Kotimaa

Ruotsalaiset ja venäläisetkin juhlivat Suomen itsenäisyyttä Thaimaassa – ”Tietenkin, olemmehan naapureita!”

Thaimaalaisessa Suomi-ravintolassa katsottiin Edvin Laineen Tuntematonta sotilasta.

Hua Hin

Kymmenen hengen ruotsalaisseurue istahti Suomen itsenäisyyspäivänä Thaimaan Hua Hinissa pöytään, jonka yläpuolella on ravintolan suurin televisio. Ruotsalaiset odottelivat alkupalojaan seuraten samalla televisiosta Edvin Laineen Tuntematonta sotilasta.

”Tietenkin se tulee televisiosta. Onhan itsenäisyyspäivä”, totesi ravintola Happy Pigin omistaja Sipi Siljamäki.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ruotsalaiset olivat tulleet varta vasten paikalle ja varanneet pöydän kuultuaan, että ravintolassa on Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotto.

”Minä tietenkin halusin tulla, koska olen puoliksi suomalainen. Mutta myös muut tulivat mielellään”, sanoi Jan-Åke Tegebro.

”Tietenkin tulimme juhlimaan Suomea, olemmehan naapureita”, gotlantilainen Dan Roman totesi.


Yhtä tukholmalaista lukuun ottamatta koko muu seurue oli myös Gotlannista. Tegebråkin on asunut koko ikänsä Ruotsissa. Hän puhuu suomea hieman.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toisessa pöydässä oli kansainvälisempää. Siinä istui jopa yksi suomalainen, Tommi Saarinen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hänen seurassaan oli venäläinen Svetlana Kutšina.

”Tulin tänne, kun ystäväni pyysi”, Kutšina sanoi viitaten Saariseen.

Suomen itsenäisyyden juhliminen ilahdutti häntä.

”Tämä on hienoa, täydellistä!”

Kutšinaa vastapäätä istui hollantilainen Katja Van Oojien. Hän kertoi tulleensa myös paikalle kumppaninsa mukana. Suomi on kumppanille tärkeä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mutta Oojienin kumppani Mårten Norragård ei ole suomalainen. Hänkin on ruotsalainen, Gotlannista myös. Suomen itsenäisyyden juhliminen on hänelle kunnia-asia.

”Hei, olen työskennellyt Suomessa vuodet 1982–1989!”

Norragårdin Suomi-kokemus on kattava.

”Olin töissä Kotkassa, Imatralla, Jyväskylässä, Rovaniemellä ja Oulussa.”

Ruotsalaisten, venäläisten, hollantilaisen ja suomalaisten lisäksi Suomen itsenäisyyttä oli juhlimassa ainakin englantilaisia, tanskalaisia ja norjalaisia. Islantilaisia lukuun ottamatta mukana olivat siis kaikki Pohjoismaat.

”Älkää unohtako tärkeintä”, Sipi Siljamäki totesi kuunnellessaan, kun kansallisuuksia lueteltiin porukalla.

Mikäs se tärkein on?

”No thaimaalaiset tietysti!” Siljamäki murahti. Heitä paikalla riittikin. Paikalliseen tapaan henkilökunta oli paikalla melkein yhtä paljon kuin asiakkaita.

Mutta thaimaalaisia oli myös asiakkaiden joukossa, esimerkiksi paikallisia huippuluokan thainyrkkeilijöitä.

He seurasivat hymyillen ja kiinnostuneina, kun Thaimaassa vaihteeksi laulettiin seisten muutakin kuin omaa kansallislaulua.

Thaimaassahan oma kansallislaulu kuuluu joka päivä aamukahdeksalta ja iltakuudelta useimmissa julkisissa tiloissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Itsenäisyyspäivä
  • Thaimaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Miksi ruotsalaiset ovat suomalaisia vauraampia? Ruotsissa osataan pelata lainalla ja osakkeilla, sanoo maan pankkivalvoja x

    3. 3

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    4. 4

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    5. 5

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    6. 6

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    7. 7

      Tiesitkö, että oravan metsästys­kausi on nyt parhaimmillaan? Jahti­kautta jopa pidennettiin, koska se on osa hallituksen normin­purku­talkoita

    8. 8

      Keskenmenoja on uuden tutkimuksen mukaan enemmän kuin raskauksia – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    9. 9

      Rumien otsikoiden takaa löytyy maa, joka antaa hengittää – HS:n Laura Saarikoski ja muut suomalaiset kertovat, miksi USA on hyvä koti

      Tilaajille
    10. 10

      Nick Ayers kieltäytyi Valkoisen talon kansliapäällikön virasta – Trump ilmoittaa valintansa vuoden loppuun mennessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    2. 2

      Painin päätteeksi Rauno Lehmusvyöry painoi liipaisinta, mutta varmistin pelasti poliisin hengen – Nyt ”vekselit lankeavat”, ja vakava sairaus nujertaa korsolaisen rikollis­joukon ydin­hahmoa

      Tilaajille
    3. 3

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    4. 4

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    5. 5

      HS selvitti Helsingin riitaisimmat taloyhtiöt – Haku­kone näyttää, millä alueilla riidellään eniten

    6. 6

      Rumien otsikoiden takaa löytyy maa, joka antaa hengittää – HS:n Laura Saarikoski ja muut suomalaiset kertovat, miksi USA on hyvä koti

      Tilaajille
    7. 7

      ”Todellinen vakavuus selvisi vasta paikan päällä” – Mies kuoli Keravan rautatieasemalla, poliisi otti kaksi kiinni taposta epäiltynä

    8. 8

      Yksi periaate oli presidentti George H. W. Bushille ehdoton elämän loppuun asti – viisivuotiaan Cooperin kirjekään ei kääntänyt hänen päätään

    9. 9

      Yksi kuoli, useita vaipui koomaan elektronisen musiikin festivaalilla Australiassa

    10. 10

      36-vuotias miljonääri on korvaamassa ex-kenraalin Valkoisen talon portin­vartijana – Kuva­kooste näyttää, miten tiuhaan Trumpin kabinetin ovi on käynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Jopa syntyperäinen suomalainen saattaa pian voida menettää kansalaisuutensa – Eduskunta alkaa käsitellä kiistanalaista lakiesitystä

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      ”Pienenä hain äitiä baarista” – Viisi huostaan otettua nuorta kertoo, miten lastensuojelu muutti heidän elämänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Jos et enää pysty keskittymään kirjaan, on syytä huolestua, sanoo aivotutkija – Näin lukeminen tekee meille hyvää lapsena, aikuisena ja vanhana

    11. Näytä lisää