Kotimaa

Puistossa kävelleen kaksikon kimppuun käytiin keskellä päivää Joensuussa – poliisi epäilee rasistista motiivia

Uhrit olivat poliisin mukaan satunnaisia ohikulkijoita. Ennen pahoinpitelyä epäillyt olivat huudelleet heille rasistisia kommentteja.

Joensuussa kaksi ulkomaalaista miestä sai tiistaina lieviä vammoja, kun heidän kimppuunsa hyökättiin ilmeisesti rasistisin motiivein, tiedottaa Itä-Suomen poliisi. Kolme henkilöä on otettu kiinni teosta epäiltyinä.

Poliisi sai tiedon tapauksesta tiistaina noin kello 16.40. Tiedotteen mukaan Joensuun Vapaudenpuistossa oli ollut noin seitsemän suomalaisen porukka, josta osa oli huudellut rasistisia kommentteja kahdelle ohi kulkeneelle ulkomaalaiselle miehelle. Miehet eivät olleet heille ennestään tuttuja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tämän jälkeen yksi porukassa ollut mies oli poliisin mukaan hyökännyt ohikulkijoiden kimppuun sekä lyönyt ja potkinut heitä. Silminnäkijöiden mukaan pahoinpitelyyn osallistui myös kaksi muuta suomalaista. Pahoinpidellyt eivät alustavien tietojen mukaan saaneet vakavia vammoja eivätkä tarvinneet sairaalahoitoa.

Tapahtumapaikalta otettiin kiinni vuosina 1985 ja 1999 syntyneet miehet ja vuonna 1974 syntynyt nainen. Rikoskomisario Kimmo Wetterstrandin mukaan ainakin kahdella heistä on aiempaa rikostaustaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisi tutkii tekoa tässä vaiheessa kahtena pahoinpitelynä, jossa on ollut rasistinen motiivi. Wetterstrandin mukaan pahoinpitelyistä ei tällä hetkellä epäillä muita kuin kolmea kiinniotettua henkilöä.

Epäiltyjä ei keskiviikkona puoliltapäivin ollut vielä kuulusteltu.

Joensuu nousi 1990-luvulla otsikoihin etenkin ulkomaalaistaustaisiin kohdistuneiden pahoinpitelyiden vuoksi, kun kaupungissa toimi niin sanottu skiniliike. Poliisin mukaan viime aikojen tilastojen perusteella ei voi tehdä johtopäätöstä, että rasismi olisi lisääntynyt Joensuussa.

”Joensuun alueella on viimeksi sattunut väkivaltarikos, jossa on ollut rasistinen motiivi, tammikuussa 2018”, tiedotteessa kerrotaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Joensuu
  • Pahoinpitelyt
  • Rikosepäilyt
  • Rasismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    4. 4

      Potilas vaati seksiä ja haukkui ”pirulliseksi rekkalesboksi” – #metoon maailma on kaukana, kun sairaanhoitajat kohtaavat huorittelua ja seksiehdotuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    6. 6

      Voiko Italiasta puhua kauniina maana?

    7. 7

      Mikromuovia löytyy myös ihmisten sisältä, uusi tutkimus havaitsi – muovia tulee ruokapaketeista ja juomapulloista

    8. 8

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    9. 9

      Nyt lakot alkavat näkyä lapsiperheiden arjessa

    10. 10

      Internet mullisti maailman, mutta seuraava vallankumous saattaa jättää sen varjoonsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    4. 4

      Työasussaan Roosa nauha -kampanjan symbolia pitänyt lentokenttä­työntekijä sai potkut – Turvatarkastajien ulosmarssi ei aiheuttanut ruuhkia

    5. 5

      Vasemmisto­liiton Li Andersson pitää yrittäjien ruokakampanjaa ”vastenmielisenä” – Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan ruoan jakelu on ”erinomainen” hanke

    6. 6

      Kalasatamaan rakennettiin katu, joka on tasa-arvoinen kaikille – uusi liikenne­järjestely aiheutti palaute­ryöpyn

    7. 7

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    8. 8

      Internet mullisti maailman, mutta seuraava vallankumous saattaa jättää sen varjoonsa

    9. 9

      Patrik Leppänen, 22, ei totellut työnantajan käskyä ottaa Roosa nauha pois rinta­pielestään lento­aseman turva­tarkastuksessa ja sai potkut – ”Halusin osoittaa tukea äidilleni”

    10. 10

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    7. 7

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Ranskassa on syntynyt poikkeuksellisen monta vauvaa, joilla on epä­muodostuneet kädet – viran­omaiset ovat ymmällään

    10. 10

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    11. Näytä lisää