Kotimaa

Kynttilätehtaalla raju tulipalo Salossa, satoja ihmisiä evakuoitiin

Palossa tuhoutui kynttilätehtaan tuotanto- ja toimistotiloja. Henkilövahingoilta säästyttiin, vaikka alueella asuvat ihmiset jouduttiin evakuoimaan.

Salon Halikossa sijaitseva kynttilätehdas kärsi perjantaina mittavia vahinkoja tulipalossa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta aamulla noin puoli viiden aikaan. Palosta syntyi Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan erittäin runsaasti savua. Pelastusviranomaiset kehottivat ihmisiä välttämään alueella liikkumista ja sulkemaan tarvittaessa ovet, ikkunat ja ilmanvaihdon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Varhain perjantaiaamuna pelastuslaitos evakuoi alueella asuvat ihmiset ja antoi tilanteesta vaaratiedotteen. Kaikkiaan evakuointimääräys koski noin 500 ihmistä. Vaaratiedote purettiin aamupäivän aikana ja pelastuslaitos ilmoitti, että ihmiset voivat palata koteihinsa.

Savun vuoksi viranomaiset sulkivat myös Salon ja Turun välisen 110-tien Halikon ja Rikalan kiertoliittymän välillä. Paikalle järjestettiin liikenteenohjaus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tulipaloa oli sammuttamassa parisenkymmentä yksikköä. Pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Kari Alanko kertoi HS:lle perjantaina illalla, että jälkisammutus ja -vartiointi jatkuisivat yön yli.

Henkilövahinkoja palossa ei aiheutunut.

Salon Kailinniituntiellä sijaitsee Kynttilä-Tuote oy:n kynttilätehdas. Tehtaalla valmistetaan niin sisä- kuin ulkokynttilöitäkin. Yritys aloitti toimintansa Salossa vuonna 1966 ja se on patentoinut tuulisuojushautakynttilän.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vielä varhain perjantaiaamuna yhtiön toimitusjohtaja Mikko Linnamäki kertoi, että tilanne näytti pahalta.

”Vähän siltä näyttää, että tehdas tuhoutuu kokonaan, vaikka tulen etenemistä yritetään kovin estää. Siellä on niin paljon lämpökuormaa eli parafiinia”, Linnamäki kertoi puoli kuuden aikoihin.

Loppujen lopuksi vajaa puolet 9 000 neliömetrin rakennuskokonaisuudesta onnistuttiin pelastamaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pelastuslaitoksen mukaan tuotantopuoli ja toimistotilat tuhoutuivat tulipalossa kokonaan. Tuhoutuneet tilat ovat kooltaan noin 5 000 neliötä, ja rakennuksessa paloi pelastuslaitoksen mukaan 200 tonnia parafiinia.

Sen sijaan varasto, jossa säilytettiin joulusesonkia varten runsaasti valmiita tuotteita, säästyi.



Palon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa. Linnamäellä on asiasta jonkinlainen käsitys, mutta hän ei perjantaina halunnut arvuutella asialla enempää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tulipalot
  • Salo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    2. 2

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    3. 3

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    4. 4

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    6. 6

      Katri Helenan ikivihreässä klassikossa ja venäläisessä pianopreludissa on sama melodia – Soitimme laulun säveltäneelle Fredille ja langoille laskeutui epäuskoinen hiljaisuus

    7. 7

      Taloyhtiö säästi remontin avulla pelkissä lämmityskuluissa lähes 20 000 euroa vuodessa

    8. 8

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Miksi räppärit koskettelevat laulaessaan jalkoväliään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    6. 6

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    7. 7

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    8. 8

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    9. 9

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    10. 10

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää