Kotimaa

Voiko yksi harkitsematon lausunto todella viedä työpaikan? Möläytysten tuomat pikapotkut hämmentävät myös työoikeuden professori Seppo Koskista

”Menee hankalaksi, kun työnantaja reagoi näin voimakkaasti yksittäiseen kertailmaisuun.”

Kun oululainen kaupunginvaltuutettu Riikka Moilanen (kesk) kutsui valtuuston kokouksessa vähäosaisia ihmisiä ihmisroskaksi, työt terveyskonserni Pihlajalinnan alueellisena toimitusjohtajana loppuivat pikavauhtia.

Kun Kärsämäen koulun rehtori Tuomo Pesonen antoi Ylen MOT-toimitukselle suuripiirteisen ja vähättelevän lausunnon seksuaalisesta häirinnästä, hänet hyllytettiin saman tien.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Saman päivän sisällä nähtiin siis kaksi voimakasta reaktiota korkeassa asemassa olevan ihmisen möläytyksiin.

Onko ihmisen työpaikka näin löysässä, että yksi harkitsematon lausunto voi tuoda potkut?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tämä kysymys on kyllä herännyt itsellenikin”, sanoo työoikeuden professori Seppo Koskinen Turun yliopistosta.

”Menee hankalaksi, kun työnantaja reagoi näin voimakkaasti yksittäiseen kertailmaisuun.”

Hän kiinnittää huomiota siihen, että tapauksissa on ollut kyse nimenomaan kertailmaisuista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Yleensä pyritään ymmärtämään, että ihmisille sattuu virheitä.”

Tilanne olisi eri, jos yritysjohtajana olisi Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin tapainen ihminen, jonka suusta ryömisi sammakoita jatkuvasti. Silloin tulisi potkut ilman muuta, Koskinen arvioi.

Koskinen pohtii Moilasen käyttämää ihmisroska-sanaa ja sitä, voiko sen tulkita olevan yhteen ihmisryhmään kohdistuva loukkaus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Asia olisi hänen mielestään selvä, jos se kohdistuisi yksittäiseen ihmiseen tai selkeään ihmisryhmään, esimerkiksi maahanmuuttajiin.

Moilanen sen sijaan käytti ihmisroska-sanaa roskaamista koskevan keskustelun yhteydessä. Hän sanoi näin:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Nyt kysyisinkin, että tässä on kivetyksen likaisuutta ja muuta roskaamista käyty keskustelua, mutta mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon, siis tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä ja ovat ottaneet Isokadun nyt kodikseen.”

Tässä yhteydessä käytettynä sanaa ei todennäköisesti ole käytetty mistään lain rikkomisen kannalta riittävästi yksilöidystä ihmisryhmästä, Koskinen arvioi. Tämä lausuma ei rinnastu esimerkiksi rasistiseen mielipiteeseen.

Koskinen kuitenkin luonnehtii sekä Moilasen että rehtorin ilmaisuja epäasiallisiksi.

”Kielenkäyttö on mennyt koko ajan huonoon suuntaan. En tiedä, miksi nopea laukominen on yleistynyt. Nykyään ihmiset kertovat, mitä ajattelevat, eivätkä ajattele, mitä kertovat.”

Hän ei kuitenkaan usko, että kumpikaan heistä tosiasiassa ajattelisi niin kuin ovat lausuneet. Jatkokoulutus voisi kyllä olla paikallaan.

Oikeuskäytäntöä juuri tällaisista tilanteista ei ole. Oikeuteen menneissä tapauksissa tilanne työpaikalla on ollut jo pitempään kärjistynyt. Silloin lopputulokseen vaikuttaa kokonaisarvio tilanteesta.

Uutta on siis se, että johtavassa asemassa olevien kohdalla kertamöläytys johtaa potkuihin. Työnantajien linja näyttää olevan tiukentumassa, Koskinen arvioi. Hän ei ole vakuuttunut siitä, että linja pysyisi oikeudessa.

”Onko se nyt johtajienkaan kohdalla näin, että kaikki työnantajabrändin vastaiset lausumat olisivat kertaheitolla (työsuhteen) päättämisperuste?”

Esimerkiksi Moilasen tapaukseen liittyy monta lieventävää seikkaa, Koskinen huomauttaa. Lausuma oli ainutkertainen, se esitettiin poliittisen keskustelun yhteydessä valtuustossa, ja Moilanen pyysi heti anteeksi virhettään.

Koskinen on huomannut, että paheksuttavat lausumat liittyvät usein seksuaaliseen yhdenvertaisuuteen.

”Se linja on havaittavissa, ettei johtavassa asemassa olevan kannata lähteä laukomaan mielipidettä seksuaalista tasa-arvoisuutta vastaan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työ
  • Sananvapaus
  • Susanna Reinboth

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Isä ei ollutkaan isä – Leena osallistui sukututkimukseen, mutta kun dna-testin tulos selvisi, eletty elämä osoittautui valheeksi

    2. 2

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    3. 3

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    4. 4

      Baddingin kopioksi paljastunut biisi ei ole ainoa: Leevi and the Leavingsin kappale kuulostaa ihan venäläissävellykseltä – ”Kyllähän ne ovat aika lähellä toisiaan”

    5. 5

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    6. 6

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    7. 7

      Venäjällä monet tutkijatkin uskovat, että maailman lämpenemisen sijaan edessä on jääkausi – ja Putin horisee kosmisista muutoksista Linnunradassa

    8. 8

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    9. 9

      Kalifornian paloalueella vieraillut Trump neuvoi ottamaan Suomesta mallia maastopalojen ehkäisyssä

    10. 10

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    2. 2

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    3. 3

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    4. 4

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    5. 5

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    6. 6

      Tämä kahdesta äänestä muodostuva testi paljastaa, voitko oppia laulamaan paremmin – huonoon laulutaitoon on neljä syytä

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosi sitten kadonnut argentiinalainen sukellusvene löytyi 900 metrin syvyydestä – laivaston mukaan alus painui kasaan yli 40 ihmistä sisällään

    8. 8

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    9. 9

      Maailma, jonka pimeällä puolella sataa metallia – Tällaisia ovat avaruuden karmivimmat planeetat

      Tilaajille
    10. 10

      Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

    11. Näytä lisää