Kotimaa

Ministeri Saarikko: Sijaishuollon valvontaa puidaan uusiksi jo tällä viikolla – Pahamaineisen Pohjolakodin jatko viranomaisten käsissä

Pohjolakodin jatko on Saarikon mukaan valvovan viranomaisen käsissä. Koko sijaishuollon valvonnassa on kehittämistä, hän myöntää.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) sanoo, että Pohjolakodin jatko on valvontaviranomaisen käsissä.

Saarikko korostaa, että ministeriö ei suoranaisesti puutu sijaishuollon valvonnan käytänteisiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Väistelemättä vastuutani haluan tehdä toimivallan selkeäksi. Valvontaviranomainen on aina itsenäinen ja riippumaton.”

Lastensuojelun ja Muhoksella sijaitsevan Pohjolakodin epäkohdat nousivat voimakkaasti keskusteluun, kun eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tekemä yllätystarkastus osoitti lukuisia laittomuuksia ja lasten epäasiallista kohtelua.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tarkastuksessa ääneen pääsivät ensimmäistä kertaa lapset itse. Selvitystä vaaditaan nyt sekä Pohjolakodilta että sitä valvoneelta aluehallintovirastolta.

”Kannan poliittisen vastuun valvontaviranomaisen resurssien riittävyydestä, mutta tavat, joilla valvontaa toteutetaan on valvovan viranomaisen”, sanoo Saarikko.

Ministerin mukaan koko sijaishuollon valvonnassa on kehittämistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Ei pelkästään koulukodeissa, vaan valvonnan resurssit ovat vähäisiä ja käytänteet osin puutteellisia muuallakin kuin koulukotien valvonnassa.”

Mitä aiotaan tehdä jotta tilanne sijaishuollossa muuttuu parempaan suuntaan?

Saarikko sanoo käyttäneensä viime päivinä paljon aikaa päästäkseen käsiksi siihen, mitä asian äärellä voi tehdä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tällä viikolla minulla on asiassa johtavien virkamiesten kanssa palaveri ja käymme asiaa läpi.”

Saarikko sanoo kokeneensa viime päivien keskustelun pysäyttävänä ja koskettavana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tämän vaalikauden aikana on tehty valtiollinen anteeksipyyntö lastensuojelun kaltoin kohdelluille sellaisella ajatuksella, ettei meidän koskaan enää tarvitsisi pyytää valtiona keneltäkään anteeksi tällaisista toimista.”

Siksi nuorten ääni pitää Saarikon mielestä saada kuuluviin. ”Kuuleminen tuo valoon sen, kuinka isosta vyyhdistä puhutaan. Aihe on silti hyvin hienovarainen, emmekä voi lähtökohtaisesti leimata kaikkia koulukoteja.”


Kodin ulkopuolelle on sijoitettuna noin 18 000 lasta. Koulukoteihin on sijoitettuna kaikkein vaativin avuntarvitsijoiden joukko, noin kolme sataa nuorta. Koulukoteja on sekä valtiollisia että yksityisiä.

Valtion koulukodit ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjauksessa ja näin myös sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa.

”Ministeriönä voimme esittää aluehallintovirastojen (avi) tulossopimuksiin asioita, joita toivomme valvonnan painopisteiksi.”

Byrokratian kenttä on tällä hetkellä sen verran monimutkainen, että Saarikon katse on vahvasti uudessa valvontaviranomaisessa Luovassa (Valtion lupa- ja valvontaviranomainen Luova), josta hallitus on antanut esityksen eduskunnalle. Se korvaisi nykyiset avit ja Valviran.

”Sen avulla pystyisimme paremmin tulosohjaamaan yhdenvertaisuutta valvonnassa.”

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaati viime viikolla kaikkia koulukodeissa olevia lapsia välittömästi kuultavaksi. Se muistutti viestineensä ministeriölle epäkohdista useaan kertaan viime vuosien aikana.

Miksi näihin ei ole ministeriössä tartuttu aiemmin?

”En vilpittömästi tiedä”, sanoo Saarikko. ”Tämä tuli pöydälleni nyt ensimmäistä kertaa lapsiasiavaltuutetun uuden ulostulon myötä. Kannan siitä tietenkin vastuun, koska nykyään olen vastuuministerinä.”

Saarikko korostaa, että paljon on myös tehty. Esimerkiksi kun valtion koulukodit siirtyivät THL:lle, niiden ohjausta on vahvistettu.

