Kotimaa

Suomi päättää uudesta vastatykistötutkasta vuodenvaihteessa – Ukrainan sodan opit nopeasti käyttöön

Armeija valmisteli pikavauhtia uuden asejärjestelmän hankkimisen.

Puolustusvoimien järjestämä tarjouskilpailu vastatykistötutkien ostamisesta on aivan loppuvaiheessa. Valtioneuvosto päättänee tutkien hankkimisesta mahdollisesti jo ensi kuussa.

HS kertoi viime vuoden alussa, että Maavoimat suunnittelee uuden asejärjestelmän hankkimista nopealla aikataululla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vastatykistötutkien ostaminen on osa Puolustusvoimien kunnianhimoista tykistön kehittämissuunnitelmaa. Suomessa on seurattu tarkkaan Ukrainan sotaa, jota on käyty varsin perinteisin menetelmin. Sieltä on opittu, että tykistöllä on yhä tärkeä rooli nykyaikaisella taistelukentällä.

Tavoitteena on, että uusia tutkia käytettäisiin Suomessa jo vuonna 2020. Ne maksavat vähintään kymmeniä miljoonia euroja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tällä hetkellä arvioidaan tarjouksia ja neuvotellaan potentiaalisten tarjoajien kanssa mahdollisesta sopimuksesta. Joskus vuodenvaihteen tienoilla syntyy varmaan jonkinlaisia ratkaisuja”, kertoo tykistön tarkastaja Pasi Pasivirta.

”Osan kanssa on neuvoteltu vähän tiiviimmin. Tässä vaiheessa en voi kertoa muuta.”

Eversti Pasivirran mukaan Suomen tarjouskilpailussa oli mukana ”puolenkymmentä potentiaalista tarjoajaa”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Venäläiset ovat käyttäneet vastatykistötutkajärjestelmiä Ukrainassa tehokkaasti. Tutkilla pystytään seuraamaan vastapuolen tykistön sekä raketin- ja kranaatinheitinten ammusten lentoratoja. Lentoradan avulla voidaan laskea ammusten lähtöasemat ja iskeä niihin omilla raskailla aseilla.

Vastatykistötutkat pakottavatkin vastustajan siirtelemään jatkuvasti esimerkiksi tykistönsä asemia heti ammunnan jälkeen, jotta se ei joutuisi itse heti tuli-iskun kohteeksi.

”Niitä järjestelmiä on testattu muun muassa harjoituksessa Suomessa. Meillä on käsitys siitä, mihin ne pystyvät ja mihin ne eivät pysty”, Pasivirta sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomella ei aikaisemmin ole ollut käytössään moderneja vastatykistötutkia. Kyseessä onkin sotilasslangilla ilmaistuna ”uusi suorituskyky”.

Viime vuosituhannen lopulla käytössä olleet ja jo käytöstä poistetut Cymbeline-tutkat oli tarkoitettu kranaatinheittimiä vastaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vastatykistötutkia valmistetaan muun muassa Ruotsissa (Saab), Israelissa (Elta Systems) ja Yhdysvalloissa (Raytheon), jotka ovat kaikki olleet viime vuosina Puolustusvoimien hovihankkijoita.

Esimerkiksi Saabin valmistama tutkajärjestelmä on nimeltään Arthur eli Artillery Hunting Radar (tykistöä jahtaava tutka). Se on alun perin kehitetty norjalaisten ja ruotsalaisten yhteistyönä.

Suomen tykkiarsenaali on moniin muihin maihin verrattuna vahva. Siihen kuuluu muun muassa satoja 122 millimetrin ja 155 millimetrin tykkejä, kymmeniä 122 millimetrin panssarihaupitseja sekä kevyitä ja raskaita raketinheittimiä.

Tuorein tykistöhankinta on Etelä-Koreasta käytettynä ostettu K9 Thunder, 155 millimetrin panssarihaupitsi, joka on saanut suomeksi nimen Moukari. Haupitsien toimitukset Suomeen ovat parhaillaan käynnissä.

Tykistön tarkastaja Pasivirta on enemmän kuin tyytyväinen suomalaisten kokemuksiin eteläkorealaisesta tykistä.

”Tykkimiehen kokemuksella on sanottava, että kyllä on kyse maailman parhaasta vehkeestä. Kukaan ei pysty parempaa tekemään.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Maanpuolustus
  • Puolustusvoimat
  • Jarmo Huhtanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    2. 2

      Ohikulkija löysi päiväkodin pihalle yksin unohdetun lapsen – Henkilökunnalle sattui virhe, sanoo varhaiskasvatusalueen päällikkö

    3. 3

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    4. 4

      Nasan luotain löysi Bennu-asteroidilta heti vettä – Löydös voi auttaa tutkijoita selvittämään, miten vesi ja elämän ainesosat saapuivat maapallolle

    5. 5

      Intian superrikkaat viettävät häitä kuin Euroopan kuninkaalliset – Aasian vauraimman miehen tytär vihittiin perheen ikiomassa pilven­piirtäjässä, etkoilla lauloi Beyoncé ja jorasi Hillary Clinton

    6. 6

      Trafin pääjohtaja on irti­sanoutunut ajokortti­tietojen julkaisemisesta syntyneen kohun vuoksi

    7. 7

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    8. 8

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    9. 9

      Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

    10. 10

      Pikavippimainoksia vastustava Sikavippikampanja käynnistyi – Järjestäjä vaatii mainostajia kertomaan ”todelliset faktat” lainoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    2. 2

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    3. 3

      Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

    4. 4

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    5. 5

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    6. 6

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    7. 7

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    8. 8

      Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

    9. 9

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    10. 10

      Perussuomalaisten kansan­edustaja vertasi EU:ta natsi-Saksaan ja suututti muut puolueet edus­kunnassa – ”Nyt ylitettiin sopivuuden ja totuuden rajat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    11. Näytä lisää