Kotimaa

Turun saariston etsinnöissä takavarikoitiin asia­kirjoja ja muisti­tikkuja – Krp: Sunnuntaina ei viitteitä muista kuin epäillyistä talous­rikoksista

Operaatiossa takavarikoitiin muun muassa asiakirjoja ja tiedontallennusvälineitä. Keskusrikospoliisi otti tapaukseen liittyen kiinni kolme ihmistä, joista yksi vapautettiin sunnuntaina. Seitsemää kuulusteltiin.

Keskusrikospoliisin (krp) varhain lauantaina Turun saaristossa ja osin mantereen puolella käynnistämät kotietsinnät olivat krp:n rikostarkastajan Markku Ranta-ahon mukaan edenneet hyvin, hän kertoi sunnuntaina.

Viikonlopun kotietsinnät liittyivät laajaan talousrikostutkintaan, jossa suomalaisen osakeyhtiön epäillään pesseen rahaa miljoonien eurojen arvosta. Yhtiötä epäillään törkeästä rahanpesusta ja törkeästä veropetoksesta sekä työeläkevakuutusmaksupetoksesta.

Kotietsintöjä tehtiin krp:n mukaan yhteensä 17 kohteessa Varsinais-Suomessa. Massiiviseen operaatioon osallistui viranomaisten mukaan satakunta ihmistä krp:stä, Lounais-Suomen poliisista ja merivartiostosta. Käytössä oli esimerkiksi merivartioston veneitä, lentokoneita ja helikoptereita, ja myös puolustusvoimat antoi apua operaatiossa.

Etsintäoperaatio aiheutti viikonloppuna monenlaisia spekulaatioita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

HS kertoi lauantaina, että operaatiossa poliisin ratsaaman Airiston Helmi -yrityksen mittavat rakennusprojektit ja suuret kiinteistöt esimerkiksi Säkkiluodolla ovat herättäneet ihmettelyä jo vuosia.

HS:n haastattelema sotilaslähde Puolustusvoimista taas kertoi, että venäläiskytkyinen yritys on ollut vuosien ajan sekä Puolustusvoimien että suojelupoliisin ”tarkkailun alla”. Lähteen mukaan sotilasviranomaiset ovat pohtineet, voisiko Turun saaristosta useita tontteja hankkineen yrityksen kauppoja rajoittaa.

Krp ei ole vahvistanut, mihin yritykseen rikosepäilyt kohdistuvat, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että kyse on Airiston Helmestä.

Ranta-aho totesi, että operaatio tehtiin talousrikostutkinnan vuoksi. Operaatiossa takavarikoitiin muun muassa asiakirjoja ja tiedontallennusvälineitä, kuten muistitikkuja.

”On ihan normaalia, että talousrikostutkinnassa tehdään kotietsintä, kun se on tarpeen. Olemme takavarikoineet talousrikosepäilyihin liittyvää materiaalia ja ainakaan tässä vaiheessa ei ole löytynyt mitään mihinkään muuhun rikokseen viittaavaa, eikä etsinnöillä ole löytynyt mitään erikoista”, Ranta-aho sanoi.

”Toki takavarikossa on paljon materiaalia, jota ei ole ehditty käydä läpi. Siinä voi mennä kuukausia”, hän lisäsi.

Sunnuntain aikana operaatio painottui krp:n mukaan epäiltyyn pimeän työvoiman käyttöön yhtiön omistamien kiinteistöjen rakentamisessa.

”Etsintätoimet ovat sujuneet niin hyvin, että oletettavasti saamme ne päätökseen sunnuntain aikana, jos mitään yllättävää ei ilmene”, Ranta-aho sanoi.

Krp ei enää sunnuntai-iltana noin kello puoli kuuden jälkeen tiedottanut tutkimusten etenemisestä, joten oli epäselvää, saatiinko etsintä valmiiksi viikonlopun aikana.
Etsintäalueelle lauantaina määrätty lentokielto peruttiin sunnuntaina puolilta päivin. Ranta-ahon mukaan lentokiellolla haluttiin estää dronejen lennättämistä, jotta operaatiossa käytetty Rajavartiolaitoksen helikopteri pystyi liikkumaan turvallisesti. Aiemmin voimassa ollut lentokieltoalue on kuvattu alla olevassa grafiikassa.


Ranta-aho kertoi, että merivartiosto auttoi poliisia kuljetuksissa ja Turva-alusta käytettiin etsintään osallistuneiden virkamiesten majoitustilana. Puolustusvoimat puolestaan osallistui operaatioon antamalla apua muonituksessa ja muussa huollossa.

Ranta-ahon mukaan suojelupoliisin työntekijöitä ei osallistunut operaatioon.

Lue tästä lisää yrityksestä: Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla

Keskusrikospoliisilla oli kolme henkilöä kiinni otettuna, mutta se tiedotti päästäneensä yhden heistä vapaaksi sunnuntaina alkuillalla. Hänen osaltaan kuulustelut olivat valmiit, krp sanoi tiedotteessaan. Pidätettynä oli kaksi henkilöä.

Yhteensä krp kertoi kuulustelleensa viikonlopun aikana seitsemää henkilöä.

Epäilty rikollinen toiminta on Ranta-ahon mukaan jatkunut jo pitkään. Rikoksista epäiltynä on ulkomaalaisia henkilöitä.

Airiston Helmi on perustettu vuonna 2007.

Ranta-ahon mukaan operaatio oli poikkeuksellinen siksi, että se kohdistui maantieteellisesti hajanaiseen alueeseen. Etsintöjä kohdistettiin useisiin eri kohteisiin operaatioalueella, johon kuuluu muun muassa ”useampia eri rakennelmia saaristossa”.

Airiston helmen kiinteistön alueella Ybbernäsissä Paraisilla sunnuntaiaamuna käynyt toimittaja Toni Lehtinen kertoi, että kiinteistöjen eristys oli lopetettu ja alueella pääsi liikkumaan vapaasti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ylisuorittajien ongelmat ovat ylellisyyttä – Minun on vaikea surra ihmisten puolesta, jotka ovat saavuttaneet elämässään liikaa

    2. 2

      Ihmisroskaksi leimattu Markku Korhonen pääsi katkolta ja löysi telttansa kunnossa sillan alta – asuntohakemuksen lisätietoa-kohtaan hän kirjoittaa nyt ”ihmisroska”

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi löytö voi muuttaa historiankirjoituksen Pompeijin tuhon ajankohdasta – päivämäärä löytyikin kirjoitettuna seinään

    4. 4

      Kanada laillisti kannabiksen ensimmäisenä länsimaana

    5. 5

      Sakot voi saada myös 24 tunnin paikalla, koska pysäköinninvalvojilla on salapoliisi­keinonsa – seitsemän kysymystä ja vastausta parkkikiekon käytöstä

    6. 6

      Syyttäjä vaatii Helsingin entiselle kuntapolitiikolle Saido Mohamedille kymmenen kuukautta ehdollista törkeästä rahanpesusta

    7. 7

      Työkavereiden palkat esillä intranetissä, henkilöstö äänestää palkkauksen perusteista – Näin toimivat yritykset, jotka ovat päättäneet lopettaa palkasta vaikenemisen

    8. 8

      Stressaantunut lapsi on huonon esimerkin seuraus – Jatkuva stressi on tuhoisaa lapsen aivojen kehitykselle

    9. 9

      Obaman entinen neuvonantaja sauditoimittajan epäillystä surmasta: Hyvät suhteet Trumpiin luonut kruununprinssi saattoi yliarvioida kykynsä selvitä kuivin jaloin

    10. 10

      Havainto kotouttamisesta Espoossa: Ihmiselle ei kannata opettaa asioita suomeksi, jos hän ei osaa suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Europol pyytää apua hyväksikäyttö­tapausten selvittämisessä: Tiedätkö, missä kaupungissa tämä kuva on otettu?

    2. 2

      Helsinkiläismies testamenttasi koko 7,3 miljoonan euron omaisuutensa taloyhtiölle

    3. 3

      Aku Louhimies väittää ohjauspestinsä kansainvälisessä sarjassa olevan katkolla Ylen toimittajan takia – Ohjaajan agentti: Toinen henkilö työskentelee nyt Louhimiehen jaksojen parissa

    4. 4

      Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat

    5. 5

      Tämä riemastuttava maalaus Donald Trumpista ja entisistä presidenteistä nousi koko internetin vitsin aiheeksi – eikä ihme, koska se on täynnä upeita yksityiskohtia

    6. 6

      Kokeile HS:n elvytyspelillä, osaatko painelu-puhalluselvytyksen

    7. 7

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    8. 8

      Raaka joukkotappelu Konalassa keskellä kirkasta päivää: Kaksi epäiltyä tapon yritystä ja kaksi pahoinpitelyä – poliisi otti kiinni kuusi ihmistä

    9. 9

      Lapsen kiusalliset tavat saattavat kieliä ongelmista – Niihin voi puuttua, mutta väärä lähestyminen pahentaa tilannetta

      Tilaajille
    10. 10

      Kun Eliya Zweygbergin 14 vuoden masennuslääkitys päättyi, reaktio oli armoton – Lääkityksen lopettaminen voi aiheuttaa rajuja oireita, ja Zweygberg pelkäsi jopa vahingoittavansa lemmikkejään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Verohallinto julkaisi Instagramissa kenties kaikkien aikojen kuivimman vitsin, eikä kukaan oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella

    3. 3

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    4. 4

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    5. 5

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    8. 8

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    9. 9

      ”Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi” – Elina Tuomesta tuli uupuvien opettajien ääni­torvi ja nyt hän sanoo, että Suomessa tehdään ihmis­oikeus­loukkauksia

      Tilaajille
    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää