Kotimaa

Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

Poliisi on selvittänyt talousrikosepäilyä verottajan kanssa jo puolisen vuotta. Epäilty rahanpesurikos alkanut jo 2007. Krp:n mukaan rikosepäily kohdistuu kahteen yritykseen.

Keskusrikospoliisi on jatkanut Turun saaristossa toimivan yrityksen talousrikostutkinnan selvittämistä. Poliisi teki viikonloppuna kotietsinnän 17 kohteeseen Varsinais-Suomessa. Poliisi otti kiinni ja pidätti kolme henkilöä. Yksi heistä vapautettiin sunnuntaina.

Maanantaina iltapäivällä ilmeni, että krp vaatii kahta miestä vangittavaksi törkeästä rahanpesusta epäiltyinä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Henkilöitä vaaditaan vangittaviksi epäiltyinä törkeästä rahanpesusta ja törkeästä veropetoksesta syytä epäillä -perusteella. Henkilöt ovat tutkinnan kohteena olevan yrityksen työntekijöitä. Toinen heistä on Viron ja toinen Venäjän kansalainen”, krp tiedotti.

Toinen on syntynyt 80-luvulla, toinen 60-luvulla. Nuorempi miehistä on ollut tutkinnan keskiössä olevan Airiston Helmen prokuristi. Vangitsemisistunto käydään tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Epäilty rikos olisi alkanut jo marraskuussa 2007 Paraisilla. Tuolloin Airiston Helmi oy perustettiin.

Videolla näytetään, milloin kiinteistöjä on siirtynyt Turun saaristossa Airiston Helmen sekä venäläisliikemiehen omistukseen:


Tutkinta jatkuu nyt kuulusteluilla ja kotietsinnöissä takavarikoidun materiaalin läpikäynnillä. Siinä kestää kuukausia, luultavasti vähintään ensi kevääseen asti, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Tomi Taskila.

Poliisi epäilee suomalaisessa osakeyhtiössä pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä, ja yrityksen epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa kiinteistöjen rakentamisessa. Esitutkinnassa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua, törkeää veropetosta ja törkeää työeläkevakuutusmaksupetosta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisi löysi yhdestä kotietsinnän kohteesta muovipusseihin sullottua käteistä rahaa puolen miljoonan euron arvosta, Taskila kertoi maanantai-iltana HS:lle. Hänen mukaansa suuri määrä käteistä ”tukee meidän rahanpesuepäilyämme”.

”On se erikoista, että tänä maailman aikana löytyy noin paljon käteistä. Pohjoismaissa toimitaan nykyään yleensä muovirahalla”, Taskila kertoo ja sanoo, että löytyneen käteisen laskenta on vielä kesken.

Suuresta käteissummasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Taskilan mukaan tutkinta ja rikosepäily kohdistuu aiemmin kerrotun lisäksi toiseenkin yritykseen.

”On yksi yritys, jota epäillään ja toinen sen kyljessä, jota tutkitaan. Oletan, että useita yrityksiä tulee selvityksen kohteeksi. Talousrikosjutuissa yrityksiä piisaa”, Taskila sanoi maanantai-iltana HS:lle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kotietsinnöissä löytyi myös neljä mahdollista keräilyasetta. Aseista kertoi aiemmin STT.

Taskilan mukaan aseet ovat kuitenkin mieluummin ”koriste-esineitä” kuin ampuma-aseita ja ne ovat hänen mielestään saaneet hieman liiankin paljon huomiota julkisuudessa.

”Mitään ampuma-aserikosta ei ole niiden vuoksi kirjattu. Jos ne olisivat muunlaisia aseita niin siitä olisi kirjattu rikosilmoitus”, Taskila totesi.



Julkisuudessa on spekuloitu laajasti sillä, voisivatko Airiston Helmen venäläiskytkökset ja laajat omistukset Turun saaristossa aiheuttaa turvallisuusuhan Suomelle. Taskila sanoi, ettei hän voi ottaa kantaa, liittyykö asiaan muuta kuin talousrikosepäilyjä.

”Me tutkimme talousrikoksia. Turvallisuusnäkökulmiin en voi ottaa kantaa, siitä on kysyttävä muilta viranomaisilta”, hän sanoi.

Laaja operaatio toteutettiin lauantaina ja sunnuntaina ja siihen osallistui noin sata ihmistä. Maanantaina tehtiin lisäksi yksi tarkentava käynti jossakin kohteessa.

”Kotietsintöjen kohteet olivat harvinaisen laajoja ja maantieteellisesti haastavalla alueella saaristossa, mutta sujuva ja monipuolinen viranomaisyhteistyö takasi ison operaation jopa odotettua nopeamman etenemisen. Emme olisi pärjänneet ilman muita”, Taskila kertoi.

Tähän mennessä poliisi on kuulustellut seitsemää henkilöä rikoksesta epäillyn asemassa.

Venäjän Helsingin-suurlähetystön mukaan toinen pidätetyistä on Venäjän kansalainen.

”Venäjän Suomen-lähetystön konsuliosasto on saanut Suomen poliisilta tiedon Venäjän kansalaisen pidättämisestä kyseessä olevassa tapauksessa”, lähetystön lehdistösihteeri Natalija Vežlivtseva kertoi venäläiselle uutistoimisto Ria Novostille. ”Pidätetyn henkilöllisyyttä ei paljasteta tutkinnallisista syistä.”

Myös toinen venäläinen uutistoimisto Tass kertoo toisen pidätetyn olevan venäläinen.


Lue myös: HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

Poliisi ei voi kertoa epäilyksen keskiössä olevan yrityksen nimeä esitutkintalain vuoksi.

”Tämmöisissä tapauksissa nimen kertomisesta tulisi tutkinnanjohtajalle rikosoikeudellisia seuraamuksia. Emme voi julkistaa rikoksesta epäiltyjen tai yhtiön nimeä, vaikka se kuinka typerältä tuntuisi”, Taskila sanoo.

Kotietsintöjä tehtiin Airiston Helmi -nimisen yrityksen tiloihin.

Operaatiossa takavarikoitiin muun muassa asiakirjoja ja tiedontallennusvälineitä, kuten muistitikkuja. Taskila kertoo, että tutkijat saivat kerättyä merkittävän määrän materiaalia.

”Niiden käsittely on vasta alkutekijöissään. Sen voin sanoa, että materiaalia tuli paljon”, Taskila kertoo.

Massiiviseen operaatioon osallistui noin sata ihmistä krp:stä ja noin kolmesataa muista viranomaisorganisaatioista, kuten Lounais-Suomen poliisista ja merivartiostosta. Käytössä oli esimerkiksi merivartioston veneitä, lentokoneita ja helikoptereita, ja myös puolustusvoimat antoi apua operaatiossa.

Taskila kertoo, että poikkeuksellisen suuri operaatio tehtiin kahdesta syystä. Ensinnäkin kohteet sijaitsevat laajalla alueella saaristossa, eikä poliisilla ollut keinoja päästä kaikkiin kohteisiin ilman virka-apua. Toiseksi osa kohteista oli niin suurikokoisia, että niiden tutkimiseen tarvittiin runsaasti työvoimaa.

”Näiden syiden takia meillä oli mukana niin paljon henkilöitä. Kotietsinnät pitäisi saada päivänvalon aikana tehtyä”, Taskila sanoo.

Etsintöjen poikkeuksellisuudesta kertoo se, että toiseksi suurinta kohdetta tutkittiin 12 tuntia. Suurimmasta kohteesta poliisit poistuivat vasta sunnuntain puolella.

Merivartiosto auttoi poliisia kuljetuksissa, ja rannikkovartioston laivaa käytettiin etsintään osallistuneiden virkamiesten majoitustilana.

Puolustusvoimat puolestaan osallistui operaatioon antamalla apua muonituksessa ja muussa huollossa.

Taskila kertoo, että viikonlopun operaatiota suunniteltiin jo pitkään. Poliisi on selvittänyt talousrikosepäilyä verottajan kanssa jo puolisen vuotta, mutta tutkinta sai uutta vauhtia viime kuussa.

”Verottajalta tuli elokuun lopulla tutkintapyyntö pimeän työvoiman epäillystä käytöstä kyseisen yhtiön toiminnassa. Kun arvioimme asiaa, epäily laajeni törkeään rahanpesuepäilyyn.”

Rikostutkinnan muut rikosnimikkeet ovat törkeä työeläkevakuutusmaksupetos ja törkeä kirjanpitorikos.

”Varsin perinteiset talousrikosnimikkeet”, Taskila painottaa.

Kotietsinnän kohteena ollut Airiston Helmi omistaa lukuisia kiinteistöjä ja kokonaisia saaria Turun saaristoalueelta. HS kävi läpi yhtiön omistuksia Maanmittauslaitokselta saatujen tietojen perusteella. Yhtiön omistuksia on useiden laivaväylien läheisyydessä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kurvin massiivinen ”neuvosto­rumilus” muuttuu 11-kerroksiseksi hotelliksi – Remontissa paljastui piilotettu hissi

    2. 2

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      Vuoden luontokuvan napannut seinäjokinen Taru Rantala on ensimmäinen kisan voittanut nainen – kuvakoosteessa kaikkien sarjojen voittajat

    5. 5

      Saudi-Arabia valjasti Twitter-trollitehtaan Khashoggin ja muiden maataan kritisoivien toimittajien vaientamiseksi, kertoo The New York Times

    6. 6

      Lewis Hamilton ajoi paalulle Yhdysvaltain gp:n aika-ajossa – Räikkönen kolmas ja Bottas neljäs, mutta molempien sijoitus paranee pykälällä

    7. 7

      Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan

    8. 8

      8 000 marssi ilmaston puolesta Helsingissä – saamelainen Petra Laiti läksytti poliitikkoja eduskuntatalon portailla

    9. 9

      Suurvallat kehittävät aseita, joilla avaruus voitaisiin tuhota käyttökelvottomaksi

      Tilaajille
    10. 10

      Ruoan ilmastovaikutus on tähän asti arvioitua suurempi – HS kokosi kulutustapoja, joista syntyy 100 kiloa päästöjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    3. 3

      Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan

    4. 4

      Kurvin massiivinen ”neuvosto­rumilus” muuttuu 11-kerroksiseksi hotelliksi – Remontissa paljastui piilotettu hissi

    5. 5

      Ruoan ilmastovaikutus on tähän asti arvioitua suurempi – HS kokosi kulutustapoja, joista syntyy 100 kiloa päästöjä

    6. 6

      CNN: Matkustajakone laskeutui myrskyssä sivuttain Bristolin lento­kentälle – ”vaikuttava” suoritus, ylisti kentän henkilö­kunta

    7. 7

      Vuoden luontokuvan napannut seinäjokinen Taru Rantala on ensimmäinen kisan voittanut nainen – kuvakoosteessa kaikkien sarjojen voittajat

    8. 8

      8 000 marssi ilmaston puolesta Helsingissä – saamelainen Petra Laiti läksytti poliitikkoja eduskuntatalon portailla

    9. 9

      Suurvallat kehittävät aseita, joilla avaruus voitaisiin tuhota käyttökelvottomaksi

      Tilaajille
    10. 10

      Naapurusto pidättää hengitystään Järvenpäässä: Ratkeaako tämä talo liitoksistaan ennen kuin se päästään purkamaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    4. 4

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    5. 5

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    6. 6

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    7. 7

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Lewis Hamilton ajoi paalulle Yhdysvaltain gp:n aika-ajossa – Räikkönen kolmas ja Bottas neljäs, mutta molempien sijoitus paranee pykälällä
    3. Tunti sitten
    4. Saudi-Arabia valjasti Twitter-trollitehtaan Khashoggin ja muiden maataan kritisoivien toimittajien vaientamiseksi, kertoo The New York Times
    5. 2 tuntia sitten
    6. Meksiko pysäytti rajasillalle tuhansien siirtolaisten karavaanin, joka suuntaa kohti Yhdysvaltoja – Adriana Consuelo ylitti rajajoen kumiveneellä ja meni tacoravintolaan
    7. 4 tuntia sitten
    8. HIFK:n Lauri Kulmala avasi maalihanat kauden ensimmäisessä liigapelissään – ”Jäihän avausmaalista toki kiekko muistoksi, vaikka tappion jälkeen se ei kauheasti lämmitä”
    9. Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan
    10. Poliisi etsii mahdollisesti aseistautunutta miestä Toholammilla Pohjanmaalla
    11. Isis vapautti pantti­vankeja miljoonalunnaita vastaan Syyriassa – aluemenetykset veivät jihadistien öljytulot, mutta he ovat keksineet uusia ansaintatapoja
    12. 8 000 marssi ilmaston puolesta Helsingissä – saamelainen Petra Laiti läksytti poliitikkoja eduskuntatalon portailla
    13. Rakentamisen laatu ei parane patistamatta Tilaajille
    14. Kaisa Collinin osuma vei PK-35:n mestariksi – ”Kerrankin käytettiin maalipaikat hyväksi”
    15. Näytä lisää