Kotimaa

Keskellä Kainuun korpea on kerrostalolähiö, joka ei pysyisi hengissä ilman Helsingin ja Tampereen raitiovaunuliikennettä

Helsingin Raide-Jokeri sekä Tampereen ja Saksan Mannheimin raitiovaunut pitävät Otanmäen elossa.

Otanmäki

Reino silmäilee ohikulkijoita hieman uteliaan mutta enimmäkseen välinpitämättömän oloisena.

Istuessaan Otanmäen S-marketin koiraparkissa sillä on mielessä vain yksi ihminen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun Siiri Karppinen vihdoin astuu ulos kaupasta, Reino ottaa hänet vastaan ilakoiden ja häntä heiluen. Karppinen on Reinolle täysin ainutlaatuinen ihminen.

Karppinen on ainutlaatuinen myös muuten. Hän ei ole lähtenyt maailmalle Otanmäestä. Paltamosta kotoisin oleva 20-vuotias Karppinen on muuttanut maailmalta Otanmäkeen.

”Kajaanikin oli liian iso minulle”, hän sanoo.


Nyt Karppinen asuu tyytyväisenä Otanmäessä noin 670 muun asukkaan kanssa ja käy töissä hieman isommassa lähitaajamassa Vuolijoella. Vuolijoelle matkaa on 10 kilometriä, Kajaanin keskustaan 40. Otanmäen ympärillä ei ole muuta kuin metsää.



On iltapäivä, ja kylän kadut vilkastuvat hieman. Matti Meriläinen kävelee rollaattoreineen kauppaan veikkauskuponkia jättämään, ja kolmen hengen kyläparlamentti turisee kadunkulmassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kilometrin päässä sykkii kylän sydän. Se on nykyinen Transtechin tehdas, jonka tuotantolinjalla on kolme seuraavaa Helsinkiin lähetettävää raitiovaunua.

Nämä raitiovaunut ja VR:n kaksikerrosvaunut ovat pitäneet Otanmäen elossa viime vuodet. Tulevat vuodet taajama elää Helsingin Raide-Jokerin sekä Tampereelle ja Saksan Mannheimiin tilattujen raitiovaunujen varassa.

Joskus tulevaisuudessa saapuu taas uusia tilauksia. Raitiovaunuja tai junia, mutta jotain tulee. Näin uskoo koko kylä.

Pätkätulevaisuus ei ole uutta. Nyt tilanne on oikein hyvä, huomauttaa Jari Roivainen.

”On ollut ylä- ja alamäkiä. Siihen on tavallaan turtunut”, Roivainen sanoo kotisohvallaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tällaiset tilaukset ovat tehtaalle elinehto. Ja jos tehdas kuolisi, ei tämä kyläkään eläisi.”

Tämän tietää myös vieressä istuva mies, hänen poikansa Juho Roivainen.


Roivaiset ovat juuri päässeet aamuvuorosta. He tekevät vuoroja rinta rinnan, kuten monet isät ja pojat tehtaalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Kolme vuotta olen nyt ollut koko ajan töissä, mutta 15-vuotiaasta asti olen ollut tehtaalla joka kesä”, 23-vuotias Juho Roivainen sanoo.

”Verenperintö”, jatkaa isä Jari Roivainen.

Hänellä itsellään on meneillään tehtaalla 28. vuosi.

Vanhempi, 48-vuotias Roivainen ei ole ainoastaan isä vaan myös pappa. Pihapiirissä telmii kymmenkunta lasta, joista yksi on nuoremman Roivaisen. Isän nuorimmainen poika on samanikäinen kuin pojanpoika, kaksivuotias.


Jari ja Juho Roivainen perheineen aikovat asua Otanmäessä vielä pitkään, ehkä vuosikymmeniä.

”On vain luotettava, että tulee uusia tilauksia”, Jari Roivainen sanoo.

Epävarmuuteen kylässä on totuttu. Tosin kylä on Otanmäestä hieman hassu termi: lähiö voisi olla parempi. Ja kaduistakaan ei tunnu oikealta puhua monikossa. Käytännössä keskustassa on yksi pää- ja yksi poikkikatu.

Lähiön tunnun Otanmäkeen tekevät kerrostalokolossit, joissa suurin osa taajaman asunnoista on. Suurimmat kolme taloa ovat seitsen- ja pienemmät nelikerroksisia.

