Näin lakko vaikuttaa meihin

Viisi ihmistä kertoo, miten tänään ja huomenna pidettävä lakko vaikuttaa heidän arkeensa ja mitä he siitä ajattelevat.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL järjestää maanantaina ja tiistaina lakon, joka vaikuttaa laajasti suomalaisten arkeen. Taustalla on ay-järjestöjen ja hallituksen kiista irtisanomislaista. Lue lisää lakon vaikutuksista tästä.

HS kysyi viideltä ihmiseltä lakon vaikutuksista. Tässä jutussa puhuvat:
  • Tony Less, kokki: ”Tuntuu harmilliselta, että oppilaat joutuvat kärsimään. Mutta toivon, että lakko herättää paljon keskustelua.”
  • Eija Paananen, luottamusmies: ”Nyt kunnallisten töiden arvo nähdään, kun emme ole tekemässä ruokaa paikan päällä.”
  • Ira Kiander, päiväkotilapsen äiti: ”Minun mielestäni ammattiliitoilla on ihan hyvä syy lakkoilla.”
  • Kristina Inkiläinen, Espoo Cateringin toimitusjohtaja: ”Meidän asiakaskunnassamme on lapsia, koululaisia, vanhuksia ja haluaisimme tarjota heille mahdollisimman häiriötöntä ja luottetavaa palvelua.”
  • Jukka Tiihonen, yrittäjä: ”Kaikki keinot, jotka madaltavat kynnystä rekrytoida, ovat tervetulleita. Nämä poliittiset lakot eivät ole missään suhteessa lain sisältöön.”

Eija Paananen, 50

Pääluottamusmies, Helsingin palvelukeskus, maanantaina lakossa

”Ajatellaan, että työuria pitää pidentää. Meillä keittiöpuolen väki tekee pitkälti keskiraskasta työtä ja töissä pitäisi jaksaa 68-vuo­tiaaksi asti. Samaan aikaan Sipilän hallitus on muun muassa vähentänyt oikeuksia vuorotteluvapaaseen ja leikannut loma­rahoja. Millä hallitus luulee, että työntekijä jaksaa niin pitkään tehdä töitä, jos ei välillä pääse vähän hengähtämään?

Minusta on erittäin erikoista, että alle kymmenen hengen firmalle olisi toisenlaiset käytänteet kuin toisille. Tänä päivänäkin voi irtisanoa, jos työnantajalla on selkeät perusteet irtisanomiselle.

En ymmärrä, miksi tätä pitää rukata toiseen suuntaan pienille yrityksille.

Lakihanke kielii Sipilän hallituksen pahasta osaamattomuudesta lain ynnä muiden säädösten suhteen.

Tietysti insinööritaustainen henkilö, joka ei moppia ole kädessään pitänytkään, ajattelee varmaan tuolla tavoin asioita. Hänen pitäisi tulla tavallisen tallaajan asteelle ja kuunnella, mitä ajatuksia meillä on, eikä pitää jääräpäisesti kiinni, mitä on prosessikaaviossa merkattu.

Minusta olisi kiva haastaa Sipilä siihen, että hän tulisi vaikkapa yhdeksi päiväksi isoon keittiöön ja kokeilisi, mitä duunarin työ on. Se voisi avata silmiä.

Harmittaa, ettei nähdä kunnallisten töiden arvoa. Kyllä huudetaan, etteivät lapset tai vammaiset saa ruokaa. Nyt se arvo nähdään, kun emme ole tekemässä ruokaa paikan päällä. Muutenhan meitä pidetään kuin märkää rättiä. Työ on pienipalkkaista, ja moni keittiöihminen tekee sitä suurella sydämellä.

Vanhempani ovat olleet metallityöläisiä. He taistelivat itselleen ruokatauot ja kahvitauot sekä työaikalait. Mietin varmaankin maanantaina sitä, että tältäkö heistä on tuntunut siihen aikaan ja fiilistelen sitä. Nyt olemme taas tässä tilanteessa, että taistellaan.

Lopputulos voi olla karmea sen suhteen, mitä irtisanomissuojan heikentäminen tai karenssiaikojen kiristäminen tarkoittaa yksilön kannalta. Eivät ihmiset pääsääntöisesti laiskoja ole.

Pitäisi miettiä, miten työelämää ja ilmapiiriä kehitetään mielekkääksi niin, että työntekijä viihtyisi. Esimerkiksi Tampereella on ollut hieno työllisyyskokeilu. Miksei niitä käytäntöjä jaeta?”


Ira Kiander, 27

Päiväkoti-ikäisen Amanda Bergströmin äiti, lakkopäivänä töissä

”Tiesin jo perjantaina, että lakko vaikuttaa Amandan päivä­kodin, Jätkäsaaressa sijaitsevan Pär­lanin, toimintaan.

Päiväkodista kerrottiin etukäteen, että auki­oloajat saattavat olla lakon takia erilaiset kuin normaalisti.

Meille kerrottiin, että päivä­koti ehkä avataan myöhemmin ja suljetaan aiemmin kuin normaalisti, koska työntekijöitä ei ole tarpeeksi.

Minun ja Amandan elämään päiväkodin aikataulumuutokset eivät vaikuta kovinkaan paljoa, koska teen itse osa-aikaista työpäivää. Todennäköisesti päiväkoti on joka tapauksessa auki silloin, kun olen itse töissä.

Myös lasten ruokailu on järjestetty jollakin tavalla niin, ettei siitä tarvitse huolehtia. Tai kukaan ei ainakaan käskenyt tuoda lapselle omia eväitä mukaan maanantaina.

En ollut mahdollisesta lakosta mitenkään pahoillani tai huolissani kuullessani siitä ensimmäisen kerran. Omat työaikani ovat niin joustavat, että minun olisi ollut mahdollista järjestää menoni päiväkodin aukioloaikojen mukaan.

Eli lakko ei siis aiheuta meille mitenkään negatiivisia vaikutuksia.

Tietokin tuli hyvissä ajoin, ja päiväkoti on pitänyt meidät ajan tasalla.

Minun mielestäni ammattiliitoilla on tässä ihan hyvä syy lakkoilla. Olen työntekijöiden puolella.”


Jukka Tiihonen, 53

Palkkataito oy:n yrittäjä, lakkopäivänä töissä

”Minulla on kolme ihmistä työsuhteessa. Yritykseni tuottaa asiantuntija- ja koulutuspalveluita teollisuusalan yritykselle. Konsulttipuolella on tyypillistä, että ihmisiä ei palkata työntekijöiksi vaan että he ovat alihankintasuhteissa. Työntekijäni ovat sanoneet, että yritykseen on paljon sitoutuneempi silloin, kun on työsuhteessa. Tämä on myös syy, miksi haluan palkata työntekijöitä sen sijaan, että työllistäisin välikäden kautta.

Pieni yritys ei saa työntekijöitä sitoutumaan, jos ei ole hyviä työehtoja. Meillä etuja ovat palkka, työn itsenäisyys ja kiinnostava työn sisältö. Meillä ei ole toimistoa, vaan jokainen tekee töitä etänä tai asiakasyrityksissä.

Olisin toivonut, että työaikaan liittyviä joustoja ja paikallista sopimista olisi viety eteenpäin, mutta niin ei valitettavasti käynyt. Tämä irtisanomislaki on nyt yksi asia, jolla voidaan helpottaa yrittäjien arkea ja poistaa työllistämisen esteitä.

Kaikki keinot, jotka madaltavat kynnystä rekrytoida, ovat tervetulleita.

Pienessä yrityksessä on erityisen tarkkaa selvittää, onko henkilön osaaminen sopivaa yrityksen tarpeisiin. Monet pelkäävät virherekrytointeja. Omalle kohdalle niitä ei ole onneksi sattunut.

Uusi laki pienentäisi riskiä, jota yrittäjät rekrytoinneista kokevat. En usko, että se johtaisi irtisanomisiin, mutta se vähentäisi pelkoa rekrytoinneissa ja loisi työpaikkoja.

Nämä poliittiset lakot eivät ole missään suhteessa lain sisältöön. Ne ovat jonkin verran, tai itse asiassa aika paljonkin, ylimitoitettuja.

Omaan arkeeni lakot eivät tule vaikuttamaan mitenkään.

Olen maanantaina asiakasyrityksessä kouluttamassa työsuhdeasioita. Lakot eivät koske meidän yritystä eivätkä myöskään meidän asiakkaita. Mutta se on ikävää, että lakot osuvat lapsiin ja vanhuksiin.”


Kristina Inkiläinen, 54

Espoo Cateringin toimitusjohtaja, lakkopäivänä töissä

”Lakko vaikuttaa merkittävästi meidän toimintaamme. Tuotamme Espoo Cateringissa ateriapalveluita espoolaisille kouluille, päiväkodeille ja hoivakotien ja senioripalveluiden asiakkaille sekä kaupungin henkilöstölle. Meillä on lähes 350 toimipistettä, eli puhutaan tosi isosta määrästä ja noin 50 000 asiakkaasta per päivä.

Meillä on kohteita, joihin ei tämänhetkisen tiedon mukaan pystytä toimittamaan ruokaa ollenkaan.

Ne ovat perhepäiväkoteja ja muita pienempiä yksiköitä, mutta niitä on kymmeniä.

Sen lisäksi joudumme tekemään erinäköisiä toiminnallisia muutoksia sellaisissa kohteissa, joissa meillä on niin sanottu perinteinen palvelu eli meidän työntekijä ja meidän tarjoilu.

Pystymme lakon aikana tar­joamaan osaan kohteista vain lämpimän ruoan mutta ilman omaa työntekijäämme.

Meillä on myös sellaisia koulukohteita, joihin joudumme toimittamaan evästyyppistä ruokaa eli siellä ei saada lakkopäivinä varsinaista kouluateriaa. Lakolla on siis isoja vaikutuksia.

Emme ole laskeneet sitä, kuinka monta kohdettamme maanantaina alkava kaksipäiväinen lakko koskettaa, mutta merkittävää osaa kuitenkin. Se on meistä jo merkittävää, jos ruoka jää toimittamatta yhteenkin kohteeseen.

Meillä on yli 450 työntekijää, ja olemme iso työnantaja. Lakkoon johtanut lakiesitys ei siis koskettaisi meitä työnantajana, mutta toki ymmärrämme ammattiliittoon kuuluvan lojaliteetin. En halua ottaa lakiesitykseen tai lakkoon kantaa.

Työnantajana tietenkin kun­nioitamme työntekijöiden lakko-oikeutta. Se on päivänselvää. Meillä on kuitenkin suuri huoli siitä, että meidän asiakaskunnassamme on lapsia, koululaisia ja vanhuksia, ja haluaisimme tarjota heille mahdollisimman häiriötöntä ja luotettavaa palvelua.

Sen takia tämä on meille tietysti hirveän hankala ja haastava tilanne.”


Tony Less, 30

Kokki, Itäkeskuksen peruskoulu, maanantaina lakossa

”Hallituksen politiikka on ollut aikamoista sanelua. Siihen on tultava stoppi.

Heikennyksiä työelämään on tullut niin paljon, tässä ovat olleet kaikki kikyt ja lomarahojen leikkaukset jo aiemmin.

Jos lähdetään nakertamaan pienistä työpaikoista, samat säännöt voivat tulla suuriinkin työpaikkoihin.

Hallituksen motiivi on ollut työllistäminen, mutta monessa kohtaa toimet ovat olleet ylimitoitettuja. On ollut suuria leikkauksia, vaikka ennen vaaleja osa hallituspuolueistakin lupasi, ettei leikata koulutuksesta tai perheiltä.

Ammattiyhdistysliike on alkanut nyt kuunnella kentän ääntä hyvin.

Usean vuoden ajan on ollut kentällä soraääniä, ja nyt ammattiyhdistysliike on lähtenyt ajamaan meidän asiaa. Suomessa on ollut hyvä sopimisen malli, ja se on tuottanut paljon parempia tuloksia kuin hallituksen nykyinen linja, missä ylhäältä tulee käskyjä.

Työpaikalla meitä on eniten puhuttanut kilpailukykysopimus, sillä meiltä pienituloisilta leikattiin paljon pois.

Itseäni puolestaan koskettaa lomarahojen leikkaus ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen.

Nyt esitetty laki tuntuu siltä, että mitta alkaa olla täynnä.

Irtisanomispaketti ei varsinaisesti koske minun työyhteisöäni, mutta kyse on kokonaiskuvasta.

Minusta tuntuu kaukaiselta, että irtisanomisen helpottaminen luo yhtään työpaikkaa. Nyt on esitetty, että pienyritykset voisivat saada verotukia työllistämiseen. Niitä pitäisi mielestäni tutkia.

Lakosta kärsivät valitettavasti sivulliset, ja olemme pahoillamme, että siitä tulee heille haittaa. Mutta tässä puhutaan isoista ­asioista työelämän kentällä. Meidänkin toimipisteessä tuotetaan yli 400 ihmiselle ruokaa joka päivä.

Henkilökohtaisesti tuntuu harmilliselta, että oppilaat joutuvat kärsimään. Mutta toivon, että lakko herättää paljon keskustelua.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Entinen kuntapoliitikko Saido Mohamed nosti ulkomailla asuneen siskonsa lapsilisiä vuosien ajan – Törkeästä rahanpesusta yli vuoden ehdollinen tuomio

    2. 2

      Renessanssipalatsi rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    3. 3

      Poliisi: Kehä I:n liikenne länteen päin poikki ennen Vihdintien liittymää

    4. 4

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    5. 5

      ”Yksilökeskeisyys” ja ”hedonistinen kulttuuri” – Poliitikot selittävät huolestuttavaa väestöennustetta ajan hengellä

    6. 6

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    7. 7

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    8. 8

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    9. 9

      Tänään kumottiin 130 vuotta vanha päätös, eikä kilo enää perustu tarkoin varjeltuihin malli­punnuksiin

    10. 10

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”

    2. 2

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    3. 3

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    4. 4

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    5. 5

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    6. 6

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    7. 7

      Floridan tiukoissa vaaleissa ajauduttiin 8,3 miljoonan äänen käsilaskentaan ja oikeuden­käynteihin – ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”

    8. 8

      Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten suuri johtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

    9. 9

      Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?

    10. 10

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    9. 9

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    10. 10

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    11. Näytä lisää