Kotimaa

Syyttäjä: Levi-johtajan tarpeet alkoivat ohjata Kittilän kunnan päätöksentekoa – Jättikäräjät alkoivat Rovaniemellä

Aluehallintoviraston juhlasalin aulassa Rovaniemellä kävi tiistaiaamuna kuhina, kun 27 törkeistä virkarikoksista syytteessä olevaa kuntapoliitikkoa saapui käräjille. Entinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä vaatii 20 000 euron korvauksia.

Rovaniemi

Rakenteellinen korruptio alkoi ohjata Kittilän kunnan päätöksentekoa, kuvaili kihlakunnansyyttäjä Katri-Junnikkala-Heikkinen Kittilän massiivisten kuntakäräjien aloituspäivänä.

Hänen mukaansa vallalle pääsi rakenteellinen korruptio, jossa Jouni Palosaaren yritystoiminnan tarpeet alkoivat ohjata kunnan päätöksentekoa ja horjuttaa sen uskottavuutta.

”Rakenteellisessa korruptiossa päätöksentekoprosessi itsessään on lainvastainen ja oikeudellisesti puutteellinen. Siinä suositaan jotakin osapuolta päätöksenteossa, ja sen ohjenuorana on yksityisen edun vaaliminen”, Junnikkala-Heikkinen siteerasi Vaasan yliopiston tutkimusta aiheesta.

Rovaniemellä alkoi tiistaina massiivinen oikeudenkäynti, jossa on syytettynä 27 kuntapoliitikkoa. He kaikki ovat syytteessä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, josta vaatimuksena on ehdollista vankeutta. Rikokset koskevat Kittilän entisen kunnanjohtajan Anna Mäkelän laittomaksi todettua irtisanomista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaikki syytetyt ovat kiistäneet rikollisen toiminnan. Heille tarjottiin aiemmin myös tunnustamismenettelyä, johon kukaan ei tarttunut.

Tästä linkistä voit lukea tarkemmin siitä, mistä Kittilä-vyyhdissä on kyse.

Mistään rakenteellisesta korruptiosta ei ollut kyse vaan Kittilän kunnan elinkeinoelämän lippulaivan toiminnasta, korosti syytettyjen joukkoon kuuluvan Timo Kurulan, entisen kunnanhallituksen puheenjohtajan ja vs. kunnanjohtajan, asianajaja Olli Siponen.

”Levi Ski Resortin taloudellista merkitystä ei voi kyllin korostaa Kittilän kunnalle. Mäkelä kiirehti tekemään poliisille tutkintopyynnön. Mihin oli kiire? Miksi se piti mennä tekemään ilman että siitä kerrottiin kunnanhallitukselle?” Siponen kysyi.

Mäkelä ei selvittänyt, millä tavalla tutkintapyyntö vaikuttaa maineeseen ja mitä vaikutusta sillä on hissiyhtiön liiketoimintaan, hän korosti.

Siponen muistutti puheenvuorossaan, että oikeudessa ei ole edes väitetty kenelläkään luottamushenkilöistä olevan mitään taloudellista yhteyttä Palosaareen. ”Heillä ei ollut muuta ajettavaa kuin Kittilän kunnan etu.”

Nyt käytävää oikeudenkäyntiä leimaa kostomotiivi, syyttäjä sanoo.

”Kostomotiivi ilmenee selkeästi asiakirjoista. Niistä käy ilmi suuttumus ja närkästyminen siitä, että Mäkelä meni tekemään tutkintapyynnön omin päin ilmoittamatta siitä etukäteen. Se oli aiheuttanut koko prosessin laukaisun.”

Syyttäjä korosti, että prosessin käynnistäjänä ei ollut kyse Mäkelän puolison väitetystä epäonnisesta työnhausta hissiyhtiöön. Mäkelän puoliso Pekka Koskinen kertoo näkemyksensä todistajana marraskuussa.

Syyttäjä painotti myös, ettei oikeusprosessia ole vauhdittanut Suomen Kuvalehden näyttävä uutisointi Kittilän kuntahallinnon sotkuista. Hän kuvasi varjovalmistelun leimanneen kunnan päätöksentekoprosesseja ja muistutti, että kaikkien vastaajien olisi pitänyt noudattaa virkavelvollisuutta.

”Jokaiselle on syntynyt rikosoikeudellinen yksilövastuu päätöksistä.”

Oikeudenkäynti järjestetään Rovaniemellä, Lapin aluehallintoviraston juhlasalissa. Sali täyttyi heti aamusta.

”Aivan naurettavaa höpötystä”, sanoi kittiläläinen kuntapoliitikko Tapani Rantajääskö (kesk), joka on syytteessä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

”Rahaa on tuhlattu mielettömiä summia. Kuulustelut ovat maksaneet yli kaksi miljoonaa euroa. Rahoilla olisi helposti saanut vaikkapa Enontekiölle poliisin.”

