Kotimaa

Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

Henkirikoksen uhrin puoliso on epäillyn ampujan entinen työntekijä. Yrittäjämies on aiemmin uhkaillut aseella myös toisen entisen työntekijän kotiovella.

Lohjan Sammatin viimeviikkoisesta henkirikoksesta epäillään HS:n tietojen mukaan paikallista 45-vuotiasta toimitusjohtajaa, joka on aiemminkin syyllistynyt väkivaltaan, ammuskeluun ja uhkailuun.

Miehen epäillään ampuneen viime viikon tiistaina aamuyöllä oven läpi 42-vuotiaan naisen kuoliaaksi. Oven takana oli ampumisen aikaan myös uhrin kouluikäinen poika.

Moni henkilö on kokenut miehen uhkaksi jo aiemmin. Hänelle on määrätty kuluvan vuosikymmenen alkupuolella kaikkiaan kahdeksaa henkilöä koskevat lähestymiskiellot.

Mies on menettänyt myös ampuma-aseita valtiolle rikosten vuoksi. Siitä huolimatta hän on saanut hankittua aseita käyttöönsä luvattomasti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rikoskomisario Rauli Salosen mukaan henkirikoksen uhrin puoliso oli aikaisemmin työskennellyt epäillyn ampujan yrityksessä. Epäilty ampuja on HS:n tietojen mukaan pienehköjen sammattilaisten maanrakennusalan yritysten toimitusjohtaja ja omistaja.

Mies ja entisen työntekijän perhe olivat aiemmin tekemisissä keskenään, mutta heidän välilleen on poliisin mukaan tullut erimielisyyksiä.

Oliko ampujan tarkoitus vahingoittaa naista vai mahdollisesti hänen puolisoaan?

”Sitä ei tässä vaiheessa tiedetä”, Salonen sanoo.

Poliisi otti epäillyn ampujan kiinni myöhemmin kotiosoitteestaan, ja hänet vangittiin viime perjantaina. Miehen epäillään syyllistyneen tappoon, tapon yritykseen ja ampuma-aserikokseen.

Toimitusjohtaja on tuomittu tällä vuosikymmenellä kahdesta muusta rikostapauksesta, joihin liittyy ampuma-ase.

Vuonna 2012 hän matkusti käräjäoikeuden tuomion mukaan viikonloppuna aamuyöllä taksilla Vihtiin erään toisen entisen työntekijänsä kotiovelle ja herätti asukkaat kolkuttamalla oveen.

Taksinkuljettajan mukaan mies oli sanonut aiemmin autossa olevansa menossa perimään velkaa. Lisäksi hän oli ilmoittanut, että ”nyt tulee ruumiita”.

Päihtynyt mies ilmoitti ovella entiselle työntekijälleen tulleensa hankkimaan elinkautisen vankeustuomion ja laittoi kättään povitaskuunsa. Hänellä oli mukanaan luvaton pistooli, luotiliivit ja lukuisia patruunoita.

Mies pyysi toistuvasti entistä työntekijää ovensuusta pihalle. Lapsiperheen isä koki tilanteen niin, että mies uhkasi hänen henkeään mutta ei halunnut ampua perheen lasten nähden.

Entisen työntekijän mukaan tilanne kesti noin varttitunnin, jonka jälkeen mies poistui paikalta taksilla vahingoittamatta ketään. Poliisit olivat tuolloin tulossa paikalle.

Mies oli uhannut entisen työntekijän mukaan häntä ja hänen perhettään useasti parin vuoden ajan joko puhelinsoitoilla tai tekstiviesteillä. Miehellä oli entisen työntekijän mukaan tapana kantaa pistoolia mukanaan.

Taksinkuljettaja kertoi myöhemmin pelänneensä matkan aikana ja lopettaneensa työnsä tapauksen jälkeen. Mies yritti oikeusprosessin aikana saada taksinkuljettajaa muuttamaan kertomustaan tapahtumista niin, että se katsottiin uhkailuksi.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä kotirauhan rikkomisesta, ampuma-aserikoksesta, laittomasta uhkauksesta ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta 170 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Lisäksi hän menetti pistoolin valtiolle rikoksentekovälineenä.

Mies määrättiin myös lähestymiskieltoon entistä työntekijäänsä ja tämän perhettä kohtaan.


