Kotimaa

Vieras pirkkolaji uhkaa Suomen hyönteisiä: Punajalkainen harlekiinileppäpirkko on peto, joka lisääntyy ”hillittömän voimakkaasti”

Voimakkaasti leviävä uusi leppäpirkkolaji voi ajaa kotimaiset pirkkolajit ahdinkoon. Suomen ympäristökeskus pyytää havaintoja harlekiinileppäpirkoista.

Uusi haitallinen vieraslaji yrittää rantautua Suomeen. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan Suomessa on tehty kuluneen kesän aikana useita havaintoja täällä uudesta harlekiinileppäpirkosta.

Tämä vieras pirkkolaji on määritelty Euroopassa haitalliseksi vieraslajiksi. Tutkijat ovat odottaneet sitä jossain vaiheessa Suomeenkin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syken mukaan kuluneena kesänä harlekiinileppäpirkkoja havaitiin Lohjalla, Oulussa ja viime viikonloppuna Kemiönsaaren Örössä. Vuonna 2014 Örössä tavattiin tiettävästi ensimmäinen Suomeen kulkeutunyt yksilö.

Harlekiinileppäpirkot (Harmonia axyridis) ovat alunperin kotoisin Aasian itäosista. Niitä on käytetty kirvojen biologisessa torjunnassa ympäri maailmaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Laji on kuitenkin osoittautunut liiankin tehokkaaksi tapaukseksi, sillä se on lisääntynyt monin paikoin räjähdysmäisesti. Sen on todettu vähentäneen alkuperäisiä leppäpirkkokantoja tai jopa syrjäyttäneen niitä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Harlekiinileppäpirkko on peto, joka vaikuttaa luonnossa erityisesti muihin kirvoja syöviin hyönteisiin. Sen tiedetään myös hyökkäävän muita pienempiä hyönteisiä vastaan.

Syken mukaan Länsi-Euroopassa harlekiinileppäpirkkoa alettiin käyttää laajasti biologisessa torjunnassa 1990-luvun puolivälissä. Jo vuosituhannen vaihteessa sen havaittiin levinneen luontoon. Lajin kaupallinen käyttö biologisessa torjunnassa päättyi 2000-luvun alkupuolella, mutta leviäminen jatkui.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nyt harlekiinileppäpirkot ovat levinneet jo Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin.

”Koska se on kotoisin Aasiasta, sille ei ole täällä luontaisia vihollisia. Tai leppäpirkkoja saalistavat muut hyönteislajit eivät ole ottaneet sitä vielä kohde-eläimeksi. Se lisääntyy hillittömän voimakkaasti”, kertoo vanhempi tutkija Jaakko Kullberg luontoselvityksiä tekevästä konsulttiyritys Sitowise Oy:sta.

Suomessa harlekiinileppäpirkkojen käyttö biologisessa torjunnassa on kielletty.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hyvinä kirvavuosina leppäpirkkolajit voivat vaeltaa suurina massoina uusille alueille ja ajautua suurina lauttoina rannoille. Niin tekee myös harlekiinileppäpirkko.

”Nyt on hyvä vaelluskeli hyönteisille. Niitä voi jopa etsiä rannoilta”, Kullberg sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Varovaisenkin arvion mukaan harlekiinileppäpirkkoja on tullut lentäen Suomeen näissä vaelluksissa kymmeniä tuhansia. Ensi vuonna sitten nähdään, ovatko ne selvinneet meidän talvesta. Rupeaako havaintoja tulemaan lisää.”

Harlekiinileppäpirkko on kookas leppäpirkko, jonka kuoren yläpuolinen väri voi vaihdella vaaleanruskeasta, oranssinpunaiseen, punaiseen ja mustaan. Ne voivat olla kuviottoia tai niissä voi olla täpliä.

Kullbergin mukaan harlekiinileppäpirkon paras tuntomerkki löytyy kuoriaisen alapuolelta.

”Tuo alapuolen väri on juuri se, joka käräyttää tämän tihulaisen. Kun sen kääntää selälleen, sen yleisväritys vatsapuolella on punaruskea ja sen jalat ovat punaiset. Tällä tavalla sen erottaa muista suomalaisista lajeista”, Kullberg sanoo.

Syke kaipaa nyt lisää havaintoja lajin esiintymisestä. Jos epäilet löytäneesi harlekiinileppäpirkon, se kannattaa keikauttaa selälleen ja ottaa siitä kuva. Kuva tietoineen kannattaa tallentaa Vieraslaji-portaaliin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Luonto
  • Vieraslajit
  • Hyönteiset
  • Minna Pölkki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    6. 6

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    7. 7

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    8. 8

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Lehti: Maltalaisen toimittajan murhan tilaajat tunnistettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    4. 4

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    5. 5

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    6. 6

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    7. 7

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    8. 8

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    6. 6

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    7. 7

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    10. 10

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    11. Näytä lisää