Kotimaa

Vedenalainen töhnä turmelee Tampereelle suunniteltua uutta kaupungin­osaa – ”Siinä kohtaa järvi ei ole järvi”

Nollakuitu on kallis poistaa ja vaikea hyödyntää. Sitä on 1,5 miljoonaa kuutiota eli noin neljäntoista Eduskuntatalon verran.

Tampereen kaupungilla on iso, kallis ja haiseva vedenalainen ongelma: neljäntoista Eduskuntatalon verran töhnää Näsijärven pohjassa.

Ongelmaksi töhnän tekee se, että samalle Näsijärven ranta-alueelle on tarkoitus ensi vuosikymmenen aikana tulla kokonaan uusi, Hervannan kokoinen asuinalue eli Hiedanranta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Järvenpohja on täynnä mönjää, jota kutsutaan nollakuiduksi. Sitä on puolitoista miljoonaa kuutiota.

Nollakuitu on muisto kaupungin puunjalostusteollisuudesta ja menneiden vuosikymmenten väljemmästä suhtautumisesta teollisuuden jätteisiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Nollakuitua on joka paikassa, missä sellunkeittoa on harrastettu viimeisen sadan vuoden aikana”, sanoo hankekehitysjohtaja Reijo Väliharju Tampereen kaupungilta.

Sellutehdas ehti toimia Lielahdessa kymmeniä vuosia ja päästää nollakuitua järveen niin, että sitä on siellä edelleen pohjassa paikoin useiden metrien kerros. Sellunkeitto loppui 1980-luvulla.

”Siinä kohdassa järvi ei ole järvi. Nollakuitu näkyy matalan veden aikaan, se haisee pahalta, eikä sellaisessa lietteessä voi veneillä eikä uida”, Väliharju sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Talvella alueen vesi ei jäädy samoin kuin normaali järvi, vaan nollakuidun takia jääpeite on heikompi ja vaarallisempi.

Juuri näille rannoille Tampere aikoo kasvaa, sillä niille on kaavoitettu 25 000 asukkaan Hiedanrannan kaupunginosa.

Sitä ennen nollakuidulle on tehtävä jotain, pohjaan se ei voi jäädä. Ongelmaa on pohdittu jo vuosia, ja monenlaista ratkaisuja tutkittu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Nyt kun alue on siirtynyt kaupungin omistukseen, olemme lähteneet isosti hankkeeseen, jossa järvi palautettaisiin järveksi. Mutta ei meillä ole vielä tietoa tai ratkaisua, millä tekniikalla se tehtäisiin”, Väliharju sanoo.

Alueen ympäristövastuut siirtyivät kaupungille, kun se osti alueen Metsä Boardilta vuonna 2014.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Kyse on euromääräisesti tosi isosta hankkeesta, kun nollakuitu pitäisi ottaa sieltä pohjasta, jossa sitä on 35 hehtaarin alueella 1,5 miljoonaa kuutiota. Ison määrän vuoksi me yritämme nyt löytää mahdollisimman kustannustehokasta ratkaisua.”

Nollakuitu haisee pahalta, mutta ei ole myrkyllistä. Se sisältää puuta ja puukuitua. Tyynellä kesäkelillä saattaa nähdä, kun kuidusta purkautuu veden pintaan kaasukuplia. Kuplat kertovat nollakuidun mätänemisestä muun muassa metaanikaasuksi.

Nyt näkyvin nollakuidusta muistuttava asia lahdella on lautalla seisova kaivuri, jolla on tehty koeruoppauksia.

Yritykset ja yliopistot ovat pohtineet ongelman ratkaisemiseksi monia vaihtoehtoja. Yksi on nollakuidun stabilointi pohjaan sementillä tai puutuhkalla, jolloin pohjasta tulisi kiinteä, tai sitten aines kauhottaisiin erillisten louhepatojen sisään ja stabiloitaisiin niihin.


”Jos se koko määrä massastabiloitaisiin ja tehtäisiin louhepenkereet, se voisi maksaa 90–100 miljoonaa euroa. Siksi haemme nyt muita, mahdollisesti halvempia ratkaisujakin. Sitäkään ei tiedä, olisiko tämä satoja vuosia kestävä ratkaisu ja muutenkin ympäristön kannalta hyväksyttävä”, Väliharju sanoo.

On myös pohdittu biokaasun tekemistä kuidusta. Yksi mahdollisuus on nostaa se maalle ja kompostoida, jolloin siitä saataisiin lannoitetta tai kasvualustaa. Mutta halpaa sekään ei ole, ja se vaatisi laajat alueet.

