Kotimaa

Luottakaa opettajiin, sanoo Sdp:n Pilvi Torsti pelästyneille vanhemmille – Kansanedustajaa kiinnostaisi opetus­ministerin pesti

Intohimoinen koulutuksen kehittäjä sanoo, että vielä on liian aikaista arvioida uusien opetussuunnitelmien vaikutuksia.

Kansanedustaja Pilvi Torsti (sd) ei yhdy synkimpiin käsityksiin peruskoulun rappiosta, vaikka suurimman oppositiopuolueen laatima tilannekuva koulutuksesta antaa aihetta myös huoleen.

Torsti on intohimoinen koulutuksen kehittäjä, joka on toiminut edellisen opetusministerin valtiosihteerinäkin. Jos Sdp:n gallupkunto kestää kevään vaaleihin asti, Torsti saatetaan nähdä myös panemassa toimeen hänen johdollaan valmisteltua Osaamispolku 2030 -ohjelmaa, jota puolue kutsuu ”tutkimuksen ja koulutuksen kunnianpalautukseksi”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vielä julkaisematon tutkimus koulujen digitalisaation ja uusien opetusmenetelmien vaaroista on herättänyt kaipuuta aikoihin, jolloin opettaja lateli kateederilta viisauksiaan ja kirjoitti niitä taululle, jolta oppilaat kopioivat ne. Niinhän toki yhä tehdäänkin valtaosassa kouluja.

Torsti kannustaa lasten vanhempia luottamaan opettajien ammattitaitoon, vaikka hän ymmärtää kolmen lapsen äitinä myös huolen. ”Rohjetaan luottaa opettajiin. He ovat korkeasti koulutettuja, päteviä ja kunnianhimoisia.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomessa opettajat ovat Torstin mukaan yhä auktoriteetteja, vaikka heidän roolinsa on nyt entistä ohjaavampi. ”Opetusalalle myös halutaan ja sitä arvostetaan”, hän kiittelee.

Digitalisaatiossa saattaa Torstinkin mukaan piillä eriarvoistumisen vaaroja.

”Tärkeintä on muistaa ja jaksaa painottaa, että tietotekniikka on vain väline, ei itseisarvo. Uskon, että valtaosa opettajista sen ymmärtää. Eriarvoisuutta voi syntyä siitä, ettei kaikilla ole välineitä tai mahdollisuutta hyödyntää niitä pedagogiikassa. Tietysti ylilyöntejäkin voi sattua.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös vanhemmilta voi tulla ristikkäisiä paineita: joidenkin mielestä koulussa ei käytetä tarpeeksi modernia opetustekniikkaa, kun taas joidenkin mielestä sitä käytetään ihan liikaa.

”Opettajat tekevät parhaansa, vaikka yhtälö on tosi vaativa”, Torsti kuvaa koulun arkea. Paineita tulee myös kasvaneista ryhmistä ja uusista opetussuunnitelmista, joita on otettu ja otetaan käyttöön asteittain vuosina 2016–2019.

Torstin mukaan on vielä liian aikaista arvioida uusien opetussuunnitelmien vaikutuksia. Hän muistuttaa, että myös opettajat ja vanhemmat ovat olleet valmistelemassa opetussuunnitelmia ainakin kunnissa ja kouluissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

”Ei Suomessa juuri kukaan kysy, mitä koulun opetussuunnitelmassa sanotaan.”

Opetushallituksen johdolla laadittuihin valtakunnallisiin opetussuunnitelman raameihin eli perusteisiin on Torstin mukaan koottu ”kaikki maan viisaus”. Monivaiheiseen työhön on osallistunut iso joukko tutkijoita ja muita asiantuntijoita.

Torsti muistuttaa myös, että Suomessa valtakunnalliset perusteet eivät ole läheskään niin tarkat kuin joissain muissa maissa, kuten Aasian maissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Kun perhe valitsee Yhdysvalloissa vaikka päiväkotia, se kysyy, minkälainen opetussuunnitelma siellä on. Yksityiskohtaista listaa tuntisuunnitelmineen myös noudatetaan. Ei Suomessa juuri kukaan kysy, mitä koulun opetussuunnitelmassa sanotaan.”

Keskusteluun on noussut digitalisaation lisäksi muitakin opetussuunnitelman yksityiskohtia, kuten niin sanottu ilmiöoppiminen. Uuden opetussuunnitelman perusteissa sitä ei kuitenkaan edes mainita. Sen sijaan puhutaan monialaisista oppimiskokonaisuuksista.

Monialaiset oppimiskokonaisuudet voivat olla oppiainerajat ylittäviä teemaviikkoja. Huolta on herännyt myös itseohjautuvuudesta eli siitä, että oppilaat joutuisivat pitkälti puuhastelemaan keskenään eli ilman opettajaa.

Jotain uudistuksesta jo tiedetäänkin. Tammikuussa julkaistaan ensimmäisiä arviointitietoja esiopetuksen ja perusopetuksen uusien opetussuunnitelmien toimeenpanosta. Arviointia tekee Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).

Alustavien kyselytietojen mukaan koulujen käytännöt ja opetus eivät ole ehtineet muuttua kahdessa vuodessa radikaalisti.


Positiivinen muutos on se, että yhteistyö koulujen sisällä on lisääntynyt, jos siihen vain on saatu järjestettyä aikaa.

”Eihän itseohjautuvuus tarkoita sitä, että oppilas heitetään tekemään tehtäviä ja katsotaan sitten, miten hän pärjää. Mutta kyllä kriittistä tiedon arviointia ja asioiden suhteiden ymmärtämistä tulee opetella jo lapsena”, Torsti sanoo.

Hänen mukaansa paluuta vanhanaikaiseen kateederiopetukseen ei kannata haikailla.

”Meillä on koulujärjestelmä, josta muut vasta haaveilevat.”

Torsti kertoo Suomessa äsken vierailleesta intialaisesta opettajasta, joka uskoi ensin, ettei täältä olisi mitään viemistä slummien lapsille.

”Lopulta vieras kuitenkin vakuuttui, että Suomi on ensimmäinen maa, jossa lapset on koulussa asetettu keskiöön ja heille opetetaan myös tulevaisuustaitoja.”

Suomalaisessa koulussa riittää kaikesta sen erinomaisuudesta huolimatta myös parannettavaa, Torsti uskoo. Sdp on laatinut hänen johdollaan Osaamispolku 2030 -tilannekuvan, joka listaa tukun korjattavaa koulutustason ja oppimistulosten heikkenemisestä aina syrjäytymiseen ja muuhun eriarvoistumiseen.

”Me 1970-luvulla syntyneet olemme kuin hyvinvointivaltion prototyyppi, joka on päässyt hyötymään maksimaalisesti maksuttomasta koulutuksesta ja hyvinvointivaltiosta.”

Opetusministeriökin on jo linjannut, että korkeakoulutettujen osuus nuorista tulee kasvattaa vähintään puoleen ikäluokasta.

Torstin mukaan koulutus on päässyt noin kymmenessä vuodessa hapertumaan isojen menoleikkausten takia. Tämä näkyy koulujen arjessa jopa Helsingissä, jossa sentään on panostettu siihen esimerkiksi tukemalla erityismäärärahalla heikoimpien alueiden kouluja.

”Koulujen eriytyminen ja eriarvoistuminen pitää kerta kaikkiaan purkaa”, Torsti vaatii.

 

”Pitää myös katsoa pitemmälle kuin ensi vuoteen tai neljän vuoden päähän.”

Hätähuutoja kuuluu peruskouluistakin, mutta eniten niitä kuuluu ammattikouluista: ammatillisen koulutuksen reformi ja säästöt menivät pahasti päällekkäin, Torsti sanoo.

”On hassu tilanne, että tämän päivän työpaikoilla pitäisi opetella tulevaisuuden taitoja. Lisäksi ohjausajan löytäminen etenkin pienissä yrityksissä on myös vaikeaa. Kyllä koulutukseen tulisi rohjeta investoida merkittävästi.”

Sdp:n vaihtoehtobudjetissa koulutukseen olisi luvassa noin 600 miljoonan euron lisäys.

”Pitää myös katsoa pitemmälle kuin ensi vuoteen tai neljän vuoden päähän”, Torsti perustelee Osaamispolku 2030:n laadintaa.

Demareiden tavoitteisiin kuuluu muun muassa palauttaa kokoaikainen subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus kaikille lapsille, pidentää oppivelvollisuus toiselle asteelle ja turvata aikuisten jatkuva oppiminen.

Torstin erityinen lempilapsi on 12-vuotinen peruskoulutus, jotta nuorta ei olisi vastassa 9. luokan jälkeen ”maailmanlopun kohta”, jossa hän voi nykyään ”valita itsensä syrjään” eli jättäytyä koulutuksen ulkopuolelle.

”Eihän peruskoulupakostakaan puhuta”, Torsti tyrmää esimerkiksi kokoomuksen kritiikin siitä, ettei toisen asteen velvoittavuus juuri auttaisi motivaation puutteesta kärsivää oppilasta.

Oppivelvollisuuden venytys ei onnistunut edelliseltäkään hallitukselta, vaikka opetusministeri oli Sdp:stä.

Olisiko Torsti valmis tarttumaan toimeen, jos demareiden vaalikunto kestäisi aina voittoon asti ja tarjolla olisi opetusministerin pesti?

Torsti ei vastaa heti suoraan vaan kertoo arvostavansa ”pitkäjänteistä työtä kansanedustajana ihmisten luottamuksen varassa”. Mainiona esimerkkinä siitä hän pitää keskustan Mauri Pekkarista.

Lopulta Torsti myöntää, että ministerin pestikin maistuisi.

”Opetusministerin tehtävä on todella haastava ja vaativa. Se vaatii hyvää tiimiä ja laajaa luottamusta. Jos sellainen luottamus minulle joskus osoitettaisiin, ottaisin sen kunnialla vastaan.”

Viisi kysymystä Pilvi Torstille

1. Ketä hallituksen edustajaa arvostat?

”Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) kävi äsken itse tutustumassa vanhusten hoitomalleihin Hollannissa. Arvostan sitä, että hän varaa hirvittävän hektisen kansanedustajan ja ministerin työn ohessa aikaa myös perehtymiseen muiden maiden esimerkkeihin.”

2. Kuka on lobannut sinua viimeksi?

”Tiistaina kuulin loistavia esityksiä siitä, kuinka Suomesta voitaisiin tehdä maailman houkuttelevin tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristö. Niitä pitivät Sdp:n Osaamispolku 2030 -seminaarissa muiden muassa Business Finlandin pääjohtaja Pekka Soini ja VTT:n strategiajohtaja Katri Kallio.”

3. Minkä kirjan luit viimeksi?

”Rehellisesti sanottuna yöpöydälläni on 12 kirjaa, mutta äsken sain luettua Johannes Anyurun kirjan He hukkuvat äitiensä kyyneliin. Se on ihan hirveän ahdistava dystopia yhteiskunnasta, joka jakautuu meihin ja heihin.”

4. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

”Jos pystyy illalla ajattelemaan, että on tehnyt parhaansa ja auttanut muita.”

5. Mitä aiot tehdä viikonloppuna?

”Lauantaipäivä menee futismammahommissa, ja illalla on ystävien juhlat. Sunnuntaina laadimme perheen joulukirjettä, joka on jo 15 vuoden traditio. Täytyy myös valmistella matkaa Mostarin UWC-kouluun.”

Kuka?

Pilvi Torsti


 Syntynyt 1976 Imatralla, asuu Helsingissä.

 Koulutukseltaan valtiotieteen tohtori.

 Kansanedustaja, nousi eduskuntaan varasijalta kesällä 2017 Helsingin apulaispormestariksi siirtyneen Nasima Razmyarin tilalle. Helsingin kaupunginvaltuutettu.

 Oli opetusministeri Krista Kiurun valtiosihteerinä ja työministeri Lauri Ihalaisen erityisavustajana.

 HEI Schools -startupin ja United World College Mostarin perustaja.

 Naimisissa, kolme lasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lauantaivieras
  • Koulutus
  • Marjukka Liiten

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    2. 2

      Saan Amer Sports -yrityskaupasta 18 200 euroa, mutta ei se helpolla tule

    3. 3

      Poliisi julkaisi lisää tietoja Käpylän tuhoisasta tulipalosta – Murhan yrityksestä epäilty mies jatkaa pakoaan

    4. 4

      Kela teki virheen – Nyt odotamme ja pyydämme ymmärrystä lapsilta, laskuttajilta sekä vuokranantajalta

    5. 5

      Koiran käytöshäiriöillä ja ihmisen mielen­terveysongelmilla on yllättävä yhteys, paljastaa väitöstutkimus

    6. 6

      Tämä Strasbourgin ammuskelusta tiedetään: Ainakin kolme kuollutta, sadat poliisit etsivät yhä tekijää

    7. 7

      Iina Puskala, 43, urakoi vuodessa 366 maratonia ja löysi juoksemisesta nuoruuden lähteen – hänen metabolinen ikänsä on nyt 28

    8. 8

      Kun raskaus ei vain ala – Yhä useampi pari joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin, eikä syy ole pelkkä lasta haluavien iäkkyys

      Tilaajille
    9. 9

      NBA:n tähtipelaaja Stephen Curry ei usko ihmisen käyneen kuussa – Nasa kutsui pelaajan tutustumaan kuukiviin, pelaajalta hauska kuittaus

    10. 10

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oulun seksuaalirikoksesta etsitty mies otettiin kiinni Saksassa

    2. 2

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    3. 3

      Käpylän räjähdysmäistä tulipaloa tutkitaan murhan yrityksenä – Poliisi julkaisi kuvan epäillystä, jonka uskotaan heittäneen asuntoon poltto­pullon

    4. 4

      Tämä Strasbourgin ammuskelusta tiedetään: Ainakin kolme kuollutta, sadat poliisit etsivät yhä tekijää

    5. 5

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    6. 6

      Suomeen rekisteröitiin uusi maahanmuutto­vastainen puolue

    7. 7

      ”Kun vessanpönttö vedettiin, tavara meni väärään suuntaan ja levisi alakaton päälle” – Valvoja on huolissaan rakennus­työmaiden kokemattomista mestareista

    8. 8

      Kauppakeskus Redi aikoo nyt ratkaista ongelmat 30 000 euron kilpailulla – Miksi ei vain piirretä nuolia lattiaan?

    9. 9

      Saksalaislehti: Vladimir Putinin henkilö­kortti löytyi Stasin arkistosta

    10. 10

      Iso amerikkalainen tutkimus­ryhmä on viemässä suomalaistutkijan kunnian viruslöydöstä – ”Kopioivat minun ideani”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    9. 9

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    10. 10

      Kahden eri miehen epäillään yrittäneen suistaa linja-auton tieltä kahdella paikkakunnalla – Bussiyhtiön toimitusjohtaja kertoo HS:lle, mitä Uuraisilla tapahtui 85 kilometrin tuntivauhdissa

    11. Näytä lisää