Kotimaa

Nyt puhuu HS:n pää­toimittajana yhden päivän toiminut Sonja Korpelainen, 16: ”Politiikasta voisi kirjoittaa selko­kielellä”

HS:n päätoimittajana yhden päivän toiminut Sonja Korpelainen toivoo, että nuorten äänet kuuluisivat mediassa.

”Kiva ja hektinen päivä”, HS:n vastaavana päätoimittajana torstaina ollut Sonja Korpelainen, 16, sanoo.

Torstaina vietettiin seitsemännen kerran YK:n kansainvälistä Tyttöjen päivää. Nostaakseen esiin tyttöjen oikeuksia Plan-järjestö järjesti nyt toista kertaa kansainvälisen Girls Takeover -tempauksen, jossa tytöt valtasivat yhteiskunnan johtopaikkoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomi ja suomalaiset voivat vaikuttaa tyttöjen oikeuksiin kansainvälisesti, ja siksi HS:n päätoimittaja Kaius Niemi luovutti Korpelaiselle paikkansa.

Niin tekivät myös ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen (kok), K-ryhmän pääjohtaja Mikko Helander, Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth ja eduskunnan ulko­asianvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk).

Päivän aikana Korpelainen vieraili HS:n toimituksissa ja osallistui niiden kokouksiin. ”Olen saanut sanoa omia mielipiteitäni. Minua on kuunneltu, ja minut on otettu huomioon.”


Hän haluaisi nuorten näkökulmaa esimerkiksi talouden ja politiikan aiheiden käsittelyyn.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olisi helpompi olla kiinnostunut taloudesta ja politiikasta, jos niistä kirjoitettaessa käytettäisiin selkokieltä”, hän arvioi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Käsitteiden lisäksi nuorten pitäisi ymmärtää, miten politiikka vaikuttaa päätöksentekoon.”

Tyttöjen oikeuksia voisi käsitellä mediassa enemmänkin. Varsinkin kehitysmaiden tytöt ovat vähän esillä, ja jos ovat, heidän mielipidettään ei kysytä.

”Pitäisi kuulla muitakin kuin päättäjiä”, Korpelainen kehottaa.

”Näkökulma jää yksipuoliseksi, jos ei kuunnella niitä, joita asia koskettaa. Kehitysmaiden tyttöjä voidaan kuvata uhreina, kun heidän omaa ääntään ei kuulla.”

Erilaisissa oloissa elävien kokemuksia ei voi myöskään niputtaa, hän muistuttaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Korpelainen haluaa puhua myös ilmastonmuutoksesta, joka ahdistaa nuoria. Nyt olisi vielä aikaa hillitä muutosta, mutta ”raha menee edelle, kun pitäisi tehdä tiukkoja päätöksiä”.

Hän odottaa, että aikuiset toimivat nyt, koska nuorten aikuistuttua voi olla myöhäistä toimia.


Osa päivästä meni kolumnin kirjoittamiseen. Ilmastonmuutosta ja kehitysmaiden tyttöjä käsittelevä kolumni ilmestyy perjantaina HS:n pääkirjoitussivulla.

Toimittajan ammatti on ollut Korpelaiselle yksi mutta ei ainoa mahdollinen tulevaisuuden valinta. ”Pidän kirjoittamisesta ja olin peruskoulun tet-harjoittelussa sanomalehti Etelä-Saimaassa”, hän kertoo.

”Päätoimittajana pääsisi vaikuttamaan ja voisi ajaa omia mielipiteitään, ei kuitenkaan lehden kannan yli.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tyttöjen päivä
  • YK

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljoona matkakorttia vaihdetaan uusiin, vanhat lakkaavat toimimasta – HSL:n suuri operaatio alkoi tiistaina

    2. 2

      Piiloon jäävä hoiva kannattelee monen lapsen arkea – Jos teet näitä asioita, suojaat lapsesi mielenterveyttä

    3. 3

      Jos nämä ovat hyviä aikoja USA:ssa, en halua nähdä huonoja

    4. 4

      Palvelualojen jättiliitolta lisää työtaisteluja ensi viikosta alkaen, koskevat yli 50 000 jäsentä – ”Kyllähän nämä tulevat kuluttajan tontille”

    5. 5

      Huorittelua, seksiehdotuksia ja rintoja kourivia potilaita – Tällaista on sairaanhoitaja Rayan Hämäläisen, 28, arki työpaikalla

      Tilaajille
    6. 6

      Vanhemmat hylkäävät lapsiaan ja jopa 11-vuotiaat ovat huumekoukussa – Uutta-Seelantia vaivaa synteettisen kannabiksen aiheuttama huumekriisi

    7. 7

      Tuhoaako runsas light-limujen juominen erektion? Urologi vastaa

    8. 8

      Umpiruotsinkielinen taiteilija puhuu elokuvassa suomea, ja tutkija kummeksuu ratkaisua – Ohjaaja Antti J. Jokinen: ”Schjerfbeck oli humanisti ja niin olen minäkin”

    9. 9

      Nasan kuvassa näkyy Etelämantereesta irronnut ihmeellisen geometrinen jäävuori

    10. 10

      Amy Schumer ilmoitti olevansa raskaana – ja teki sen niin poikkeuksellisella tavalla, että sai internetin villiintymään ja kaikki uutisoimaan poliittisen viestinsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkytys ravintola­maailmassa: klassikko­baarit Corona, Moskova ja Dubrovnik joutuvat lopettamaan, merkki­rakennuksen kaikki vuokra­sopimukset on irtisanottu

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Piiloon jäävä hoiva kannattelee monen lapsen arkea – Jos teet näitä asioita, suojaat lapsesi mielenterveyttä

    4. 4

      Huorittelua, seksiehdotuksia ja rintoja kourivia potilaita – Tällaista on sairaanhoitaja Rayan Hämäläisen, 28, arki työpaikalla

      Tilaajille
    5. 5

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    6. 6

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    7. 7

      Miljoona matkakorttia vaihdetaan uusiin, vanhat lakkaavat toimimasta – HSL:n suuri operaatio alkoi tiistaina

    8. 8

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    9. 9

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    10. 10

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    5. 5

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    6. 6

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    7. 7

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    8. 8

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    9. 9

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    10. 10

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    11. Näytä lisää