oli jo saanut keskusteluyhteyden mieheen, mutta tilanne kärjistyi ja poliisi taltutti miehen ampumalla tätä vartaloon. Mies joutui sairaalahoitoon.

Maaliskuussa Mikkelissä poliisi ampui miestä, joka riehui teräaseen kanssa kaupan pihassa ja hakkasi sillä autoja. Poliisi ampui miestä jalkaan, koska hän käyttäytyi väkivaltaisesti ja uhkaili poliisia.

Viime vuoden kesällä Vaasassa poliisi ampui miestä omakotitalon pihalla, kun tämä oli uhannut toista pihalle tulleista kahdesta poliisista aseella. Mies piti ladattua asetta ampuma-asennossa eikä reagoinut poliisin käskyihin ja varoituksiin, jolloin poliisi ampui.

Toinen paljon huomiota saanut ampumistapaus sattui Nelostiellä Orimattilassa lokakuussa 2016, kun moottoripyöräpoliisi ampui miehen kuoliaaksi moottoritien välisellä nurmialueella takaa-ajon jälkeen ja tilanteessa, jossa mies oli juuri puukottanut useasti maassa makaavaa naista. Poliisi ampui kolmesti, mutta vasta viimeinen, kylkeen osunut laukaus pysäytti teon. Mies kuoli paikalle. Syyttäjän mukaan poliisi toimi hätävarjelutilanteessa.

Kaikkein tunnetuin poliisin viime vuosien aseenkäyttötilanne on Turun terroripuukotusten kiinniotto, jossa poliisi pysäytti reiteen ampumalla ihmisiä puukottaneen terroristin kadulla juuri, kun mies oli viiltämässä yhden uhrinsa kaulaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikokset
  • Poliisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksi mies pitää valtaa kerrostalossa, joka rapistuu silmissä – Asukkaat ovat odotelleet remonttia vuosikaudet

    2. 2

      Autoilijoiden häikäilemättömyys koulun edessä Espoossa on saanut jo poikkeukselliset mittasuhteet – ”Ajoneuvo­käyttäytyminen on lähtenyt käsistä”

    3. 3

      Miksi miehet lähettävät naisille kuvia omasta peniksestään? Ruotsalaistoimittaja löysi kuusi syytä hämmentävälle käytökselle

    4. 4

      Turkkilaislehti: USA:lla on hallussaan nauhoite, jossa Saudi-Arabian kruununprinssi määrää toimittaja Khashoggin ”hiljentämisen niin pian kuin mahdollista”

    5. 5

      Mitä näet tässä kuvassa? Juha Vasara kuvasi tavallista bussiterminaalia, kun hän kohtasi odottamattoman näyn

    6. 6

      Neljän tähden dokumentti kuvaa raadollisesti Suomen vanhimman pelitalon sekoilua, kun yhtiö yrittää luoda epätoivoisesti kansainvälistä hittiä

    7. 7

      Kun verkkokeskustelu kiihtyy, jostain ilmestyy sydämetön sivaltaja – Sellainen on Matti, ja nyt hän kertoo, mikä muiden pahassa olossa kiehtoo

      Tilaajille
    8. 8

      Tieto jäljellä olevasta taloyhtiölainasta maksaa asukkaalle 65 euroa – Ovatko isännöintitoimistojen maksut kohtuullisia?

    9. 9

      ”Ylikuormitus täällä on ihan hysteeristä” – HS:n selvitys kertoo sosiaali- ja terveysministeriön kriisistä, jonka kärsijöiksi uhkaavat joutua kaikkein heikoimmat

      Tilaajille
    10. 10

      Koomikko Iikka Kivi oli ahdistunut vihankylväjä, joka louhi verkosta todisteita maahanmuuttajien pahuudesta – Nyt hän kertoo, miksi purki pahan olonsa viattomiin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi mies pitää valtaa kerrostalossa, joka rapistuu silmissä – Asukkaat ovat odotelleet remonttia vuosikaudet

    2. 2

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    3. 3

      Uusia tietoja nuolilla surmatusta amerikkalaisesta seikkailijasta: uhmasi kieltoja pyrkiessään eristetyn heimon luo

    4. 4

      Keskelle Vaalimaan korpea on noussut eriskummallinen ostosparatiisi – HS tutustui venäläisiä houkuttelevaan outlet-kylään, joka muistuttaa kulissia

    5. 5

      Saastuttaa sisä­ilmaa, synnyttää kosteus­vaurion, vahingoittaa kerrostalon rakenteita – Kysyimme, ovatko ilmalämpöpumppuihin liitetyt epäilykset todellisia

    6. 6

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    7. 7

      Autoilija ajoi kahden alakouluikäisen lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    8. 8

      Kiinalainen teurastamo pumppasi jopa 120 litraa vettä nautoihin nostaakseen eläinten myyntipainoa – Polvilleen luhistuneella naudalla näkyi ”kyyneleitä silmissään”

    9. 9

      Miksi miehet lähettävät naisille kuvia omasta peniksestään? Ruotsalaistoimittaja löysi kuusi syytä hämmentävälle käytökselle

    10. 10

      Koomikko Iikka Kivi oli ahdistunut vihankylväjä, joka louhi verkosta todisteita maahanmuuttajien pahuudesta – Nyt hän kertoo, miksi purki pahan olonsa viattomiin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    6. 6

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    7. 7

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    9. 9

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    10. 10

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    11. Näytä lisää