Titaani-nimisen talon neljännessä kerroksessa asuvat Tuija ja Pauli Savilampi. Pauli on ollut töissä tehtaalla kolmisenkymmentä vuotta, ja uudet tilaukset vienevät hänet eläkkeelle asti.

Hänkin on Jari Roivaisen tapaan nähnyt myös huonoja aikoja. Nyt tehtaalla on yli puolentuhatta työntekijää, kun vähimmillään heitä oli 50 ja rapiat.

”Aina on ollut luottamus, että kyllä tämä tästä nousee”, Pauli Savilampi kertoo.

Tuija Savilampi on taajaman ainoa perhepäivähoitaja. Hoidettavat ovat vähentyneet, samoin hoitajat.

Muut asukkaat puolestaan ovat ikääntyneet.

”Tässä talossa taidamme olla ainoita, jotka aamulla lähtevät töihin”, Pauli Savilampi sanoo.

Pariskunnan asuinympäristö voisi hyvin olla pohjoishelsinkiläisestä lähiöstä. Pauli lähtee aamulla kilometrin työmatkalleen polkupyörällä, ja Tuija kävelee muutama sata metriä.

Ikkunasta näkee kerrostaloja, matalan ostoskeskuksen, metsää ja maauimalan.

Hetkinen, maauimalan?

Kerrostalojen kupeessa on toden totta maauimala, joka on kenties maailman toiseksi pohjoisin. Hieman pohjoisempana, Ruotsin Bodenissa, on yksi.


Altaan vieressä on muita kuntoilupaikkoja. Ne ovat eläviä muistoja ajalta, jolloin isot yhtiöt rakensivat työntekijöilleen virikepaikkoja.

Otanmäen kuntoilupaikat ovat Rautaruukin tekemiä. Se osti aikoinaan kaivoksen ja rakensi siihen junanvaunutehtaan. Aluksi tuotanto myytiin Neuvostoliittoon. Sittemmin asiat ovat muuttuneet.

Nyt paikalliset odottavat uuden kaivoksen avaamista. Alueella otetaan paraikaa maaperänäytteitä, mutta projekti on ollut vireillä niin kauan, että toivo on hieman hiipunut. Tehtaaseen sen sijaan uskotaan.

”On tämä Otanmäki omanlaisensa paikka”, tokaisee Janne Myllynen.


Hän istuu kylän keskuspaikassa, pubi-pitseria Kuksassa. Se on kuulun Mainarin seuraaja. Mainarin nimikyltti on sentään kauppakeskuksen seinässä edelleen. Nimi viittaa Otanmäen syntyhistoriaan. Taajama rakennettiin aikoinaan rautamalmikaivoksen viereen, kaivostyöntekijöiden perheille.

Baaritiskillä kahvia juova Minna Kallio on samaa mieltä Myllysen kanssa taajaman omalaatuisuudesta. Hän mainitsee Otanmäen hengen.

”Kaikki ovat muualta tulleita”, Kallio sanoo.

Bussintuomia.

Niin on hän itsekin: hän muutti Otanmäkeen Päijät-Hämeestä Padasjoelta miehensä Janne Kallion mukana.

Tämä puolestaan on paluumuuttaja. Veri veti Hämeestä takaisin lapsuusmaisemiin, kerrostalojen kupeeseen Kainuun korpeen. Nyt pariskunta pitää Kuksa-ravintolaa.


Bussintuoma on myös Juho Roivaisen vaimo Roosa Heiskanen. Pohjois-Helsingin Kannelmäestä kotoisin oleva Heiskanen päätyi Otanmäkeen Roivaisen matkassa, kun mies palasi kotikonnuilleen Hyvinkäältä.

Heiskanen on sopeutunut hyvin Otanmäkeen. Tunnelma on tuttu, sillä myös Kannelmäessä on vahva yhteishenki.


Matti Meriläinen puolestaan eli nuoruutensakin nuoruutensa Otanmäessä ja työskenteli kaivoksessa.

Nuorukainen havaitsi, että vanhemmat kaivosmiehet olivat hurjia kavereita.

”Räjäytysten jälkeen kuilussa saattoi olla pölyä niin, ettei nähnyt metriäkään, ja yhtäkkiä edessä saattoi olla sadan metrin syvyinen ramppi. Ja nämä vaan menivät täyttä vauhtia.”

