Kotimaa

Venäjän hämmentävä tullilaki on johtanut siihen, että itärajalta on käännytetty jo satoja autoja – ”Rahalla sinne pääsisi”

Tilanne on jo nyt vähentänyt liikennettä itärajalla. Tulli muistuttaa, että Venäjän uusi tullilaki koskee kaikkia muitakin kuin suomalaisia.

Suomen tulli koettaa saada tämän viikon aikana selvyyttä hankalaan tilanteeseen, joka aiheutui viime viikolla voimaan tulleesta Venäjän uudesta tullilaista. Sen muutos pysäytti tai ainakin merkittävästi hankaloitti rahoitusyhtiöiden omistamien ulkomaisten autojen pääsyn Venäjälle.

Suomen tulli otti tänään maanantaina lainmuutoksesta johtuvan tilanteen esille Venäjän tullin kanssa. Lisäksi Suomen tulli on lähettänyt kirjeen Venäjän tullin pääjohtajalle.

Kirjeessä pyydetään naapurimaan tullia ryhtymään toimiin, että ajoneuvoliikenne voitaisiin palauttaa ennalleen.

Tulli arvioi, että ainakin satoja Suomesta Venäjälle aikovia autoja on käännytetty tai kääntynyt loppuviikon aikana Suomen rajalla. Tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samoin tulli neuvoo suomalaisia nyt, ettei rahoitusyhtiön omistamalla yksityisautolla kannata lähteä Venäjälle toistaiseksi.

Tullin viestintäjohtaja Mika Parkkonen kertoo, että Suomen tulli aikoo keskustella ongelmasta pian Venäjän kollegoiden kanssa. Parkkonen myös muistuttaa, että tilanne ei koske vain Suomea, vaan on sama kaikilla muillakin Venäjän rajoilla.

Tilanteen taustalla voi olla kyse siitä, ettei Venäjällä ole osattu ajatella sitä, miten auton hankinta monesti rahoitetaan naapurimaissa.

”Rahoitusyhtiön omistama auto ei Suomessa ole mikään harvinaisuus, vaan sellaisia on satoja tuhansia”, Parkkonen arvioi.

Venäjän uuden tullilain aiheuttama tilanne koskee vain yksityisiä autoja, ei kaupallista liikennettä. Asian selvittäminen on siis nyt kesken ja Tulli lupaa lisää tietoa heti, kun sitä on.

Tilanne alkoi paljastua viime viikolla, kun ilmeni, että ulkomaan kansalainen saa tuoda Venäjän alueelle kerrallaan vain yhden omistamansa kulkuneuvon ilman erillistä tullimaksua. Tilanne koskee varsinkin esimerkiksi itärajan lähellä asuvia suomalaisia, joilla on tapana käydä tankkaamassa halvempaa bensiiniä Venäjällä.

Näin syntyi ongelma esimerkiksi rahoitusyhtiöiden omistukseen merkittyjen ja osamaksulla maksettujen autojen kuljettajille. Jos siis tietyn rahoitusyhtiön omistamaksi merkitty auto on jo ylittänyt Venäjän-rajan, ei toinen saman yhtiön auto pääse rajan yli. Tilanteen saattaa välttää maksamalla tullimaksun, joka on Venäjän tullin mukaan eräänlainen pantti, jonka saa siis takaisin palatessaan. Se tosin saattaa olla hyvinkin kova, helposti vähintään tuhansia euroja.

Kaakkois-Suomen rajavartioston yleisjohtaja, everstiluutnantti Esa Veikkanen sanoo, että tilanne tuli kaikille eteen hyvin nopeasti.

”Kaikki autoilijat eivät ole päässeet Venäjälle, ja tilanne on vähentänyt jonkin verran matkustamista rajanylityspaikoilla. Moni ei lähde edes yrittämään. Mekin nyt odotamme tilanteen selkiytymistä”, Veikkanen sanoo.

Myös tiedot panttimaksun suuruudesta vaihtelevat.

”Rahalla sinne pääsisi, mutta vallalla on käsitys, että sitä rahaa ei saa takaisin palatessaan Suomeen, vaan sen pitäisi palautua ihmisen tilille pankkiin jonkin ajan kuluttua”, Veikkanen kertoo.

Lisäksi palautumisen aikataulukin on epävarma. Tämä saa monen autoilijan kääntymään kannoillaan.

”Maksun suuruus lienee kolmekymmentä prosenttia auton käyvästä arvosta. Se on merkittävä rahasumma. Monella ei ole varaa sijoittaa sellaista tuntemattomaksi ajaksi tuottamattomaan kohteeseen. Jollain voi tietysti olla pakko mennä Venäjälle, ja se riski on silloin otettava.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rajaliikenne
  • osamaksukauppa
  • Venäjä
  • Autot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Eduskunta äänesti Timo Soinin luottamuksen puolesta äänin 101–60 – HS seuraa hetki hetkeltä

    2. 2

      Kapinalippu nousi asunnottomien asuntolan lipputankoon Hietaniemenkadulla – Tuntematon pilailija onnistui täydellisesti: lippu on jumissa eikä sitä saada alas

    3. 3

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    4. 4

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    5. 5

      Mies kylvi pelkoa naapureissa vuosien ajan ja soitteli yötä myötä haitaria Haagassa – Oikeus: Miehen sai häätää

    6. 6

      Keskusta ja kokoomus ottivat sinisten uhkauksen todesta – lopulta Soini-äänestyksessä on kyse vain valta­politiikasta

    7. 7

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Näin kansanedustajat äänestivät Soinin luottamuksesta – kokoomuslaisista viisi oli poissa äänestyksestä

    9. 9

      Sauberin tallipäällikkö nostaa yhden Kimi Räikkösen taidon ylitse muiden: ”Hän on siinä ehkä kaikkein paras”

    10. 10

      Poliisi: ”Nasujaisten” jatkot kärjistyivät Vantaalla sivullisten hakkaamiseksi – juhlijoilla ollut mukanaan myös teräaseita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    2. 2

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    3. 3

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    4. 4

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    5. 5

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    6. 6

      Meksikon ruumisrekka­skandaali paisuu – vainajia onkin yli kolmesataa

    7. 7

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    8. 8

      Eduskunta äänesti Timo Soinin luottamuksen puolesta äänin 101–60 – HS seuraa hetki hetkeltä

    9. 9

      Vuoden vastenmielisin elokuva on tässä – Peppermint on järjetön ja tavattoman väkivaltainen, mutta pahinta siinä on asenne

    10. 10

      Aftonbladet: Oppilas vangittiin Ruotsissa epäiltynä opettajan raiskauksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää