Kotimaa

”Rokotevastainen pieni vähemmistö on ajatellut, että he toimivat lastensa parhaaksi” – HS kysyi Luodon kunnan asukkailta, mitä he ajattelevat kuntaa järkyttäneestä tuhka­rokosta

Tartuntavaara sai Häggmanin perheen tuomaan vuoden vanhan Liam-poikansa aikaistetulle rokotuskäynnille. ”Olen kauhuissani”, sanoi perheen äiti.

Pietarsaari.

”Olen kauhuissani”, kuvasi luotolainen Johanna Häggman tuntojaan Pietarsaaren lastenneuvolassa perjantaina.

Kotikunnassa paljastunut tuhkarokkotartunta oli saanut Johanna ja Robert Häggmanin tuomaan yksivuotiaan Liam-poikansa aikaistetulle rokotuskäynnille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tuhkarokko voi olla vauvalle vaarallinen, joten kyllä tämä herättää pelkoa”, Häggman sanoi.

Neuvolassa alettiin jakaa rokotteita tuhkarokkoa vastaan heti, kun tartuntatapaus tuli ilmi. Kahden päivän aikana oli jo ehditty rokottaa satakunta lasta.

”Aloimme heti tiedottaa aikaistetuista rokotteista pienimmille lapsille, joiden rokotussuoja on vielä vajaa. Ensimmäisen päivän rokotimme päiväkodissa, jossa tartunta paljastui”, kertoi vastaava terveydenhoitaja Katarina Palo.

Aikaistettua rokotussuojaa tarvitsevien pikkulasten lisäksi piikille on tuotu Palon mukaan myös niitä lapsia, jotka ovat tähän asti olleet täysin rokottamattomia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Joitakuita heistä tuli rokotettavaksi heti, kun tieto saatiin liikkeelle. Kaikki eivät ole tulleet, mutta yritämme koko ajan tavoitella heitä puhelimitse.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Neuvolassa on käyty läpi esimerkiksi tartunnan saaneen kanssa samassa pyhäkoulussa olleita ja soitettu heille.

”Meillä on aina ollut asukkaissa tiettyjä klikkejä, jotka eivät ota rokotteita. Tämä tuhkarokkotapaus näyttää kuitenkin selvästi herättäneen heidät ja ainakin osa on tuonut lapsensa nyt rokotettavaksi”, Palo kertoo.

Pietarsaari, Luoto ja Pedersöre ovat ruotsinkielisen rauhansanalaisuuden, lestadiolaisen herätysliikkeen suuntauksen, merkittäviä kannatusalueita. Alueella sijaitsee useita liikkeen rukoushuoneita.

Vanhempien huoli on Palon mukaan valtava ja neuvolaan sataa jatkuvasti kysymyksiä. Suurin hätä on siitä, milloin rokotesuoja on riittävä ja milloin voi olla lapsen puolesta turvallisin mielin.

”Oansvarig”, sanoi Jonna Snellman, joka haki lastaan Risön esikoulusta, samasta, jossa tuhkarokkotartunta oli todettu. Vastuutonta on hänen mielestään se, että pieni joukko jättää rokotukset ottamatta ja riskeeraa kaikki muut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Minulla on vauva kotona, joten olen erittäin huolissani tartunnasta.”

Risön koulun rehtorin Kari Rönnqvistin mukaan osa oppilaista oli jäänyt perjantaina pois koulusta.

”Poissaolojen syistä ei ole tietoa. Normaali arkipäivä pyörii koulussa silti ja terveydenhuollon valmiussuunnitelma otettiin kunnassa esimerkillisesti käyttöön”, Rönnqvist kiitteli.

Luodon S-Marketissa asioinut Gun-May Fagerudd sanoi olevansa vihainen.

”En ymmärrä yhtään, miksi näin vastuuttomasti pitää toimia. Oma tyttäreni odottaa juuri toista lastaan. Tulee mieleen, että mitä jos vauva olisi ehtinyt syntyä.”

Fageruddin kolmevuotias tyttärenpoika sai päiväkodissa pikaisen tehosterokotteen edellisenä iltana.

Runsaan 5 000 asukkaan Luodossa yli 90 prosenttia asukkaista on ruotsinkielisiä. Kunnanvaltuustossa suurin puolue on kristillisdemokraatit.

Ravintola Strandisin omistaja Anders Högberg muistuttaa Luodon johtaneen tilastoja aiemmin myönteisissä asioissa.

”Olemme olleet Suomen onnellisin kunta ja alhaisimman työttömyyden kunta.” Alueella on laaja kirjo monipuolista teollisuustuotantoa.

”Rokotevastainen pieni vähemmistö on ilmeisesti ajatellut, että he toimivat lastensa parhaaksi, koska rokottaminen on vaarallista. Uskon, että tämä tartuntatapaus toimii viimeistään herätyskellona ja ajattelutapa muuttuu”, Högberg pohti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rokotteet
  • rokote
  • taudit
  • Pietarsaari
  • Pohjanmaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    2. 2

      HS seuraa: Strasbourgin ammuskelussa ainakin neljä kuolon­uhria ja 12 loukkaantunutta – Tekijä yhä paossa mutta tiettävästi loukkaantunut luodista

    3. 3

      Miten masentunut muka jaksaa lähteä Linnan juhliin? Se on kova ponnistus, ja siksi Touko Aaltoa tulisi juhlia

    4. 4

      Kun raskaus ei vain ala – Yhä useampi pari joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin, eikä syy ole pelkkä lasta haluavien iäkkyys

      Tilaajille
    5. 5

      Kauppakeskus Redi aikoo nyt ratkaista ongelmat 30 000 euron kilpailulla – Miksi ei vain piirretä nuolia lattiaan?

    6. 6

      Valkoiset heteromiehet eivät saa senttiäkään – Pääomasijoittaja Arlan Hamilton sijoittaa vain vähemmistöjen omistamiin yrityksiin

    7. 7

      Käpylän räjähdysmäistä tulipaloa tutkitaan murhan yrityksenä – Poliisi julkaisi kuvan epäillystä, jonka uskotaan heittäneen asuntoon poltto­pullon

    8. 8

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    9. 9

      Kirjeenvaihtajan analyysi: Britannian kriisi syvenee silmissä, koska May ei voi voittaa brexit-haastettaan

    10. 10

      Miss Norja esiintyi Miss Universum -kilpailussa saamenpuvussa, ja saamelaiset osoittivat suosiotaan: ”Olen erittäin ylpeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    2. 2

      Oulun seksuaalirikoksesta etsitty mies otettiin kiinni Saksassa

    3. 3

      Iso amerikkalainen tutkimus­ryhmä on viemässä suomalaistutkijan kunnian viruslöydöstä – ”Kopioivat minun ideani”

      Tilaajille
    4. 4

      Käpylän räjähdysmäistä tulipaloa tutkitaan murhan yrityksenä – Poliisi julkaisi kuvan epäillystä, jonka uskotaan heittäneen asuntoon poltto­pullon

    5. 5

      ”Kun vessanpönttö vedettiin, tavara meni väärään suuntaan ja levisi alakaton päälle” – Valvoja on huolissaan rakennus­työmaiden kokemattomista mestareista

    6. 6

      Suomeen rekisteröitiin uusi maahanmuutto­vastainen puolue

    7. 7

      Rauhannobelisti johtaa maata, jossa muslimien talot poltetaan ja ihmisviha velloo avoimena – Mitä Aung San Suu Kyille tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Saksalaislehti: Vladimir Putinin henkilö­kortti löytyi Stasin arkistosta

    9. 9

      Rekka pakeni kolaripaikalta Kehä III:lla Vantaalla – Henkilöauto raahautui keulaan takertuneena

    10. 10

      Parisuhde kärsii, jos tunnetyö jää toisen harteille tai se on unohdettu kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    9. 9

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    10. 10

      Kahden eri miehen epäillään yrittäneen suistaa linja-auton tieltä kahdella paikkakunnalla – Bussiyhtiön toimitusjohtaja kertoo HS:lle, mitä Uuraisilla tapahtui 85 kilometrin tuntivauhdissa

    11. Näytä lisää