Kotimaa

Tutkija selvitti, miksi Suomesta lähti noin tuhat naista saksalaisten joukkojen matkaan – tutkimus kumoaa sitkeän myytin

Toisin kuin yleisesti on luultu, vain alle puolet Lapin sodan aikana saksalaisten mukana lähteneistä naisista lähti sulhasen perässä. Tämä käy ilmi Anu Heiskasen tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Suomesta lähti Lapin sodan aikana noin tuhat naista saksalaisten joukkojen mukana Norjaan ja Saksaan. Näin arvioi tutkija Anu Heiskanen tuoreessa tutkimuksessaan.

Suomessa elää yhä käsitys, että naiset lähtivät Saksaan lähinnä miesystäviensä perässä. Heiskasen tutkimus kumoaa kuitenkin vanhoja myyttejä: hänen mukaansa sulhasen perässä lähti vain 40–50 prosenttia naisista.

Muut tempaisi saksalaisten mukaan työ, pakko, pelko, sota-ajan elämän näköalattomuus tai seikkailunhalu.

Heiskasen poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirja Naisen kokemus, sota ja selviytyminen – Kolmanteen valtakuntaan 1944 lähteneet suomalaiset naiset tarkastettiin perjantaina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Saksaan lähteneiden naisten kohtalo on osin vielä nykyäänkin herkkä aihe. Heiskasen mukaan noin 35 prosenttia lähteneistä ei palannut Suomeen vuoden 1948 loppuun mennessä, mikä on tiivistänyt naisten ympärille kietoutunutta salaperäisyyden verhoa.

Tämä näkyy muun muassa legendassa hukutetuista naisista. Sen mukaan laivoilla paenneet saksalaiset olisivat avomerelle päästyään heittäneet suomalaiset naiset kylmästi mereen. Väite on elänyt sitkeästi, vaikka tapahtumasta ei ole mitään todisteita.

”Naisilla on iso symbolinen arvo kansakunnassa”, Heiskanen sanoo.

Palaamattomat naiset jatkoivat todennäköisesti elämäänsä Saksassa tai muualla Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Osa saattoi palata Suomeen 1950-luvulla.

Heiskanen ei halua, että saksalaisten mukaan lähteneitä naisia määritellään vain saksalaisen sotilaan kautta.

”He olivat ihan tavallisia suomalaisia naisia. He olivat muutakin kuin jotain, joka liittyy saksalaisiin miehiin.”

Heiskanen on käyttänyt tutkimuksessaan päälähteinään Suomeen palanneiden naisten kertomuksia. Valtiollisen poliisin tutkijat haastattelivat 648:aa Suomeen palannutta naista vuosina 1945–1948. Valtaosa heistä palasi Suomeen jo vuonna 1945.

”Naisten lähdölle ei voi sanoa yhtä syytä. He lähtivät monista eri syistä, jotka vaikuttivat myös samaan aikaan”, sanoo Heiskanen.

”Pitää muistaa, että melkein kaikkien oli lähdettävä Lapista, koska koko Lappi evakuoitiin. Tilanne oli sekava.”

Heiskasen mukaan naisten kertomuksissa toistuivat halu solmia avioliitto saksalaisen miehen kanssa, Neuvostoliiton miehityksen ja väkivallan pelko sekä halu säilyttää hyväpalkkainen työpaikka Saksan armeijan palveluksessa.

Saksan asevoimat työllisti tuhansia suomalaisia erilaisissa huoltotehtävissä jatkosodan aikana. Saksalaiset maksoivat erittäin hyvää palkkaa, jolla houkuteltiin suomalaisia heidän leipiinsä.

Naiset työskentelivät tyypillisesti tarjoilijoina kanttiineissa, sairaanhoitajina ja erilaisissa huoltotehtävissä. Monet heistä olivat itsenäisiä ja omillaan toimeen tulevia.

Heiskasen tutkimuksessa kuvaillaan naisten kovia kohtaloita sortuvassa Natsi-Saksassa. Siinä on myös lähes riemastuttavia tarinoita naisista, jotka ottivat elämän omiin käsiinsä ja karkasivat ahdistavilta leireiltä ja työpaikoilta ja matkustivat henkensä kaupalla pummilla pitkin Saksaa.

