Kotimaa |HS seuraa

Miehet revittelivät ja rikkoivat etikettiä, puvut olivat tänä vuonna rohkeita ja näyttäviä – lue hetki hetkeltä -seuranta juhlien kiinnostavimmista puvuista

Useissa juhla-asuissa näkyi Linnan juhlien viralliseksikin teemaksi valittu ympäristö.

Käy äänestämässä Linnan juhlien säväyttävintä asua

HS:n pukuseuranta päättyy tähän. Kiitos seurasta! Myöhemmin luvassa vielä jättikuvakooste Linnan juhlista sekä stylistien suosikit ja toiveita tuleville vuosille. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänä vuonna Linnassa nähtiin upeiden pukujen lisäksi myös näyttäviä koruja. Se oli Minttu Vesalan mielestä ilahduttavaa. Hän kehuu erityisesti rouva Jenni Haukion korvakoruja.

"Ne nousivat kauniisti esiin."

Osa vieraista oli viimeistellyt asunsa Suomen leijona -symbolista inspiroituineilla koruilla.

Yksi heistä oli koreografi Sonya Lindfors, jonka ranteessa roikkui Suomen naarasleijona -riipus.

"Ajattelen, että symboli on meidän kaikkien yhteinen. Meidän pitäisi ottaa se takaisin haltuun niiltä, jotka ovat käyttäneet sitä väärin. Symboli pitää palauttaa meidän kaikkien käytettäväksi", Vesala sanoo.

Linnan juhlat lähenevät loppuaan, ja nyt on aika koota yhteen illan upeimpia pukuja. Sekä Minttu Vesala että Enni Koistinen kehuivat Linnan pukuloistoa näyttäväksi. Koistisen yllätti pukeutujien rohkeus.

"Tänä vuonna oli paljon rohkeampia asuja edellisvuosiin verrattuna, eikä suomalaisille tyypillistä himmailua juuri ollut", Koistinen kuvailee.

Koistinen nostaa suosikeikseen laulaja Anna Puun, malli Alexandra Escatin ja Moomin Characters Oy Ltd:n taiteellisen johtajan Sophia Janssonin puvut.

Minttu Vesalan mielestä upeimpia pukuja nähtiin esimerkiksi laulaja Anna Puun, Vaasan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Antonio Tecan ja rouva Jenni Haukion yllä.

Käy äänestämässä Linnan juhlien säväyttävintä asua

HS:n esiraati valitsi Linnan juhlista kymmenen säväyttävintä asua. Käy äänestämässä suosikkiasi täällä!

Yhdeksi trendiksi voisi nostaa valkoiset iltapuvut. Yleensä niitä on nähty Linnassa melko vähän, ehkä siksi että moni mieltää valkoisen hääpuvun väriksi. Muun muassa kansanedustaja Päivi Räsänen valitsi tänä vuonna ylleen valkoista, samoin sanoittaja ja säveltäjä Mariska eli Anna Maria Rahikainen sekä toimittaja-juontaja Anna Perho. Suunnittelija Mert Otsamo kertoi etukäteen kiertävänsä "hääpukufiboja" esimerkiksi välttämällä klassisia leikkauksia.

HS:lle pukuja kommentoivat Minttu Vesala että Enni Koistinen kehuvat myös Linnassa nähtyjä kansallispukuja.

"Kansallispuvun kun hankkii, sitä voi käyttää aina", Vesala sanoo ja viittaa kommentillaan myös siihen, kuinka pukeutumisessa tulisi hänen mielestään kiinnittää erityistä huomiota ekologisuuteen.

Koistisen mukaan upeimmat kansallispuvut menevät Linnan juhlien televisiolähetyksessä katsojilta usein ohi uutislähetyksen vuoksi. Se on hänen mielestään harmillista.

"Niitä ei todellakaan haluaisi missata."

Vaikka kimallusta on näkynyt illan aikana useissa puvuissa, yhtä asiaa tyylibloggaaja Enni Koistinen on jäänyt kaipaamaan.

"Missä ovat kaikki glitter-hiuksiset rouvat? Ikävöin niitä kaihoisasti. Trendi on yhtä syvässä laskussa kuin syntyvyys Suomessa", hän sanoo.