Vapaallakin oli hurja meno. Meriläinen kertoo, miten eräskin iso kaivosmies vähän ”hipaisi” toista Mainarissa aikoinaan, kun oli erimielisyyttä asiasta. Leukahan siinä meni hajalle, ja oikeusjuttu tuli.


Tarinoita riittää muillakin. Kerran 1990-luvulla nuorten miesten seurue oli maakuntamatkalla Kajaanista. Pitkätukkainen nuorukainen oli ensimmäiseksi astunut sisään Mainariin. Naama oli vieras, joten tuoppi oli pamahtanut säpäleiksi ovenpieleen naaman viereen. Seurue kääntyi takaisin Kajaaniin.

Kylillä oli muutenkin kauan sitten niin vilkas meininki, että Meriläinen joutui itsekin pakosalle. Silloin hätä oli toisenlainen.

”Meinasin joutua naimisiin ja lähdin liukkaasti Helsinkiin.”

Hän palasi eläkepäivillään pari viikkoa sitten takaisin. Nyt on toisenlaista.


Reino heiluttaa häntäänsä, kun Karppinen lähtee sen kanssa kävelemään kotiinsa ostoksineen. Hän muutti Otanmäkeen siskonsa perheen perässä ja tykästyi paikkaan.

Ystävät ihmettelivät: kaikki muut muuttivat ennemminkin isompiin kuin pienempiin pitäjiin. Kärkkäiselle Otanmäki on kuitenkin mitä luonnollisin asuinympäristö.

Hän ei asu kerrostaloissa vaan hieman kauempana rivitalossa.

”Siellä on rauhallisempaa.”

Otanmäen seitsenkerroksiset asuintalot ovat muuten nykyään Kajaanin korkeimmat.

Oikaisu kello 9.47: Lisätty faktaan tieto tehtaan nykyisestä omistajasta, tšekkiläisestä Škoda-konsernista.

Fakta

Vanha kaivostaajama


 Otanmäestä löydettiin vuonna 1938 rikas rautamalmisuoni. So­tien vuoksi kaivos perustettiin vasta vuonna 1953.

 Sotakorvausten maksaminen auttoi liiketoiminnan kasvamista. Suurimmillaan Otanmäki Oy oli Suomen suurin kaivos. Se suljettiin vuonna 1985. Seuraavana vuonna Rautaruukki perusti pai­kalle junanvaunutehtaan. Tuottoisa idänkauppa loppui Neuvostoliiton hajoamiseen.

 Nykyään tehtaan omistaa tšekkiläinen konepajakonserni Škoda. Vaunuja on tarkoitus tehdä Suomen markkinoiden lisäksi taas myös vientiin. En­simmäinen raitiovaunutilaus Saksaan tuli kesäkuussa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kainuu
  • Kajaani
  • Teollisuus
  • Vesa Mäkinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tornitalot nousevat Pasilaan – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti Helsinki muuttuu

    2. 2

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    3. 3

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    4. 4

      Ensin myrkyn sai 300 lasta, sitten oli aikuisten vuoro – 40 vuotta sitten harhainen lahkojohtaja Jim Jones asutti seuraajansa keskelle viidakkoa, ja sitten he kuolivat yhdessä

      Tilaajille
    5. 5

      Suomeen työn perässä tuleville on saatava luvat kuntoon päivässä, vaatii sisäministeri Mykkänen – Kymmenen vuoden päästä Espoossa kolmasosa työvoimasta on ulkomaalaistaustaista

    6. 6

      Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

    7. 7

      Väestöennuste on Suomen tärkein ennuste – Tällä kertaa se oli todella synkkä ja luo painetta lisätä maahanmuuttoa

    8. 8

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    9. 9

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    10. 10

      Tutkimus: Mitä pimeämpää ja kylmempää, sitä enemmän alkoholi maistuu ja maksakirroosi yleistyy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    2. 2

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    3. 3

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    4. 4

      ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    5. 5

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    6. 6

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    7. 7

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    8. 8

      Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten suuri johtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

    9. 9

      Suomen tulevaisuus vaikuttaa nyt aiempaa synkemmältä – Kahdeksan grafiikkaa näyttää uuden väestöennusteen synkät luvut

    10. 10

      Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    6. 6

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    7. 7

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    10. 10

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    11. Näytä lisää