Eniten Rantajääsköä harmitti yksityisyrittäjänä se, että työpäivä meni pilalle. Oikeus velvoitti syytetyt saapumaan paikalle uhkasakon nojalla.

Sekä Rantajääskö että Timo Kurula vakuuttivat, etteivät ole menettäneet yöuniaan pitkän prosessin aikana.

Iso kysymys käräjillä on, kuinka tietoista virheiden tekeminen Mäkelän irtisanomisprosessissa oli. Syyttäjän mukaan toimet olivat häikäilemättömiä ja suunniteltuja.

Kuntapoliitikkojen toiminta oli syyttäjän mukaan tahallista. Vastaajat saivat tietoonsa, miten asioita olisi tullut käsitellä.

”Tietämättömyys ei siis voi olla oikeudellinen peruste. Asioita kysyttiin ja tarkistettiin muun muassa Kuntaliitosta.”

Esimerkiksi kunnanjohtajan oikeudesta tehdä tutkintapyyntö oli kysytty Kuntaliitosta kolme eri kertaa ja saatu tietää, että oikeus on laillinen. Syyttäjän mukaan tämä vahvistaa kostomotiivin olemassaoloa.

”Kyse oli todella tietoisesta toiminnasta, ei mistään napinpainalluksesta”, totesi jutun toinen syyttäjä Sari Anttonen.

Mäkelän irtisanomiseksi perustetun tilapäisen valiokunnan jäsenet tekivät syyttäjän mukaan lukuisia virheitä. He eivät dokumentoineet kuulemisia eivätkä varanneet Mäkelälle tilaisuutta tulla kuulluksi.

Puolustuksen mukaan kyse oli luottamuksen menettämisestä eikä kuulemisvirheillä ollut merkitystä: Mäkelää oli joka tapauksessa kuultu useaan kertaan.

Siponen kuvasi kunnassa olleen kaksi ”poolia”, jotka olivat eri mieltä siitä, miten asioita hoidetaan.

Puolustus kiisti kaikki syyttäjän väitteet.

”Mitään lainvastaista ei ole tapahtunut, eikä virkavelvollisuutta ole rikottu.”

Useita syytettyjä edustaneen asianajaja Jari Korhosen mukaan tutkintapyynnön jättämisestä päätti itse asiassa Ammattiliitto Pron silloinen puheenjohtaja Antti Rinne, joka istui hissiyhtiön hallituksessa ja ohjeisti voimakkaasti Mäkelää jättämään tutkintapyynnön.

”On lapsellinen ajatus, että tutkintapyynnön tekeminen olisi ollut kunnan etu”, Siponen totesi.

Osalle samoista kuntapäättäjistä vaaditaan lisäksi sakkorangaistuksia muun muassa työturvallisuusrikoksista, jotka liittyvät Mäkelän työtehtävien vaikeuttamiseen.

Syyttäjä kuvaili, kuinka Mäkelää painostettiin ja määrättiin vetämään pois Palosaaresta tehty tutkintapyyntö. Häntä kehotettiin pyytämään anteeksi ja eroamaan.

Syyttäjän mukaan Mäkelän työtehtävien hoitamista vaikeutettiin järjestelmällisesti ja tälle annettiin tehtäviä turhaan ja mahdottomalla aikataululla. Myös kommunikaatiosta on kieltäydytty, syyttäjä arvioi.

Toiminta vaikutti syyttäjän mukaan Mäkelän terveyttä vaarantavalla tavalla. Kunnanhallituksen olisi pitänyt myös puuttua työpaikkakiusaamiseen.

Puolustus kiisti kaikki väitteet kiusaamisesta.

Mäkelä ilmoitti yhtyvänsä syyttäjän vaatimuksiin. Hän vaati vastaajia yhteisvastuullisesti korvaamaan loukkausten aiheuttamasta kärsimyksestä 20 000 euroa korkoineen ja korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Virka-aseman väärinkäyttämisestä syyttäjä vaati rangaistusta kahdeksalle syytetylle. Syynä on omistajaohjauksen antaminen hiihtohissiyhtiön kokousedustajille tilanteessa, jossa toimivalta oli siirtynyt poliisille.

Avunannosta törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen syytetään irtisanomista valmistelleeseen tilapäiseen valiokuntaan palkattua sihteeriä.

Poikkeuksellinen vyyhti alkoi kehkeytyä vuonna 2013, kun hiihtohissiyritys Levi Ski Resortin hallitus erotti toimitusjohtajansa Jouni Palosaaren. Hänen epäiltiin suosineen hissihankinnassa kalliimpaa tarjoajaa.

Kunnanjohtaja Mäkelä teki Palosaaresta tutkintapyynnön poliisille. Kunta on Levi Ski Resortin suurin omistaja.

Myöhemmin kunta veti tutkintapyynnön pois ja potkut annettiinkin marraskuussa 2014 kunnanjohtaja Mäkelälle. Samana vuonna valtakunnansyyttäjä määräsi esitutkinnan aloitettavaksi.

Monilonkeroisen sotkun purkaminen otti ensimmäisen askeleen Lapin käräjäoikeudessa kesäkuussa, kun Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari vapautui syytteestä.

Palosaarta syytettiin luottamusaseman väärinkäyttämisestä hissihankinnassa. Syyttäjä on valittanut vapauttavasta tuomiosta hovioikeuteen.

Kaikki syytteen saaneet kiistävät rikollisen toiminnan.

Käräjät kestävät joulukuun alkuun. Asianomistaja Anna Mäkelää ei ollut velvoitettu saapumaan paikalle. Hän oli mukana aloituspäivässä videoyhteyden välityksellä. Mäkelää kuullaan lokakuussa.

Käräjillä oli ensimmäisenä päivänä luvassa syytteiden luku, asianomistajan vaatimukset ja puolustuksen vastaukset.

Syyttäjä vaati vastaajia korvaamaan valtiolle syntyneet oikeudenkäynnin todistelukorvaukset.

Mäkelän asianajaja kehotti kiinnittämään huomiota aikajanaan. Mäkelä aloitti kunnanjohtajana vuonna 2010, ja toiminta kulki joulukuuhun 2013 asti aivan normaalisti. Mitään tavanomaisesta poikkeavaa kritiikkiä ei ollut esitetty.

Kaikki muuttui, kun Mäkelä oli tehnyt tutkintapyynnön arvokkaan hissihankinnan epäselvyyksistä, asianajaja arvioi.

”Sen hän teki toimivaltansa puitteissa ja virka-asemansa velvoittamana.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kittilä
  • Kuntapolitiikka
  • Levi
  • Käräjäoikeus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      ”Amerikan isäpappa” Bill Cosby tuomittiin rikoksesta, josta hän näytti pitkään selviävän rangaistuksetta – #metoo-keskustelu vaikutti todennäköisesti siihen, että syytökset otettiin nyt vakavasti

    4. 4

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    5. 5

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    6. 6

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    7. 7

      Love Island Suomi lätsähti täydelliseksi pannukakuksi teknisten ongelmien takia – Sub-kanavan suuren tosi-tv-satsauksen tilalla näytettiin Simpsoneita

    8. 8

      Trump jakoi YK-puheessa maailman Yhdysvaltojen ystäviin ja hyväksikäyttäjiin – video näyttää, kuinka kuulijat nauroivat presidentin väitteelle hänen hallituksensa saavutuksista

    9. 9

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    10. 10

      Presidentti Niinistö vastasi YK-puheessaan Trumpille mainitsematta häntä nimeltä: Kansainvälinen yhteistyö on ”paineen alla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    4. 4

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    5. 5

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    6. 6

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. ”Amerikan isäpappa” Bill Cosby tuomittiin rikoksesta, josta hän näytti pitkään selviävän rangaistuksetta – #metoo-keskustelu vaikutti todennäköisesti siihen, että syytökset otettiin nyt vakavasti
    3. 2 tuntia sitten
    4. Pelko Malediivien syöksymisestä kriisiin väheni, kun itsevaltainen presidentti myönsi vaalitappionsa – yllätystulos voi kääntää paratiisisaarten katseen Kiinasta länteen
    5. Presidentti Niinistö vastasi YK-puheessaan Trumpille mainitsematta häntä nimeltä: Kansainvälinen yhteistyö on ”paineen alla”
    6. Love Island Suomi lätsähti täydelliseksi pannukakuksi teknisten ongelmien takia – Sub-kanavan suuren tosi-tv-satsauksen tilalla näytettiin Simpsoneita
    7. Airiston Helmi on ollut puolustusministeriön syynissä 2010-luvulla – mitään hälyttävää ei löytynyt
    8. Jokereille toinen peräkkäinen tappio ja ikävä takaisku – kapteeni Peter Regin loukkaantui
    9. Molemmat talousrikoksista epäillyt miehet vangittiin – Tämä tiedetään nyt saariston laajasta poliisi­operaatiosta
    10. Bill Cosby sai vähintään kolme vuotta vankeutta – tuomari nimesi hänet vaaralliseksi seksuaali­rikolliseksi
    11. Ranskan ex-pääministeri Manuel Valls loikkaa Espanjan politiikkaan pyrkimällä Barcelonan pormestariksi – lupasi jättää Ranskan pysyvästi
    12. Britannian työväenpuolue otti uuden ärhäkän brexit-linjan: Ovi pidettävä auki uudelle EU-kansanäänestykselle
    13. Näytä lisää