Marraskuun lopulla Tampereella järjestetään seminaari, jossa yritykset esittelevät ratkaisujaan ongelmaan. Missään tapauksessa aivan heti toimeen ei päästä, vaikka keino löytyisikin.

”Jos jokin polku osoittautuu teknistaloudellisesti järkeväksi, edessä on vielä iso lupaprosessi. Se vaatisi todennäköisesti yvan eli ympäristövaikutusten arviointiprosessin ja ympäristöluvan. Kuluisi vähintään kolme vuotta, vaikka jo nyt tiedettäisiin, mitä tehdään.”

Yksi yllättävä nollakuidusta pitävä taho on pensasmustikka, kertoo toimitusjohtaja Raini Kiukas.

Kiukkaan johtama Digi Toilet Systems on kangasalainen yritys, joka kehittää orgaanisen jätteen käsittelyä.

Yritys käsittelee nollakuitua pikakompostoinnilla ja tutkii kompostituotteen soveltuvuutta eri tarkoituksiin. Prosessissa nollakuidusta on tullut parissa vuorokaudessa hajutonta, pölymäistä tuotetta, jota voi käyttää kasvualustana joillekin kasveille.

”Se on hapanta, joten kaikissa pelloissa sitä ei voi käyttää. Sitä vietiin muun muassa pensasmustikkapeltoon, ja mustikat näyttivät voivan hyvin, mutta rikkakasvit eivät siinä kasvaneet”, Kiukas sanoo.

Pikakompostilaitteita on maailmalta saatavilla useita eri kokoja, ja niitä voidaan myös liittää yhteen. Kiukkaan firma rakentaa näistä kokonaisuuksia.

”Laitoimme sitä [nollakuitua] myös polttokokeisiin ja totesimme, että se on parempaa polttoainetta kuin turve. Sekin on yksi vaihtoehto.”

”Mutta mikään pikainen ratkaisu ei pysty niin isoa määrää käsittelemään. Sitä tullaan käyttämään todennäköisesti lämmöntuotantoon, biokaasulaitoksessa ja kasvualustana.”

Fakta

Hiedanrannan jättihanke


  Hiedanrannasta on määrä tulla iso uusi kaupunginosa 25 000 ihmiselle Länsi-Tampereelle, osin Näsijärven rantaan. Sen läpi kulkisi aikanaan ratikka.

  Hiedanrantaan suunnitellaan myös mittavia maantäyttöalueita Paasikiventien varteen, niille rakennettaisiin kerrostaloja. Asiassa odotetaan yhä lainvoimaista ratkaisua.

  Alueella on entinen tehdasalue ja Lielahden kartano, joista tulee uuden alueen keskuspaikkoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tampere
  • Rakentaminen
  • Paperiteollisuus
  • Jätteet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp hakee rikosinsinöörejä kryptisellä koodikielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohdetyhmän huomio”

    2. 2

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    3. 3

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    4. 4

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Noin 150 maata sitoutui Marokossa YK:n siirtolaissopimukseen – Tutkija: Oikeistonationalistit valjastivat YK:n siirtolaisasiakirjan eurovaaliaseeksi, eivätkä muut tajunneet sitä

    7. 7

      Nelikymppinen mies tuomittiin yli kymmenen vuoden takaisesta taposta – uhrin ruumista ei ole löydetty

    8. 8

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    9. 9

      Johanna Puro on viime kuukaudet paimentanut poliisia tutkimaan poikansa pyörän varkautta – ”Eikö poliisi itse osaa siirtää tiedostoa muistitikulle?”

    10. 10

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    3. 3

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    4. 4

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    5. 5

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    6. 6

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    7. 7

      Velattomana kuoleminen ei ole järkevää, sanoo Ruotsin pankkivalvoja – ruotsalaiset velkaantuvat ja vaurastuvat samaan aikaan

    8. 8

      Kuva­kooste näyttää, miten tiuhaan Trumpin kabinetin ovi on käynyt

    9. 9

      Painin päätteeksi Rauno Lehmusvyöry painoi liipaisinta, mutta varmistin pelasti poliisin hengen – Nyt ”vekselit lankeavat”, ja vakava sairaus nujertaa korsolaisen rikollis­joukon ydin­hahmoa

      Tilaajille
    10. 10

      HS selvitti Helsingin riitaisimmat taloyhtiöt – Haku­kone näyttää, millä alueilla riidellään eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Jopa syntyperäinen suomalainen saattaa pian voida menettää kansalaisuutensa – Eduskunta alkaa käsitellä kiistanalaista lakiesitystä

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      ”Pienenä hain äitiä baarista” – Viisi huostaan otettua nuorta kertoo, miten lastensuojelu muutti heidän elämänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    11. Näytä lisää