Kotimaa

Suomalaiset ympäristö­järjestöt: Bensiini- ja dieselautoille tuontikielto jo vuonna 2025 – tilalle 850 000 sähköautoa

Ympäristöjärjestöjen mielestä Suomella olisi nyt tuhannen taalan paikka ottaa kirittäjän paikka maailmassa.

Suomalaiset ympäristö- ja kehitysjärjestöt vaativat, että Suomi ottaa aktiivisen ja kokonaisvaltaisen roolin Euroopan unionin ilmastotavoitteiden kiristämisessä.

Ilmastotoimet tulee päivittää niin, että lämpeneminen voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n lokakuussa julkaiseman raportin mukaan tämä on välttämätöntä, jotta ilmastonmuutoksen riskirajat eivät ylity.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Järjestöt kertoivat tiistaina odotuksistaan YK:n ilmastokokoukseen, joka alkaa Puolan Katowicessa ensi viikolla. Kokouksessa maiden pitäisi sopia, miten Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpano etenee. Isoja kysymyksiä ovat ilmastotoimien riittävyys ja säännöt, joiden mukaan päästövähennystavoitteita ja päästöjen raportointia seurataan. Aiheena on myös ilmastorahoitus.

Toistaiseksi yhteisistä säännöistä sopiminen on ollut vaikeaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keskeinen kysymys on, kuka kannattelee ilmastojohtajuutta lähivuosina. Järjestöjen mielestä kirittäjän roolin voisivat ottaa EU sekä tulevana puheenjohtajamaana Suomi.

Päätavoite on, että Suomi on hiilinegatiivinen jo vuonna 2030 eli leikkaa päästöjään huomattavasti nopeammin kuin tähän asti on kaavailtu.

Hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että hiilidioksidipäästöt ovat korkeintaan niin paljon kuin esimerkiksi metsät pystyvät hiilinieluina sitomaan. Kun päästöt ovat negatiiviset, nielut ovat suuremmat kuin päästöt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suuret päästövähennykset edellyttävät sitä, että lopetuspäivä kivihiilen ja turpeen käytölle on vuonna 2025, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Otto Bruun.

Lisäksi hiilinieluja tulee vahvistaa suojelemalla ja ennallistamalla metsiä ja lopettamalla soiden ojitus.

Koko EU:n tasolla hiilineutraalius tulisi saavuttaa vuonna 2040.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tiukat tavoitteet ja toimet kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla ovat tarpeen, jotta ilmaston lämpenemien saadaan rajoitettua 1,5 asteeseen.

”Kansalliset toimet eivät ole lähelläkään tätä”, sanoo Greenpeacen ilmastopoliittinen asiantuntija Kaisa Kosonen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kososen mukaan Suomella on nyt tuhannen taalan paikka vaikuttaa.

”Suomessa on nyt sellainen ilmapiiri, että lopetetaan jahkailu ja tehdään se, mitä täytyy. Näytetään omilla teoilla, miten tämä kriisi otetaan haltuun ja käännetään se mahdollisuudeksi rakentaa entistä parempaa yhteiskuntaa. Tämä viesti suomalaisilta on vietävä nyt myös Puolaan”, hän painottaa.

Suomen ilmastopaneelin mukaan Suomella on mahdollisuus vähentää päästöjään 1,5 asteen ilmastotavoitteen mukaisesti, jos poliittista tahtoa riittää. Myös paneelin aikarajat ovat lähitulevaisuudessa, mutta eivät ihan yhtä lähellä kuin järjestöjen tavoitteet.

”Nettonielu tai nollapäästöt eivät riitä. Tarvitaan negatiivisia päästöjä”, sanoo professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta. Seppälä on ilmastopaneelin jäsen.

Käänne tulisi ilmastotutkijoiden mukaan saavuttaa viimeistään vuonna 2035. Sen jälkeen pitää vahvistaa negatiivista päästökehitystä. Tämä edellyttää kivihiilen ja turpeen energiakäytöstä luopumista vuonna 2030 ja fossiilisesta lämmitysöljystä luopumista vuonna 2035.

Uudessa roolissa fossiilisten polttoaineiden korvaajana on Seppälän mukaan sähkö.

Kuluttajan kannalta isoimmat vähennykset kohdistuvat liikenteeseen. Ilmastopaneeli listaa keinoiksi 850 000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä, bensa- ja dieselkäyttöisten polttomoottoriautojen tuontikieltoa vuonna 2025 ja ostokieltoa vuonna 2027.

Raskaan liikenteen polttoaineen tulisi sisältää 40 prosenttia biopolttoainetta vuonna 2030.

Päästöjä tulee vähentää myös maataloudessa ja maankäytössä. Suunta on yhä enemmän kohti kasviperäistä ruokavaliota. Ilmastopaneelin laskelmien mukaan vuonna 2035 Suomessa tulisi olla neljänneksen vähemmän nautoja ja sikoja kuin nyt.

Metsänielua pitää kasvattaa ja turvemaiden päästöjen hallintaa tehostaa. ”Ennen kaikkea Suomen tulee luoda tehokas ja kaikki osa-alueet kattava maankäyttösektorin politiikka”, Seppälä sanoo.

Avauksia toivotaan myös Euroopan komissiolta, joka julkistaa keskiviikkona pitkän aikavälin ilmastostrategiansa.

Tähän asti julkistetut toimet eivät riitä, tarvitaan kattava ohjelma, korostaa uuden kestävän kehityksen kattojärjestön Fingon ilmastoasiantuntija Hanna Aho.

”Ihan kiva ei enää riitä. Toivottavasti komission päänavaus on aidosti 1,5 asteen polun mukainen ja saa liikkeelle uudenlaiset, päättäväiset toimet jäsenmaiden tasolla. Päästövähennystavoite vuodelle 2030 on päivitettävä mahdollisimman pian”, Aho sanoo.

Fakta

Puolassa haetaan sääntöjä Pariisin sopimuksen toimeenpanoon


 YK:n ilmastoneuvottelut käydään Katowicessa, Puolassa 3.–14. joulukuuta.

 Puolassa on määrä sopia Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamisesta käytännössä. Aiheina ovat myös ilmastorahoitus sekä kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuore raportti.

 IPCC painottaa raportissaan kiireellisiä toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Lämpeneminen tulisi rajoittaa 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Nykyiset toimet eivät riitä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ilmastonmuutos
  • Heli Saavalainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Reuters: Poliisi on surmannut Strasbourgissa miehen, jota epäillään hyökkäyksestä joulutorille

    2. 2

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    3. 3

      Elon Musk avautui haastattelussa – 120 tunnin työviikosta huolimatta Tesla oli kuoleman partaalla, kunnes he pystyttivät teltan

    4. 4

      Siperialainen kommunisti yllätti alue­vaaleissa ja sai tunnetun tv-kasvon vihat niskaansa – Kremlin kontrolli Venäjän kansasta lipsuu

    5. 5

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    6. 6

      Ohikulkija löysi päiväkodin pihalle yksin unohdetun lapsen – Henkilökunnalle sattui virhe, sanoo varhaiskasvatusalueen päällikkö

    7. 7

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    8. 8

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    9. 9

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    10. 10

      Rakastettu Leijona-kapteeni Timo Jutila on noussut vuosien tyhjiöstä parempaan elämään – ja jälleen kerran hän kiittää kaikkia: ”Huima on juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    2. 2

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    3. 3

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    4. 4

      Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

    5. 5

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    6. 6

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    7. 7

      Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

    8. 8

      Meidän sukupolvemme on sössinyt ihmiskunnan yksityisyyden – Näin sanoo F-Securen Mikko Hyppönen, joka kokeili elää ilman Googlea muttei pystynyt

    9. 9

      Ohikulkija löysi päiväkodin pihalle yksin unohdetun lapsen – Henkilökunnalle sattui virhe, sanoo varhaiskasvatusalueen päällikkö

    10. 10

      Patrik Laineen laukaus pelottaa jo pelikavereitakin: ”Kun kiekko tulee hänelle, kolme kaveria pakenee maalin edestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    11. Näytä lisää