Kotimaa

Yhä useampi työnantaja tarjoaa hoitajaa kipeälle lapselle, mutta vanhemmat arkailevat – ”Muutaman paniikkitilanteen jouduimme hoitamaan”

Monen asiantuntijan ja hoiva-alan ammattilaisen työnantaja tarjoaa työntekijöilleen lastenhoitopalvelua, ettei vanhemman tarvitse välttämättä jäädä kotiin koko ajaksi, kun pieni lapsi on sairas.

Kun alle 10-vuotias lapsi sairastuu äkillisesti, vanhemmalla on oikeus jäädä töistä neljäksi päiväksi pois hoitamaan lasta. Yhä useammat työnantajat tarjoavat kuitenkin työntekijöilleen lastenhoitopalvelua, ettei vanhemman tarvitsisi välttämättä jäädä kotiin.

”Sairaan lapsen hoitoedun käyttö on selvästi laajentunut. Sitä tarjotaan vaihtoehtona erityisesti yrityksissä, joissa on paljon asiantuntijatyöntekijöitä ja joissa työhön kuuluu paljon deadlineja”, kertoo johtaja Ilkka Oksala Elinkeinoelämän keskusliitosta.

HS kertoi tiistaina erilaisista keinoista, joita vanhemmat käyttävät lasten sairastelukierteestä selviämiseen. Perheet ratkovat hoitoa usein yhdistelmällä, johon kuuluu vanhempien vuorottelua, isovanhempien apua, etätöitä ja myös työnantajan kustantamaa lastenhoitopalvelua.

Tilastoja sairaan lapsen hoitopalvelun käytöstä ei ole. Kysynnän kasvun vahvistavat myös palvelua tarjoavat yritykset.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Esimerkiksi Stella Kotipalvelut oy:n asiakkaina oli vielä puolitoista vuotta sitten noin 300 henkilökunnalleen hoitopalvelua tarjoavaa yritystä, kun nyt niitä on yli 700.

Sairaanhoitaja Kirsi Boman on hankkinut muutaman kerran hoitajan työnantajan kustantaman lapsenhoitopalvelun kautta ja mennyt itse nelivuotiaan lapsen sairastaessa töihin.

Hän työskentelee sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavan Luona oy:n pyörittämässä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa Vantaalla.

Bomanin tytär on ollut tällöin toipumassa flunssasta tai korvatulehduksesta, mutta ei vielä siinä kunnossa, että hänet olisi voinut viedä päiväkotiin. Hoitaja on tullut perheen kotiin Nurmijärvelle päivän varoitusajalla ja raportoinut päivän sujumisesta whatsapp-viestillä.

”On tullut tunne, että lapsi on turvallisissa käsissä. Lapsi on nauttinut täysin palkein, kun joku on hoivannut ja leikkinyt hänen kanssaan koko päivän. Hän on kysellyt myös jälkikäteen, milloin hoitaja tulee taas leikkimään”, Boman kertoo.

Joidenkin hoiva-alan työnantajien lisäksi sairaan lapsen hoitopalvelua tarjoavat esimerkiksi toiset teknologia- ja media-alan yritykset sekä asianajo-, arkkitehti- ja tilintarkastus- ja konsulttitoimistot.

”Myös julkinen puoli on herännyt siihen, että yhteiskunnan varoja säästää se, ettei leikkaussalin henkilökunta seiso toimettomana, kun lääkäri ei pääse töihin”, sanoo toimitusjohtaja Minna Isotalus Hoivanet oy:sta, jonka asiakkaana on muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus).

Työntekijä ei ole velvollinen käyttämään työnantajan tarjoamaa lastenhoitopalvelua, EK:n Oksala korostaa. Sitä tarjotaan korkeintaan neljäksi päiväksi, eli samaksi ajaksi, jolloin vanhemmalla itsellään on oikeus jäädä hoitamaan sairastunutta lasta.

Kaikki keinot, jotka helpottavat työn ja perheen yhteensovittamista, ovat periaatteessa kannatettavia, sanoo työelämäasioiden päällikkö Lotta Savinko korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavasta.

”Lastenhoitopalvelun pitäisi olla sellainen, että se on akuutissa tilanteessa aamulla helposti saatavilla, eikä hoitajan etsimiseen mene puolta päivää. Sen pitäisi olla myös yhdenvertainen eli koko henkilöstön käytössä ja tiedossa.”

Savinko uskoo, että etätyömahdollisuus vähentää asiantuntijatyössä lastenhoitopalvelun käyttöä. Monet vanhemmat tekevät kotona töitä samalla kuin hoitavat sairasta lasta.

”Ei voi sanoa suoraan, onko se hyvä vai huono ratkaisu. Monilla voi olla pelkoja siitä, miten lapsi suostuu jäämään vieraan hoitajan kanssa ja miten päivä sujuu.”

Sairaanhoitaja Kirsi Bomanin mukaan lastenhoitopalvelun käyttö on sujunut ilman suurempia ongelmia. Kerran hoitajaa ei saatu siksi, että julkiset kulkuvälineet olivat lakossa.

Bomanin mukaan työnantajan tarjoaman palvelun käyttö on tuntunut vapaaehtoiselta. Hän ei jättäisi lasta esimerkiksi silloin, kun tämä on korkeassa kuumeessa.

”Vuosi sitten tyttärellä oli kamala vesirokko, enkä missään nimessä olisi jättänyt häntä vieraan hoitoon. Äidin sydän ei veny sellaiseen.”

Toisin kuin monen asiantuntijatyössä olevan kohdalla, Bomanin työtä ei voi juuri tehdä etänä. Jos hän ei pääse töihin, asiakastapaamiset peruuntuvat tai siirtyvät toiselle hoitajalle.

”Kaikki tietävät, että sijaisten saaminen on sosiaali- ja terveysalalla todella haastavaa.”

Koko henkilöstölle tarjottava sairaan lapsen hoitopalvelu on yksi keino helpottaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, sanoo henkilöstöjohtaja Marjut Kelloniemi Luona oy:stä.

”Työnantajan etu on, että kun palvelua hyödynnetään, vältymme säätämiseltä esimerkiksi sijaisten etsinnässä ja kokousten järjestämisessä.”

Kelloniemen mukaan yrityksessä on korostettu, että kenenkään ei tarvitse tilata hoitajaa, vaan sairasta lasta voi edelleen hoitaa kotona itse. Puolentoista vuoden ajan tarjolla olleen palvelun käyttö on ollut toistaiseksi melko vähäistä ja painottunut lapsen toipilaspäiviin.

”En tiedä tarkemmin, miksei palvelua ole käytetty useammin. Palvelua kokeilleet ihmiset ovat kuitenkin tykänneet siitä, joten se ei ole ollut turha juttu.”

”Muutaman paniikkitilanteen jouduimme hoitamaan” – Näin HS:n verkkokyselyn vastaajat kommentoivat sairaan lapsen hoitopalvelua

”Toisen vanhemman puolesta olisi myös mahdollisuus käyttää työnantajan maksamaa hoitajaa, mutta tämän ikäisen lapsen (4-vuotias) kohdalla ei ole luontevaa jättää sairasta lasta vieraan ihmisen kanssa kahden koko päiväksi (lapsi vierastaa).”

Nainen, 35 vuotta

”Yritys, jossa työskentelen, tarjoaisi ilmaista lastenhoitoapua palkalliselle ajalle (3 päivää), mutta omalla paikkakunnalla ei hoitajia ole aina saatavilla, hoitaja pitäisi varata 24 tuntia etukäteen (lapsi harvoin ilmoittaa sairastumisestaan 24 tuntia etukäteen), ja yleensä sairas lapsi tarvitsee läheisen eikä täysin vierasta ihmistä ollessaan kipeä. Eli hieno ajatus työnantajalta, mutta mieluummin hoidan itse omaa lastani, kun siihen on mahdollisuus.”

Nainen, 35 vuotta

”Jos [lapsen sairasteluun] menee useampi päivä, otetaan toipilasvaiheeseen työpaikan tarjoama hoitaja tai pyydetään isovanhempia apuun.”

Nainen, 37 vuotta

”Muutaman paniikkitilanteen jouduimme hoitamaan miehen työpaikan tarjoaman sairaan lapsen hoitopalvelun avulla, mutta muutoin hoidimme kaiken kahdestaan, monesti läpsystä vaihto -tyylillä.”

Nainen, 33 vuotta

”Miehen työpaikka maksaisi myös lastenhoitajan sairaspäiville. Lapsi täytti vasta kolme, joten emme ole halunneet vielä käyttää ulkopuolista hoitajaa. Ehkä tänä vuonna kokeilemme sitäkin, jos sairaspäiviä tulee enemmän.”

Nainen, 40 vuotta


Lähde: HS:n lasten sairastelua koskeva verkkokysely

Fakta

Hoitaja tai hoitovapaa


 Jos alle 10-vuotias lapsi sairastuu äkillisesti, vanhempi voi työsopimuslain mukaan jäädä pois töistä tilapäiselle hoitovapaalle.

 Vapaa kestää enintään neljä työpäivää. Se, maksetaanko ajalta palkkaa, riippuu työehtosopimuksesta. Valtaosassa työsopimuksista palkkaa saa 3–4 päivän ajalta.

 Lastenhoitopalvelua henkilöstölle tarjoavat työnantajat ovat yleensä tehneet sopimuksen ulkopuolisen hoivayrityksen kanssa. Työntekijä tilaa itse hoitajan yrityksestä. Palvelu on hänelle maksuton ja sitä tarjotaan korkeintaan neljäksi päiväksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    4. 4

      Love Island Suomi lätsähti täydelliseksi pannukakuksi teknisten ongelmien takia – Sub-kanavan suuren tosi-tv-satsauksen tilalla näytettiin Simpsoneita

    5. 5

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    6. 6

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    7. 7

      ”Amerikan isäpappa” Bill Cosby tuomittiin rikoksesta, josta hän näytti pitkään selviävän rangaistuksetta – #metoo-keskustelu vaikutti todennäköisesti siihen, että syytökset otettiin nyt vakavasti

    8. 8

      Trump jakoi YK-puheessa maailman Yhdysvaltojen ystäviin ja hyväksikäyttäjiin – video näyttää, kuinka kuulijat nauroivat presidentin väitteelle hänen hallituksensa saavutuksista

    9. 9

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    10. 10

      Britannian työväenpuolue otti uuden ärhäkän brexit-linjan: Ovi pidettävä auki uudelle EU-kansanäänestykselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    4. 4

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    5. 5

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    6. 6

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. ”Amerikan isäpappa” Bill Cosby tuomittiin rikoksesta, josta hän näytti pitkään selviävän rangaistuksetta – #metoo-keskustelu vaikutti todennäköisesti siihen, että syytökset otettiin nyt vakavasti
    3. Pelko Malediivien syöksymisestä kriisiin väheni, kun itsevaltainen presidentti myönsi vaalitappionsa – yllätystulos voi kääntää paratiisisaarten katseen Kiinasta länteen
    4. Presidentti Niinistö vastasi YK-puheessaan Trumpille mainitsematta häntä nimeltä: Kansainvälinen yhteistyö on ”paineen alla”
    5. 2 tuntia sitten
    6. Love Island Suomi lätsähti täydelliseksi pannukakuksi teknisten ongelmien takia – Sub-kanavan suuren tosi-tv-satsauksen tilalla näytettiin Simpsoneita
    7. Airiston Helmi on ollut puolustusministeriön syynissä 2010-luvulla – mitään hälyttävää ei löytynyt
    8. Jokereille toinen peräkkäinen tappio ja ikävä takaisku – kapteeni Peter Regin loukkaantui
    9. Molemmat talousrikoksista epäillyt miehet vangittiin – Tämä tiedetään nyt saariston laajasta poliisi­operaatiosta
    10. Bill Cosby sai vähintään kolme vuotta vankeutta – tuomari nimesi hänet vaaralliseksi seksuaali­rikolliseksi
    11. Ranskan ex-pääministeri Manuel Valls loikkaa Espanjan politiikkaan pyrkimällä Barcelonan pormestariksi – lupasi jättää Ranskan pysyvästi
    12. Britannian työväenpuolue otti uuden ärhäkän brexit-linjan: Ovi pidettävä auki uudelle EU-kansanäänestykselle
    13. Näytä lisää