Kurttilan vaatimukseen nopeasti aloitettavista lasten kuulemisista Saarikko suhtautuu vakavasti.

”Nyt mietitään, miten sitä voidaan toteuttaa. Hallitusohjelmaan on kirjattuna, että kokemusasiantuntijuutta vahvistetaan, ja nuori on paras kokemusasiantuntija ja oikeutettu tulemaan kuulluksi.”

Lastensuojelussa maan tapa on tähän asti ollut, että laitoksiin tehdyt tarkastukset ovat enimmäkseen olleet ennalta sovittuja tapaamisia aikuisten kesken.

Tarvitaan sekä henkilökunnan että nuorten ääni, sanoo Saarikko. Hän haluaa perehtyä myös mahdollisiin muihin selvityksiin.

HS:n haastattelussa lastensuojelulaitosten entiset työntekijät kertoivat alalla olevan paljon myös vääränlaisia ihmisiä, osa jopa persoonallisuushäiriöisiä ja vallanhimoisia. Jotkut taas tykkäävät viettää aikaansa lähinnä toimistossa ja valvontakameroiden äärellä.

Miten alalle saadaan oikeanlaisia ihmisiä?

Saarikko ei haluaisi, että keskustelussa leimataan sitoutuneita huippuammattilaisia.

”Tapausten esiin nostamisessa on aina se riski, että pyyteetöntä ja hyvää työtä tekevät ihmiset tulevat väärään valoon.”

Nuoret kaipaavat pysyviä ihmissuhteita, Saarikko korostaa.

”He tarvitsevat mielenterveyspalveluja. Lisäksi ammattilainen tarvitsee työlleen tukea. Olisi hyvä, että koulukoti olisi osa palveluiden verkostoa, jossa on tarjolla erityisosaamista.”

Tapaukset voivat olla niin monisyisen vaikeita, että koulukodin oma osaaminen ei yksin riitä. ”Olemme ministeriössä kiinnittäneet huomiota siihen, miten mielenterveyspalvelut tukisivat koulukoteja paremmin.”

Keskusteluissa moni on kysynyt, missä kaikkein vaikeimpien nuorten paikka on.

Erityisyksiköiden perustamista on esitetty sekä sosiaali- ja terveysministeriön että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suunnasta. Uusissa yksiköissä yhdistyisivät lastensuojelun ja terveydenhuollon palvelut ja niissä voitaisiin auttaa kaikkein vaikeimmin oireilevia.

Toisaalta ääritapausten sijoittamista saman katon alle on myös epäröity.

Osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa on Saarikon mukaan suunniteltu osaamis- ja tukikeskuksia, joista saisi sekä sosiaali- että terveyspalvelut kaikkein vaativimmissa tilanteissa.

”Ne eivät olisi keskuksia, joissa nuoret ovat, vaan ne vastaisivat koulukotien erityistarpeisiin työnsä tueksi.”

Saarikko pohtisi myös sitä, miksi meillä on nuoria, joiden äärellä ammattilaisten osaaminen ei tahdo riittää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lastensuojelu
  • koulukoti
  • Nuoret
  • Annika Saarikko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisten riemastus Trumpin haravointi­kommenteista uutisoitiin laajasti kansain­välisessä mediassa – Mutta oliko Yhdysvaltain presidentti sittenkin oikeassa?

    2. 2

      Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi, väittää tutkimus – Opetushallituksen pääjohtaja ihmettelee tuloksia

    3. 3

      Voisiko kerrostalon sisälämpötila olla 18 astetta? Merihaassa testataan, miten suomalaiset sietävät englantilaisia lämpötiloja

    4. 4

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    5. 5

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    6. 6

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    7. 7

      Pohjoiskorealainen sotilas pakeni vuosi sitten rajan yli luotisateessa – Nyt kenraalin poika antoi ensimmäisen haastattelun: ”Pelkäsin teloitusta”

    8. 8

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    9. 9

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    10. 10

      Jaakko Hänninen ajoi Saimaan saaresta läpi talven pyörällä yli 30 kilometrin päähän lukioon – nyt hän on MM-mitalisti, jolla on suomalaiselle pyöräilijälle harvinainen ominaisuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    6. 6

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    7. 7

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    8. 8

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    8. 8

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    9. 9

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    11. Näytä lisää