Joukossa oli tarinoita naisista, jotka joutuivat vaikeuksiin, koska eivät suostuneet tekemään natsitervehdystä tai liittymään SS-järjestöön.

Saksalaiset myös houkuttelivat aktiivisesti suomalaisia naisia mukaansa. Hitlerin Saksa oli tuossa vaiheessa jo täysin riippuvainen vieras- ja pakkotyöläisistä. Jokainen käsipari oli luhistuvalle Saksalle tarpeen.

Useat naiset kertoivat, että he halusivat nähdä suurta maailmaa ja lähtivät seikkailun halusta. Osa naisista joutui saksalaisten mukaan pakotettuna tai huijattuna.

”Monet naiset viihtyivät hyvin saksalaisten tarjoamissa työpaikoissa. Saksalaiset sanoivat, että mennään Norjaan, saat säilyttää työpaikan. Naisille sanottiin, että he pääsevät Ruotsiin sitä kautta, mikä osoittautui valheeksi”, Heiskanen kertoo.

Tyypillinen saksalaisten mukaan lähtenyt oli nuori naimaton nainen. Enemmistö lähtijöistä oli iältään 19–24-vuotiaita. Suurin osa oli käynyt kansakoulun ja moni myös keskikoulun luokkia.

Heiskasen tutkimusaineiston naisista vain viisi oli naimisissa saksalaisen kanssa. Tämä kertoo saksalaisten rotupolitiikasta, jossa avioliitot saksalaisten sotilaiden ja suomalaisten naisten kanssa oli tehty erittäin vaikeiksi.

”Tästä aiheutui avioliittoa harkitsevien, kihlautuneiden ja lasta odottavien suma, joka alkoi sotaliittolaisuuden katkeamisen seurauksena purkautua niin, että osa naisista päätti lähteä maasta”, tiivistää Heiskanen väitöstutkimuksessaan.

Saksalaiset miehet toimivat myös hyvin aktiivisesti saadakseen vielä epäröivät naiset lähtemään.

”Olen arvioinut, että noin 200 naista oli raskaana saksalaiselle miehelle eli joka viides. Se on aika paljon”, Heiskanen sanoo.

”Monille kansallissosialistisen propagandan kyllästämälle saksalaiselle oli aivan kauhea ajatus, että ehkä lasta odottava nainen jää puna-armeijan jalkoihin. Eihän heillä ollut realistista kuvaa siitä, mikä sotatilanne oli.”

Raskaus olikin yksi pääsyistä lähteä Suomesta. Naiset pelkäsivät siitä koituvaa häpeää.

Heiskanen kuvaa Suomesta lähteneitä naisia selviytymisen mestareiksi.

”Ihmisten täytyy sotatilanteessa tehdä nopeita päätöksiä ja sitten elää sen mukaan. Elanto oli jostakin saatava. Siellä, missä on paljon armeijan sotilaita, siellä on myös töitä naisille. Jonkun täytyy kuoria perunat ja pestä kalsarit.”

Fakta

Entisten aseveljien sota


 Lapin sota alkoi syyskuun puolivälissä vuonna 1944 ja jatkui kevääseen 1945.

 Pohjois-Suomessa oli yli 200 000 saksalaista.

 Suurin osa Pohjois-Suomen asukkaista evakuoitiin Lapin sodan alta Pohjanmaalle tai Ruotsiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sotahistoria
  • Jarmo Huhtanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    2. 2

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    3. 3

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    4. 4

      AP: Tuomari nimesi Bill Cosbyn vaaralliseksi seksuaali­rikolliseksi – tuomio luetaan hetken päästä

    5. 5

      Palvelunesto­hyökkäys kaatoi useita verkkopalveluita – Hyökkäys tuli ulkomailta

    6. 6

      Sveitsin poliisi: Kansalaisuutta hakenut oligarkki Roman Abramovitš olisi ”uhka turvallisuudelle ja maineriski”

    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Olen tavannut lapsia, jotka sylkevät, käyvät päälle ja rikkovat huonekaluja – Miten he saavat tarvittavaa hoitoa tässä sijaishuollon resurssipulassa?

    10. 10

      Donald Trump puhui YK:n yleiskokouksessa, suora lähetys New Yorkista jatkuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    4. 4

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    5. 5

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    6. 6

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    7. 7

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    8. 8

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    9. 9

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    10. 10

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää