Kotimaa

Päiväkotien rahankeruussa on kirjavat käytännöt – ”Yksi vanhempi laittoi sähköpostilla kaikille oman tilinumeronsa ja pyysi kymmentä euroa kuukaudessa”

HS kysyy: saako päiväkodissa mielestäsi kerätä vapaaehtoisia maksuja? Kerro kokemuksistasi.

Päiväkodeissa on erilaisia käytäntöjä siinä, miten ne keräävät rahaa lasten ja päiväkodin tarpeisiin. Monissa paikoissa rahaa kerää vanhempainyhdistys, mutta usein keruun saattaa hoitaa yksittäinen vanhempi.

Myös kerätyt summat vaihtelevat. Pienimmillään summat ovat noin viisi euroa lukukaudessa. Esimerkiksi eräässä Helsingin kunnallisessa pienessä päivähoitoyksikössä vanhemmilta pyydettiin kymmentä euroa joka kuukausi.

”Kyseessä ei ollut mikään organisoitunut yhdistys, vaan yksi vanhempi laittoi sähköpostilla kaikille oman tilinumeronsa ja pyysi kymmentä euroa kuukaudessa”, kertoo tapausta ihmetellyt äiti.

Perheen kaksi lasta käyvät samassa hoitopaikassa, joten perheelle kertyi maksuja yhteensä 240 euroa vuodessa. Päivähoidossa on yhteensä kaksitoista lasta, joten vuodessa perheiltä kerätään kaikkiaan 1 440 euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Äidin kysellessä summan käyttötarkoitusta hänelle kerrottiin, että rahalla ostetaan lapsille sopivat heijastinliivit. Sillä tehtäisiin myös retkiä ja hankittaisiin vuoden päätteeksi hoitajille yhteinen lahja.

Keräykseen osallistumisen kerrottiin olevan vapaaehtoista. Äidin mukaan monella vanhemmalla voi silti olla korkea kynnys jättäytyä yhteisestä keräyksestä pois, vaikka kaikilla ei välttämättä olisi siihen varaa.

Äiti kertoo kyselleensä verkostoissaan muiden vanhempien kokemuksia. ”Tavallisesti päiväkodissa kerätyt summat ovat noin 5–10 euroa lukukausi”, hänelle selvisi.

Juristina työskentelevä äiti ihmettelee myös sitä, ettei varojen käyttöä valvota vaan hoitajat kertovat vanhempainillassa, miten rahat on käytetty.

Helsinkiläisperhe maksaa kahden lapsen kokopäivähoidosta yhteensä 434 euroa kuukaudessa. Vuodessa summa on siis yhteensä 4 774 euroa, kun lomakuukausi otetaan huomioon.

Helsingin kaupungin ylläpitämissä päiväkodeissa työntekijät eivät saa kerätä rahaa vanhemmilta mihinkään tarkoitukseen, kertoo Helsingin kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas. Henkilöstö ei myöskään saa käsitellä vanhempien rahoja.

”Selkeä toimintaohje on jo useamman vuoden ollut, että perheiltä ei kerätä rahaa toimintaan. Vanhempaintoimikunnat voivat järjestää tilaisuuksia, joissa kerätään rahaa koko päiväkodille esimerkiksi teatteriesityksen ostamiseen tai retkikustannuksiin.”

Järvenkallaksen mukaan asiasta on käyty menneinä vuosina vilkastakin keskustelua mutta nyt se ei ole noussut esille vähään aikaan.

Opetushallitus on puolestaan ohjeistanut kouluja siten, että oppilaiden vanhemmilta ei tulisi kerätä rahaa. Opetuksen kustannuksia ei voi maksattaa vanhemmilla, sillä perusopetuslaki takaa kaikille maksuttoman opetuksen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntija Marjaana Larpa kertoo, että ohje on osin sovellettavissa myös varhaiskasvatukseen, vaikka varhaiskasvatuksella ei olekaan yhtä selvää perustuslain takaamaa maksuttomuutta kuin perusopetuksella.

Rahankeräyksestä varhaiskasvatuksessa ei ole erillistä ohjeistusta.

Rahan keruun tulee Larpan mukaan perustua vapaaehtoisuuteen. Ylimääräisellä rahankeräyksellä ei kuitenkaan voida rahoittaa varhaiskasvatuksen perustoimintaan, kuten turvallisuuteen, kuuluvia hankintoja.

Lain mukaan rahan kerääminen vanhemmilta on sallittua. Poliisihallituksen arpajaishallinnon ylitarkastajan Jouni Kitusen mukaan päiväkodit eivät tarvitse vanhemmilta rahaa pyydettäessä varsinaista rahankeräyslupaa.

”Kun kyseessä on pienimuotoinen, esimerkiksi yhden päiväkotiryhmän lasten vanhempien keskuudessa tapahtuva rahankeräys, niin sen voi toimeenpanna ilman erityistä lupaa”, Kitunen kertoo.

”Tässä kannattaa kuitenkin olla aika tarkka. Jos keräys kohdistuu yhtään laajempaan joukkoon, se voi jo täyttää rahankeräyksen määritelmän.”

Kaikilla ei kuitenkaan välttämättä ole antaa rahaa, joten erilaiset summat ovat ongelmallisia lasten yhdenvertaisuuden kannalta, muistuttaa lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.

Kurttilan mielestä ei tulisi periä vapaaehtoisiakaan maksuja. Erityisen tuomittavana hän pitää säännöllistä rahankeruuta, joka on todellisuudessa pysyväisluonteinen maksu.

”Ne luovat painetta. Jos perhe ei tätä maksa, mitä silloin aiheutuu? Köyhyyden leima on Suomessa erittäin tarttuva.”

Kurttila aikoo viedä asian myös eduskunnan sivistysvaliokunnan pohdittavaksi. Hän huomauttaa, että laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista ottaa huomioon perheiden toimeentulo-ongelmat. Maksuja voidaan jättää perimättä tai pienentää perheen toimeentulon mukaan.

”Onko vapaaehtoisten maksujen perijä aina tietoinen perheiden tilanteista? Perheille saattaa hyvinkin lähteä massaviesti maksusta. Vai lukeeko perhe sen päiväkodin ovesta? Vai kuuleeko lapsikin siitä käytävällä tai vanhemmat vanhempainillassa?” hän pohtii.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ylisuorittajien ongelmat ovat ylellisyyttä – Minun on vaikea surra ihmisten puolesta, jotka ovat saavuttaneet elämässään liikaa

    2. 2

      Puoliso voi lukea kaiken, mitä puhelimessasi on – Älylaitteiden vakoiluohjelmat ovat kaikkien saatavilla, ja niillä tehdään ankaraa lähisuhdeväkivaltaa

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi löytö voi muuttaa historiankirjoituksen Pompeijin tuhon ajankohdasta – päivämäärä löytyikin kirjoitettuna seinään

    4. 4

      Särötön kuva ”tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa romuttuu vuoden tärkeimmässä sotahistorian teoksessa

    5. 5

      Espoossa testataan asiaa, joka tuntuu täysin itsestäänselvältä: Miksi opettaa ulkomaalaiselle asioita suomeksi, jos hän ei osaa suomea?

    6. 6

      Timur Kärki julkaisee neljä kertaa vuodessa listan kaikkien työntekijöidensä palkoista – Näin toimivat yritykset, joissa vallitsee avoimuus siitä, paljonko kenellekin maksetaan

    7. 7

      Telttaa ei viedä, ja ostoskeskus päästää vessaan – Ihmisroskaksi leimatun Markku Korhosen elämässä moni asia on nyt paremmin

      Tilaajille
    8. 8

      Sipilä yrittää tänään luottamusäänestyksellä saada eduskunnalta kilven ay-liikettä vastaan – Se ei tule onnistumaan

    9. 9

      Sakot voi saada myös 24 tunnin paikalla, koska pysäköinninvalvojilla on salapoliisi­keinonsa – seitsemän kysymystä ja vastausta parkkikiekon käytöstä

    10. 10

      Kanada laillisti kannabiksen viihdekäytön toisena maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Europol pyytää apua hyväksikäyttö­tapausten selvittämisessä: Tiedätkö, missä kaupungissa tämä kuva on otettu?

    2. 2

      Aku Louhimies väittää ohjauspestinsä kansainvälisessä sarjassa olevan katkolla Ylen toimittajan takia – Ohjaajan agentti: Toinen henkilö työskentelee nyt Louhimiehen jaksojen parissa

    3. 3

      Tämä riemastuttava maalaus Donald Trumpista ja entisistä presidenteistä nousi koko internetin vitsin aiheeksi – eikä ihme, koska se on täynnä upeita yksityiskohtia

    4. 4

      Kokeile HS:n elvytyspelillä, osaatko painelu-puhalluselvytyksen

    5. 5

      Raaka joukkotappelu Konalassa keskellä kirkasta päivää: Kaksi epäiltyä tapon yritystä ja kaksi pahoinpitelyä – poliisi otti kiinni kuusi ihmistä

    6. 6

      Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat

    7. 7

      Lapsen kiusalliset tavat saattavat kieliä ongelmista – Niihin voi puuttua, mutta väärä lähestyminen pahentaa tilannetta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläismies testamenttasi koko 7,3 miljoonan euron omaisuutensa taloyhtiölle

    9. 9

      Sakot voi saada myös 24 tunnin paikalla, koska pysäköinninvalvojilla on salapoliisi­keinonsa – seitsemän kysymystä ja vastausta parkkikiekon käytöstä

    10. 10

      Vihreiden kärsivällisyys Touko Aallon kanssa alkaa loppua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Verohallinto julkaisi Instagramissa kenties kaikkien aikojen kuivimman vitsin, eikä kukaan oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella

    4. 4

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    5. 5

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    8. 8

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    9. 9

      ”Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi” – Elina Tuomesta tuli uupuvien opettajien ääni­torvi ja nyt hän sanoo, että Suomessa tehdään ihmis­oikeus­loukkauksia

      Tilaajille
    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Danske Bankin käräyttänyt pankkiiri teki rahanpesuilmoituksen Nordeasta – myös suomalaisviranomaisille on tulossa ilmoitus, pankkiiri sanoo
    3. Espoo vuokrasi Otaniemestä 20 vuodeksi tilat, joihin mahtuisi 2 500 lukiolaista – Nyt lähes kolme miljoonaa vuodessa maksaviin tiloihin on tulossa 800 opiskelijaa
    4. Mitä jos brexit kaatuu ja milloin on viimeinen hetki sopimukselle? HS:n kirjeenvaihtajat selvittävät, mikä Britannian EU-erossa kiikastaa
    5. Nationalismi pääsee voitolle, jos unohdamme sivistyksen
    6. Telttaa ei viedä, ja ostoskeskus päästää vessaan – Ihmisroskaksi leimatun Markku Korhosen elämässä moni asia on nyt paremmin Tilaajille
    7. Mayn täytyy varoa kovaa kotiyleisöä
    8. Suomessa vieraileva Kazakstanin presidentti on itsevaltainen johtaja ja geopolitiikan taitaja – HS näyttää Nazarbajevin ja Niinistön tiedotustilaisuuden suorana noin kello 11.20
    9. Yliopistollinen tutkimus: Miehet pitävät vaimot uskollisina ansaitsemalla heitä paremmin – uskotonta vaimoa uhkaa kulutusmahdollisuuksien väheneminen
    10. Särötön kuva ”tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa romuttuu vuoden tärkeimmässä sotahistorian teoksessa
    11. Uusi löytö voi muuttaa historiankirjoituksen Pompeijin tuhon ajankohdasta – päivämäärä löytyikin kirjoitettuna seinään
    12. Näytä lisää