Kotimaa

”Oikeuteen lähteminen oli kannanotto yleisesti tasa-arvon puolesta”, sanoo Kaisa Hartikainen – Häntä syrjittiin Tampereen professori­valinnassa, koska hän on nainen

Yliopisto ei pystynyt tuomaan oikeudessa esiin hyväksyttävää syytä, jolla se olisi voinut perustella vähemmän ansioituneen miehen valintaa.

Tampereen yliopisto tuomittiin isoihin korvauksiin naiselle, jota ei valittu professoriksi, vaikka hän olisi ollut valituksi tullutta miestä pätevämpi.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi tiistaina antamassaan ratkaisussa, että yliopisto syyllistyi sukupuolen perusteella tapahtuneeseen syrjintään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Oikeuteen lähteminen oli kannanotto yleisesti tasa-arvon puolesta, ei vain henkilökohtainen asia. Koen naisten tasa-arvon erittäin tärkeänä, kuten myös sen todellisen toteutumisen akateemisessa maailmassa. Olen tyytyväinen tuomioon”, sanoo oikeudessa voittanut neurologian erikoislääkäri Kaisa Hartikainen.

Tuomiosta kertoi myös Aamulehti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Oikeuden mukaan Hartikainen näytti olevansa professorin viran täyttöedellytysten kannalta miestä selvästi pätevämpi, minkä vuoksi oli perusteita olettaa, että hänet on jätetty valitsematta tehtävään sukupuolensa vuoksi. Siten täyttyi tasa-arvolaissa tarkoitettu syrjintäolettama.

Yliopisto ei pystynyt tuomaan oikeudessa esiin hyväksyttävää syytä, jolla se olisi voinut perustella vähemmän ansioituneen miehen valintaa.

Yliopisto joutuu maksamaan Hartikaiselle 60 000 euroa tasa-arvolain mukaista hyvitystä ja korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulujaan yli 51 000 eurolla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”60 000 euroa ei sinänsä korvaa taloudellisia, henkilökohtaisia ja ammatillisia menetyksiä, joita tähän liittyy. Mutta olen tyytyväinen, että käräjäoikeudessa nähtiin asian merkittävyys ja hyvitys oli korkeampi kuin yleensä, vaikka vahingonkorvausta ei myönnetty”, Hartikainen sanoo.

Yliopisto valitsi elokuussa 2016 kahdesta hakijasta miehen neurologian professoriksi rehtorin päätöksellä ja valmisteluryhmän esityksestä. Molemmat olivat muodollisesti päteviä, kokeneita neurologian erikoislääkäreitä.

Valinnassa käytetystä perustelumuistiosta välittyi oikeuden mukaan vaikutelma, ettei sitä ollut tosiasiassa laadittu hakijoiden kesken tasapuolisesti vaan tarkoitushakuisesti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Erityisen paljon oikeus kiinnitti päätöksessään huomiota valmisteluryhmän kuulemien kolmen asiantuntijaprofessorin näkemykseen. Heistä kaksi piti Hartikaista pätevämpänä, kun taas kolmas ei pitänyt häntä lainkaan pätevänä. Tämä heikensi huomattavasti Hartikaisen kokonaissijoitusta valmisteluryhmän sijalukulaskennassa.

Kahden professorin näkemyksiä oikeus piti seikkaperäisinä, mutta kolmannen professorin johtopäätöstä se ei ymmärtänyt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Oikeus myös piti perustelumuistion kirjauksia opetusansioista Hartikaisen kannalta virheellisinä niin, että ne olivat hänelle epäedullisia. Niistä esimerkiksi puuttui tieto, että hän oli opettanut vuosia Yhdysvaltain huippuyliopistoissa.

Hartikainen katsoi tulleensa nimityksessä syrjityksi ja haki 200 000 euron hyvitystä. Taustalla oli laskelma, jonka mukaan ansionmenetys eläkeikään saakka olisi noin 800 000 euroa ja eläkemenetys mukaan lukien noin 1,5 miljoonaa euroa.

Professorin kuukausipalkka on noin 8 500 euroa. Yliopisto piti vaadetta täysin kohtuuttomana.

Oikeus totesi, että oikeuskäytännössä tuomitut määrät ovat yleensä 6 000–10 000 euroa. Summaa pohdittaessa otettiin kuitenkin huomioon myös yliopiston asema julkisena laitoksena, professuurien vähyys, tulojen menetyksen ja päätöksen merkitys naisen urakehitykselle.

Siten oikeus piti yliopiston menettelyä loukkaavana. Toisaalta huomioon otettiin myös se, että Hartikaisen kokemuksen perusteella hänen tulotasonsa tulee paranemaan ja haettavissa on muita työtehtäviä.

Hartikainen vaati hyvityksen ohella myös vahingonkorvausta, mutta siihen ei oikeuden mukaan ollut edellytyksiä.

Tampereen yliopisto pohtii vielä, hakeeko se tuomioon muutosta hovioikeudesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tasa-arvo
  • Syrjintä
  • Tampereen yliopisto
  • Oikeudenkäynnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljoona matkakorttia vaihdetaan uusiin, vanhat lakkaavat toimimasta – HSL:n suuri operaatio alkoi tiistaina

    2. 2

      Piiloon jäävä hoiva kannattelee monen lapsen arkea – Jos teet näitä asioita, suojaat lapsesi mielenterveyttä

    3. 3

      Palvelualojen jättiliitolta lisää työtaisteluja ensi viikosta alkaen, koskevat yli 50 000 jäsentä – ”Kyllähän nämä tulevat kuluttajan tontille”

    4. 4

      Huorittelua, seksiehdotuksia ja rintoja kourivia potilaita – Tällaista on sairaanhoitaja Rayan Hämäläisen, 28, arki työpaikalla

      Tilaajille
    5. 5

      Vanhemmat hylkäävät lapsiaan ja jopa 11-vuotiaat ovat huumekoukussa – Uutta-Seelantia vaivaa synteettisen kannabiksen aiheuttama huumekriisi

    6. 6

      Tuhoaako runsas light-limujen juominen erektion? Urologi vastaa

    7. 7

      Jos nämä ovat hyviä aikoja USA:ssa, en halua nähdä huonoja

    8. 8

      Umpiruotsinkielinen taiteilija puhuu elokuvassa suomea, ja tutkija kummeksuu ratkaisua – Ohjaaja Antti J. Jokinen: ”Schjerfbeck oli humanisti ja niin olen minäkin”

    9. 9

      Nasan kuvassa näkyy Etelämantereesta irronnut ihmeellisen geometrinen jäävuori

    10. 10

      Amy Schumer ilmoitti olevansa raskaana – ja teki sen niin poikkeuksellisella tavalla, että sai internetin villiintymään ja kaikki uutisoimaan poliittisen viestinsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkytys ravintola­maailmassa: klassikko­baarit Corona, Moskova ja Dubrovnik joutuvat lopettamaan, merkki­rakennuksen kaikki vuokra­sopimukset on irtisanottu

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Piiloon jäävä hoiva kannattelee monen lapsen arkea – Jos teet näitä asioita, suojaat lapsesi mielenterveyttä

    4. 4

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    5. 5

      Huorittelua, seksiehdotuksia ja rintoja kourivia potilaita – Tällaista on sairaanhoitaja Rayan Hämäläisen, 28, arki työpaikalla

      Tilaajille
    6. 6

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    7. 7

      Miljoona matkakorttia vaihdetaan uusiin, vanhat lakkaavat toimimasta – HSL:n suuri operaatio alkoi tiistaina

    8. 8

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    9. 9

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    10. 10

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    5. 5

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    6. 6

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    7. 7

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    8. 8

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    9. 9

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    10. 10

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    11. Näytä lisää