Minttu Vesala ylistää Linnan juhlien pukujen kirkkaita värejä, etenkin keltaisen sävyjä.

"Kaikki keltaiset puvut jäivät välittömästi mieleen."

Vesalaa ilahduttivat myös vintage-puvut. Vesala nostaa Touko Aallon puolison Iiris Flinkkilän keltaisen asun yhdeksi illan kauneimmista vintage-puvuista.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson saapui Linnaan vanhassa mekossaan, jota oli tuunattu hieman erilaiseksi.

“Nyt menen kolmatta vuotta samassa mekossa, joka on kierrätys­kankaasta tehty. Eiväthän miehetkään vaihda pukua joka vuosi”, Andersson sanoi HS:n haastattelussa keskiviikkona.

Lue koko haastattelu tästä.

Näyttävistä pukuvalinnoistaan tunnettu kansanedustaja Susanna Koski pukeutui nimeä Viljatar kantavaan kokonaisuuteen. Puvun on suunnitellut Marita Huurinainen, viljasta muotoiltu hiuskoriste on Petra Kuntsin käsialaa. Puvusta voit lukea lisää täällä.

Tämä yli 90 päivää vanha arkistoartikkeli kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Tilaus päättyy automaattisesti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Romanimiehiä ei päästetty ravintolaan Helsingissä – Tapahtumat tallentuivat videolle

    2. 2

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    3. 3

      Oulun seksuaali­rikoksesta syytetty peitti kasvonsa huivilla – ensimmäinen oikeus­käsittely laajassa vyyhdissä alkoi

    4. 4

      Esperi Care sai Valviralta poikkeuksellisen määräyksen: Vanhustenhoidon epäkohdat kuntoon kaikissa yksiköissä, aikaa heinäkuun loppuun

    5. 5

      Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

    6. 6

      Helsinki alkaa tarjota palveluseteliä lääkärikäyntiin

    7. 7

      Seitsemänlapsinen perhe oli matkalla kotiin, kun vastaan kaahasi auto moottori­tien väärää kaistaa – ”Jos olisin lähtenyt ohittamaan, olisi tullut suoraan nokkakolari”

    8. 8

      Barack Obama joutui konservatiivien ryöpytyksen kohteeksi, koska puhui Sri Lankan iskun uhreista ”pääsiäisenviettäjinä” – näin hämmentävä somemyräkkä alkoi

    9. 9

      Suomen velkasuhde painui alle 60 prosentin, Kreikan ja Italian velkataakat kasvoivat suuremmiksi kuin koskaan aiemmin

    10. 10

      Intia varoitti Sri Lankan tiedustelua terroriuhasta vain tunteja ennen sunnuntain iskuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    2. 2

      Romanimiehiä ei päästetty ravintolaan Helsingissä – Tapahtumat tallentuivat videolle

    3. 3

      Verottaja ajaa kansalaisia tekemään vero­ilmoitukset verkossa – muista nämä vinkit, niin saat satojen eurojen hyödyn

      Tilaajille
    4. 4

      ”Olen onnellinen Jussin puolesta” – Rock­maailman hylkäämä Kari Peitsamo puhuu ihailemastaan Jussi Halla-ahosta, näyttää uuden kotinsa, ja kaiken sanottuaan puhkeaa itkuun

      Tilaajille
    5. 5

      ”He ovat tulleet tänne katteettomien lupausten perusteella” – Suomi houkuttelee tutkijoita ja maksaa heidän koulutuksestaan miljoonia, muttei osaa pitää heistä kiinni

    6. 6

      Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

    7. 7

      Miten on mahdollista, että kunnallinen hammashoito panee luukut kiinni jo kello 14.30?

    8. 8

      Erottaisitko synteettisen timantin oikeasta? Eivät erota kultakauppiaatkaan, ja näin se mullistaa timanttikauppaa

    9. 9

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    10. 10

      FBI: Lauantaina pidätetty siirtolaisia jahdanneen aseryhmän johtaja suunnitteli Obaman ja Hillary Clintonin murhaamista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    4. 4

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    5. 5

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    6. 6

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    7. 7

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    8. 8

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    9. 9

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää