Kotimaa

Airiston Helmen yhteistyökumppani hämmästelee kohua: ”Mitään mustia rahoja ei ole koskaan liikkunut”

Rakennusliikkeen osaomistaja ja kuntapoliitikko Kaj-Johan Karlsson ihmettelee vain sitä, miksei matkailubisnes koskaan lähtenyt käyntiin, vaikka rahaa on sijoitettu paljon.

Airiston Helmen kanssa yhteistyötä tehnyt Kaj-Johan Karlsson on hämmästynyt yhtiön ympärillä pyörivästä kohusta ja erityisesti sen mittakaavasta.

Hänen omat kokemuksensa yhtiöstä ovat myönteisiä: laskut on maksettu ajallaan, ja kaikki rahaliikenne on kulkenut pankin kautta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Mitään mustia rahoja ei ole koskaan liikkunut”, hän sanoo.

Karlsson on SKa-Plan-nimisen rakennusyhtiön entinen työntekijä ja osaomistaja. Yhtiö urakoi Airiston Helmen kiinteistöille muutamia taloja ja saunamökkejä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun yhteistyö alkoi, Karlsson kertoo yhtiön tehneen Airiston Helmelle lain vaatiman taustakyselyn. Hän ei tarkalleen muista, mistä oli kyse, mutta todennäköisesti hän viittaa rahanpesulain edellyttämään velvollisuuteen tunnistaa asiakas.

Karlsson muistaa, että kysely oli pitkä ja vaativa. Hänelle on jäänyt siitä mieleen Airiston Helmen venäläisomistajan kertomus siitä, miksi hän haluaa sijoittaa rahaa juuri kiinteistöihin Paraisilla.

”Muistaakseni hän sanoi nähneensä paikat Ruotsin-laivalta ja tykästyneensä niiden rauhallisuuteen ja turvallisuuteen”, Karlsson muistelee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Karlsson on itse tavannut omistajan pari kolme kertaa kymmenen vuoden aikana.

”Ei häntä ole paljon nähty täällä. Hän oli sympaattinen mies, ja hänellä oli kiinnostavia ajatuksia ja ideoita.”

Parin viime vuoden ajan Karlsson kertoo hoitaneensa Airiston Helmen lupa-asioita kuntoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keskusrikospoliisin tutkinta tuli Karlssonille täydellisenä yllätyksenä. Krp ei ainakaan vielä ole ollut häneen yhteyksissä.

Lue myös: Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Karlssonin mukaan mikään muu ei ole ihmetyttänyt häntä Airiston Helmessä kuin se, että rahaa on sijoitettu paljon, mutta matkailubisnes ei ole lähtenyt liikkeelle.

”Se on ollut todella vähäistä. Jokunen saunamökki on ollut vuokralla.”

Paraisille yhtiön rakennushankkeilla on ollut merkitystä, sillä ne ovat työllistäneet paljon ihmisiä, Karlsson arvioi.

Karlsson pitää perättömänä väitteitä, joiden mukaan Airiston Helmi olisi saanut helposti poikkeuslupia rakennuksilleen.

”Heiltä on vaadittu enemmän kuin muilta. Yhtiö on aina toimittanut kaikki tiedot.”

Yhtiö on saanut muun maussa poikkeusluvan rakentaa Ybbersnäsiin lähes 400 neliömetrin omakotitalon, 70 neliömetrin autotallin ja 30 neliömetrin rantasaunan.

Videolla näkymiä Villa Ybbersnäsin luota:


Rakentaminen poiki pitkän oikeuskiistan. Naapurit epäilivät, että omistajan tarkoitus oli aloittaa talossa majoitusbisnes eikä käyttää sitä itse.

Tähän viittasivat taloon loppumetreillä tehdyt muutokset. Pari oleskelutilaa muutettiin makuuhuoneiksi ja kaikkien kahdeksan makuuhuoneen yhteyteen rakennettiin kylpyhuone. Myös terasseja lisättiin.

Hallinto-oikeudelle Airiston Helmen venäläisomistaja kertoi käyttävänsä rakennusta esimerkiksi edustustarkoituksiin ja yhtiön työntekijöiden lomapaikkana. Hän huomautti olevansa tottunut siihen, että omakotitalon kaikissa makuuhuoneissa on omat pesutilat.

Airiston Helmi voitti kiistan sekä Turun hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Kaj-Johan Karlsson on törmännyt Airiston Helmen asioihin myös luottamustehtävässään. Hän on mukana kuntapolitiikassa, ja vuoteen 2017 hän oli myös ympäristölautakunnan jäsen.

Karlsson ei näe tässä ongelmaa. Valtaosa Airiston Helmen lupahakemuksista meni silloin rakennuslautakuntaan, ja jos joitakin tuli ympäristölautakuntaan, hän jääväsi itsensä.

”Minulla on puhdas omatunto.”

Ympäristölautakunnan käsittelyyn tuli ainakin Ybbersnäsiin rakennettu helikopterikenttä – toinen hanke, josta kiisteltiin korkeinta hallinto-oikeutta (KHO) myöten.

Tässä kiistassa naapurit saivat osavoiton KHO:ssa. Alempien asteiden päätöksistä poiketen se päätti, että helikopterikentän käyttäminen tarvitsee ympäristöluvan.

KHO palautti asian Paraisten ympäristölautakunnan käsittelyyn. Lautakunta myönsi luvan. Karlsson ei päätöksen mukaan osallistunut asian käsittelyyn.

Julkisuudessa hämmästeltyjä suuria laitureita Karlsson pitää täysin loogisina. Kun isot Ruotsin-laivat pyyhkäisevät ohi monta kertaa päivässä, laiturin täytyy kestää.

”Tällaisissa oloissa laiturin tekeminen on haastavaa. Aallot menevät metrin ylös ja metrin alas, yhteensä kaksi metriä, joten siinä ei tavallinen pieni mökkilaituri kovin montaa viikkoa kestä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Talousrikosepäilyt
  • Turku
  • Susanna Reinboth

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tanskalainen ja norjalainen nainen löytyivät kuolleena syrjäisestä vuoristosta Marokossa – ruumiissa väkivallan merkkejä

    2. 2

      Poikkeuksellinen poliisi­tiedote: Itä-Uudenmaan poliisi nappasi kauppa­keskus Jumbosta keski-ikäisen tillin­haistelijan

    3. 3

      Onko kynttilöiden poltto jopa yhtä haitallista kuin passiivinen tupakointi? Selvitimme

    4. 4

      Yksi tiedostamaton viestimme muuttaa keskustelu­kumppanin vähäpuheiseksi ja kertoo, olemmeko oikeita ihmisiä

    5. 5

      Aktivisti­sijoittajan huhutaan astuvan Björn Wahlroosin varpaille – Onko Nordeassa edessä titaanien taisto?

    6. 6

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    7. 7

      Kheopsin pyramidin mysteeri saattoi ratketa – Tutkijat löysivät jäänteitä kehittyneestä mekanismista

    8. 8

      Kodin murtosuojaa myyvien yritysten mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”

    9. 9

      ”Entä jos Sale twiittailisi kuin Trump?” – sometili laittaa Trumpin sanat Sauli Niinistön suuhun, tehden USA:n presidentin öykkäröinnistä näkyvämpää

    10. 10

      Helsinki-Vantaalla sekavasti lauantaina käyttäytynyt mies uhkasi rajavartijoiden perheitä ”poloniumin 210-isotoopilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      17-vuotiaana Sini Pyy käytännössä katkesi vyötärön kohdalta – nyt hän kehittää yliopisto­ihmisten kanssa sopivaa hiihtokelkkaa paralympialaisia varten

    2. 2

      Jos kävelen autiolla kadulla naisen perässä, en missään nimessä ota juoksu­askelia, vaikka olisi kiire

    3. 3

      Kodin murtosuojaa myyvien yritysten mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”

    4. 4

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    5. 5

      Poikkeuksellinen poliisi­tiedote: Itä-Uudenmaan poliisi nappasi kauppa­keskus Jumbosta keski-ikäisen tillin­haistelijan

    6. 6

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    7. 7

      Kauppakeskushanke ajautui vaikeuksiin Vantaalla: ”Joudumme miettimään eri vaihtoehtoja”

    8. 8

      Yksi tiedostamaton viestimme muuttaa keskustelu­kumppanin vähäpuheiseksi ja kertoo, olemmeko oikeita ihmisiä

    9. 9

      ”Entä jos Sale twiittailisi kuin Trump?” – sometili laittaa Trumpin sanat Sauli Niinistön suuhun, tehden USA:n presidentin öykkäröinnistä näkyvämpää

    10. 10

      Pankkiiriliike ei korvaa 14 400 euron virheitään eläkeläiselle, mutta Finanssiala ja valvoja uskovat yhä itsesääntelyyn – ”Valitettava yksittäistapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    3. 3

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    5. 5

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    6. 6

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    7. 7

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    8. 8

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    9. 9

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    10. 10

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    11. Näytä lisää