Vuonna 2010 mies ampui päihtyneenä kotonaan Lohjalla silloista seurustelukumppaniaan sääreen ja laittoi pistoolin tämän suuhun. Samassa yhteydessä hän löi naista nyrkillä naamaan ja potki kylkiin, kun tämä makasi maassa.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa mies myönsi teon ja kertoi syyksi mustasukkaisuuden. Hän kertoi hermostuneensa, kun naisen puhelimeen tuli jatkuvasti tekstiviestejä.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä pahoinpitelystä yhdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Hän menetti pistoolin, kolme lipasta, äänenvaimentimen ja patruunat valtiolle rikoksentekovälineinä.

Miehelle määrättiin myös lähestymiskielto naista ja kolmea tämän läheistä kohtaan.

Mies on saanut kolmannenkin rikostuomion.

Vuonna 2014 hänet tuomittiin hänen työhönsä liittyvästä räjähderikoksesta sakkoihin. Hän säilytti muun muassa aitaamattomassa kontissa 450 kiloa räjähdysaineita sekä 900 kappaletta nalleja.

Mies harjoittaa maanrakennusalan yrityksissään räjäytystoimintaa. Hänellä on ylipanostajan pätevyys.

Kaikki aiemmat tuomiot ovat lainvoimaisia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henkirikokset
  • Väkivaltarikokset
  • Lohja
  • Lasse Kerkelä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    2. 2

      Vihreiden sukellus jatkuu, ja se sataa vasemmisto­liiton laariin – Li Andersson siivitti puolueensa 2010-luvun ennätys­tulokseen

    3. 3

      Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat

    4. 4

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    5. 5

      Kun fiilis menee seksin aikana, syynä on yleensä häpeä – Vastalääke voi palauttaa fiiliksen moninkertaisena takaisin

    6. 6

      Resepti vaihtui seuraavaan, ja lopulta Eliya Zweygberg oli käyttänyt masennuslääkkeitä puolet elämästään – Kun Zweygberg päätti lopettaa, edessä oli raivokohtauksia, jotka saivat hänet pelkäämään itseään

      Tilaajille
    7. 7

      Stephen Hawkingin viimeinen kirja julkaistiin: varoittaa superihmisistä ja kertoo mielipiteensä Jumalasta

    8. 8

      Yhdysvalloissa kasvaa 400 000 kiloa painava jättiläissieni, joka saattaa olla vanhempi kuin pyramidit

    9. 9

      Tiesitkö, että Peking on maailman vasta 187. saasteisin kaupunki?

    10. 10

      Puolalaiset salakalastavat Itämeren lohta väittämällä saalista meritaimeneksi, ja se näkyy Suomenkin lohijoissa – EU teki maanantaina lopun temppuilulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    2. 2

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    3. 3

      Cristiano Ronaldon raiskausepäilyssä yllättävä käänne – nuoren superhakkerin hankkimat tiedot saattavat kaataa oikeuskanteen heti alkuunsa

    4. 4

      Sörnäisiin ilmestyi jopa kymmenen metriä korkea roskakasa – Kaupunki lätkii yrittäjälle jättisakkoja, mutta jätevuori ei liikahda mihinkään

    5. 5

      Yhdysvalloissa kasvaa 400 000 kiloa painava jättiläissieni, joka saattaa olla vanhempi kuin pyramidit

    6. 6

      Trump muutti mieltään ilmastonmuutoksesta: Se ei olekaan huijaus – ”Jokin muuttuu ja sitten se muuttuu takaisin”

    7. 7

      Venäjän sotilas­tiedustelu näyttää tekevän yhtäkkiä naurettavia virheitä toisensa perään – tutkijan mukaan ”huolimattomuuden” takana voi olla muutos ja länneltä jää jotain huomaamatta

      Tilaajille
    8. 8

      Harry Potter -fanit vihastuivat Johnny Deppin roolista uudessa elokuvassa – Depp pysyi pitkään hiljaa mutta kommentoi viimein kohua amerikkalaislehdelle

    9. 9

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Verohallinto julkaisi Instagramissa kenties kaikkien aikojen kuivimman vitsin, eikä kukaan oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella

    3. 3

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    4. 4

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    5. 5

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    6. 6

      Sosiaalinen media kannustaa flirttailuun, ja se voi kasvaa uskottomuudeksi – Tätä on ”mikropettäminen”, joka pahimmillaan tuhoaa luottamuksen parisuhteesta

      Tilaajille
    7. 7

      Brittimies piirsi upeita henkilökuvia Instagramissa, joten ihmiset tietenkin olettivat hänen piirtävän heidät ilmaiseksi – Mies vastasi riemastuttavilla pilapiirroksilla

    8. 8

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    9. 9

      ”Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi” – Elina Tuomesta tuli uupuvien opettajien ääni­torvi ja nyt hän sanoo, että Suomessa tehdään ihmis­oikeus­loukkauksia

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    11. Näytä lisää