Kotimaa

Helsingin poliisia johtanut Jukka Riikonen hermostui poliisipomojen käräjillä: ”Ei voida vaatia, että komentajan pitäisi ottaa jokaiseen asiaan oma kanta”

Helsingin entiselle poliisipäällikölle Jukka Riikoselle selvisi vasta Helsingin Sanomien uutisesta, ettei Helsingin poliisilla ole rekisteröityjä tietolähteitä.

Helsingin entinen poliisipäällikkö Jukka Riikonen katsoo huolehtineensa ”täysin riittävällä tavalla” siitä, että Helsingin poliisi toimii niin kuin sen pitää toimia.

”Olen parhaan kykyni mukaan johtanut poliisilaitosta.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Riikosta kuultiin torstaina Helsingin käräjäoikeudessa jatkuneessa oikeudenkäynnissä, jossa selvitetään Helsingin poliisilaitoksen tietolähdetoimintaan liittyviä epäselvyyksiä.

Kuulustelun aloitti Riikosen oma avustaja, varatuomari Juha Sarkanen. Kun kyselyvuoro siirtyi syyttäjä Harri Tiesmaalle, Riikonen hermostui välillä niin, että ääni kohosi huudoksi. Hän myös keskeytti syyttäjän useita kertoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Riikonen painotti olleen itsestään selvää, että lakeja, asetuksia ja esimiesviraston antamia ohjeita noudatettiin. Näin tehtiinkin.

”Säännöksiä ei ole rikottu. Käsitykseni mukaan omat joukkoni ovat toimineet parhaan kykynsä mukaan.”

Riikonen korosti moneen otteeseen poliisin toimivan linjaorganisaationa eli päällikkö ratkaisee asiat alaistensa esittelystä. Tietolähdetoiminnasta ei tullut hänen pöydälleen sellaista tietoa, että hänen olisi pitänyt puuttua siihen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Minulle ei esitelty asiaa missään vaiheessa niin, että meidän toimintamme olisi ollut säännösten vastaista”, hän korosti useaan otteeseen.

Koska Helsingin poliisilaitos on maan isoin poliisilaitos, laillisuusvalvonta tuo tietoon ne epäkohdat, jotka vaativat päällikön toimenpiteitä, hän huomautti.

”Ei voida vaatia, että komentajan pitäisi ottaa jokaiseen asiaan oma kanta.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syyttäjä kysyi, olisiko Riikonen voinut jostain päätellä säännösten kiertämisen ilman, että joku kertoi hänelle siitä.

”Kyllä minä ajattelen paljon itse”, Riikonen vastasi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Riikosen mukaan huumepoliisi ei ilmoittanut hänelle, että säännökset olisivat niin epäselviä, ettei niitä voi noudattaa. Tietolähdetoiminta oli Jari Aarnion johtaman huumepoliisin vastuulla.

Riikonen selosti talon organisaatiota ja huomautti, että hänellä oli suora yhteys koko henkilöstöön.

”En johtanut taloa mistään norsunluutornista. Minun tapani oli se, että pidin yhteyttä omiin joukkoihini.”

Yhteydenpitoa Riikonen kertoi hoitaneensa muun muassa osallistumalla viikonloppuisin säännöllisesti partiointiin.

Helsingin poliisilaitoksella oli erittäin vahva asiantuntemus tietolähdetoiminnasta, Riikonen sanoi. Vastuu oli niillä, jotka asiakokonaisuuden parhaiten hallitsivat.

”Ainakaan talon johdossa tai ylijohdon kanssa ei käyty keskustelua tietolähdetoiminnan epäselvyyksistä.”

Ensimmäinen signaali epäselvyyksistä saatiin, kun ”joku lehti” – siis Helsingin Sanomat – toi esille tietolähdetoiminnan epäselvyydet marraskuussa 2013. Silloin Riikonen määräsi apulaispäällikön selvittämään asioita.

Tällöin hänelle selvisi se HS:n artikkelissa kerrottu tosiseikka, ettei Helsingin poliisilla ole rekisteröityjä tietolähteitä. Säännösten mukaan säälliset tietolähteet tulisi rekisteröidä.

Silloinkaan ei tullut signaalia, että olisi toimittu laittomasti, Riikonen painotti. Hän sai käsityksen, että säännökset olivat tulkinnanvaraisia.

”Näillä mentiin eteenpäin ja annettiin selvitykset, miksi Helsinki toimi niin kuin toimi.”

Syyttäjä ihmetteli, millä perusteella Riikonen luotti Aarnioon ja hänen ryhmäänsä, vaikka valtionsyyttäjä oli vuonna 2009 varoittanut häntä Aarnion epäasiallisesta suhteesta jengipomo Keijo Vilhuseen.

Riikosella oli huonot muistikuvat valtionsyyttäjän kanssa käydystä keskustelusta ja tämän päätöksestä, josta varoitus ilmenee.

”En tarkkaan muista, mutta jos syyttäjä tutkinnanjohtajana katsoo, että siinä on joku rikos, hänen olisi pitänyt itse toimia.”

Silloinen valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto päätyi siihen, ettei hänellä ollut eväitä aloittaa esitutkintaa Aarnion ja Vilhusen suhteesta. Hän toimi tutkinnanjohtajana huumepoliisien ensimmäisessä, vuonna 2007 alkaneessa virkarikostutkinnassa.

Koivisto totesi päätöksessään vuonna 2009 selkeästi, että alustavissa selvityksissä oli tullut esiin hälyttäviä asioita.

Koiviston päätöksen mukaan tapahtumat ”ovat omiaan tukemaan epäilyjä asiattomasta suhteesta NN:n ja jonkun RHU:n [Helsingin huumepoliisin] poliisimiehen välillä”. NN tarkoittaa Keijo Vilhusta.

Riikonen selitti oikeussalissa luottamustaan huumepoliiseihin viittaamalla juuri ensimmäiseen virkarikostutkintaan.

”Siinä pidettiin monta vuotta aikamoisessa kurimuksessa koko taloa, ja me kaikki tiedämme, miten se päättyi. Kyllä se luo tietyn pohjan, että sinun on voitava luottaa alaisiisi.”

Ensimmäisessä virkarikostutkinnassa kahden Aarnion alaisen katsottiin rikkoneen virkavelvollisuuksiaan, kun erään rikollisen huumerikokset jätettiin tutkimatta. Aarniota vastaan nostetut syytteet hylättiin.

Riikoselta kysyttiin myös vuosia sitten pidetystä kokouksesta, jossa hän oli sanonut, että Helsinki ei sitoudu noudattamaan tietolähdetoiminnasta annettuja määräyksiä. Riikonen ei muistanut, missä ja milloin hän on näin sanonut.

”On mahdollista, että olen näin sanonut, mutta se on ollut normaalia keskustelua uuden asian sisäänajosta. Minulle on annettu oman talon puolelta tietoa, että tähän liittyy tulkinnanvaraisuuksia. Se ei tarkoita, että Helsinki ei noudattaisi annettuja säännöksiä ja määräyksiä.”

Riikonen toisti olevan itsestään selvää, että tietolähdetoiminnasta annettuja säännöksiä noudatetaan.

Fakta

Poliisijohdon syytteet kytkeytyvät Aarnio-juttuun


 Syytteet koskevat epäselvyyksiä Helsingin poliisilaitoksen tietolähdetoiminnassa eli yhteistyössä alamaailman tietolähteiden kanssa.

  Jari Aarnion johtama huumepoliisi ei noudattanut tietolähdetoiminnasta annettuja säännöksiä.

 Korkeaa poliisijohtoa syytetään valvonnan laiminlyönnistä, koska he eivät puuttuneet tähän epäkohtaan.

 Syytteessä ovat muiden muassa entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Helsingin entinen poliisikomentaja Jukka Riikonen, Helsingin hyllytetty poliisipäällikkö Lasse Aapio ja keskusrikospoliisin hyllytetty poliisipäällikkö Robin Lardot.

 Syytteessä on myös Aarnio ja kaksi hänen alaistaan.

 Tutkinta alkoi Aarnion kiinnioton jälkeen marraskuussa 2013, kun silloinen sisäministeri Päivi Räsänen (kd) teki tutkintapyynnön Helsingin Sanomien artikkelin jälkeen. HS:n jutussa kerrottiin huumepoliisien pelaavan tietolähteiden kanssa omilla säännöillään ilman uskottavaa valvontaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    2. 2

      ”Anteeksi”, Kaisa kirjoitti, ja sitten hän yritti tappaa itsensä jälleen – Nyt Kaisa kertoo, mikä lopetti pimeyden ja miten muutkin ehkä voisivat selvitä

    3. 3

      Raha maksaa enemmän kuin luulet – Halpa laina tulee kallistumaan ainakin hetkittäin, ja nämä asiat lainanottajan on syytä tietää

      Tilaajille
    4. 4

      Tämän vuoden hittidieeteiksi voivat nousta pegaanius ja ”eko-ketoilu” – toisessa keho polttaa täysillä rasvaa ja paino putoaa nopeasti, mutta ruokavalio voi myös vahingoittaa suolistoa

      Tilaajille
    5. 5

      Lounais-Suomi on Itämeren pahimpia fosforin lähteitä, vaikka valtaosalla alueen pelloista ei edes tarvita ravinnetta

    6. 6

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    7. 7

      Petri Luukkainen halusi tietää, miten vähällä tavaralla ihminen voi tulla toimeen – Nyt Tavarataivas-dokumentista on tehty Saksassa komedia, jonka on nähnyt 1,5 miljoonaa ihmistä

    8. 8

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    9. 9

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    10. 10

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    2. 2

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    3. 3

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    4. 4

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    5. 5

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    6. 6

      Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö

    7. 7

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – yhtä piilolinssityyppiä asiantuntija ei suosittele kenellekään

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    9. 9

      Suomi laittoi miljoonia euroja saksalaisiin ruoka­messuihin – HS kiersi Suomen osaston berliiniläisen ruoka­gurun kanssa, ja tämä yllättyi

    10. 10

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    5. 5

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    7. 7

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    8. 8

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    9. 9

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    10. 10

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    11. Näytä lisää