Kotimaa

Sisä­ministeri Mykkänen linjaa: Isän­päivästä tulee virallinen liputus­päivä

Virallinen asema edellyttää muutosta liputusasetukseen.

Isänpäivä ei tähän mennessä ole ollut virallinen liputuspäivä, mutta kenties jo ensi vuonna se on.

Ajankohtaiseen keskusteluun osallistunut sisäministeri Kai Mykkänen (kok) twiittasi perjantai-iltana, että hän on torstaina linjannut muutoksia. Hän aikoo tehdä isänpäivästä samalla tavalla virallisen liputuspäivän kuin äitienpäiväkin.
Asia on jo selvitettävänä sisäministeriössä. HS:n haastattelussa erityisasiantuntija Hanne Huvila vahvisti, että virkamiehet tutkivat mahdollisuuksia saada isänpäivälle äitienpäivää vastaava asema liputuksessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mykkästä kerkeämmin uudistusta ennätti ehdottaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) torstaina. Saarikko osallistui torstaina Vuoden Isän palkitsemistilaisuuteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Saarikko ei nähnyt mitään syytä, miksei äitiä ja isiä voisi kohdella samalla tavalla.

Virallisia liputuspäivä säätelee 1970-luvun lopulla tehty liputusasetus. Hallitukselle tulee kiire, jos se aikoo saada tämän asetusmuutoksen aikaiseksi vielä tämän hallituskauden aikana.

Suomessa on vain kuusi virallista liputuspäivää. Äitienpäivän lisäksi niitä ovat Kalevalan päivä, vappu, juhannus, itsenäisyyspäivä ja puolustusvoimain lippujuhlan päivä.

Virallisia liputuspäiviä ei ole haluttu lisätä, sillä Suomessa on haluttu pitää mahdollisimman vapaa liputuskulttuuri.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen – Lähetä kuvia ruosteenpunaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    2. 2

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    5. 5

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    6. 6

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    7. 7

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    8. 8

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    9. 9

      Yliopistot uhkaavat menettää lukuoikeuden tuhansien tiedelehtien artikkeleihin

    10. 10

      Kymmenen YK:n rauhanturvaajaa kuollut ja ainakin 25 haavoittunut hyökkäyksessä Malissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    2. 2

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    3. 3

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    4. 4

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    5. 5

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen – Lähetä kuvia ruosteenpunaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    6. 6

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    7. 7

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    8. 8

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    9. 9

      Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi

    10. 10

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    6. 6

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää