Kotimaa

Presidentti Niinistö Ylen haastattelussa: ”Demokratian tapa on toimia yhdessä niin, että jokainen kokee olevansa osallinen”

Presidentin mukaan toisten tahallinen väärinymmärtäminen on ongelma Suomessa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi torstaina ennen itsenäisyyspäivän vastaanottoa, että Suomelle ja suomalaisille olisi tärkeää yrittää ymmärtää toisia paremmin.

”Vuosi sitten totesin, että Suomeen on pesiytynyt halu ymmärtää toisia väärin pikemminkin kuin ymmärtää. Jos tällainen jatkuu, niin kyllä siitä aikamoinen rähinä saadaan aikaiseksi”, Niinistö sanoi Yleisradion haastattelussa ennen Linnan juhlien vieraiden vastaanottoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olisi muistettava samoja asioita kun silloin kun ratkaistiin Suomen tulevaisuutta [1918]. Demokratia ja sellainen tapa toimia, että kaikki tuntevat itsensä osallisiksi. Sillä me nousimme tuolloin, nykyään tarvitsisimme samaa.”

Tarve toisten ymmärtämiseen koskee Niinistön mukaan myös kansainvälistä politiikkaa. Siksi oli Niinistön mukaan tärkeää, että viime kesänä Yhdysvaltojen ja Venäjän presidentit Donald Trump sekä Vladimir Putin tapasivat Helsingissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”On tärkeää keskustella, kuten kyseiset presidentit tekivät Helsingissä. Että yritetään ymmärtää mistä ollaan samaa mieltä ja mistä ollaan eri mieltä.”

Ajankohtainen teema on ilmastonmuutos, ja ympäristöasioissa Suomella on Niinistön mukaan annettavaa maailmalle esimerkiksi metsäteknologiassa. Kalifornian maastopalojen aikaan Suomi ja Niinistö nousivatkin kansainvälisiin otsikoihin, kun Trump kertoi, että Niinistön mukaan Suomessa ehkäistään maastopaloja haravoimalla metsiä.

Rouva Jenni Haukio puolestaan muistutti, että kaikki voivat miettiä ympäristöä jokapäiväisellä käyttäytymisellä kuten ruokavaliolla, kuluttamisella sekä liikkumisella. Haukion oma juhlapuku olikin tehty koivusta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Presidenttiparilta kysyttiin myös, mitä tuoreiden vanhempien perhe-elämään kuuluu. Presidenttiparin Aaro-poika syntyi helmikuussa Helsingissä.

”Se on ollut hyvin ainutlaatuista aikaa ja kasvun ihmeitä täynnä joka päivä”, Haukio sanoi.

Myös isä kertoi olevansa onnellinen pojasta.

”Kun sieltä alkaa tuilla vekkuli ilme – että huomasitkos mitä aion tehdä – se kyllä lämmittää aika lailla”, Niinistö sanoi.

HS seuraa itsenäisyyspäivän juhlahumua hetki hetkeltä -seurannassa.

HS seuraa myös Linnan juhlien pukumuotia hetki hetkeltä

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Linnan juhlat 2018
  • Sauli Niinistö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Miksi ruotsalaiset ovat suomalaisia vauraampia? Ruotsissa osataan pelata lainalla ja osakkeilla, sanoo maan pankkivalvoja x

    3. 3

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    4. 4

      Tiesitkö, että oravan metsästys­kausi on nyt parhaimmillaan? Jahti­kautta jopa pidennettiin, koska se on osa hallituksen normin­purku­talkoita

    5. 5

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Keskenmenoja on uuden tutkimuksen mukaan enemmän kuin raskauksia – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    8. 8

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    9. 9

      Nick Ayers kieltäytyi Valkoisen talon kansliapäällikön virasta – Trump ilmoittaa valintansa vuoden loppuun mennessä

    10. 10

      Virtsan ponnistuskarkailu on yleisintä 50-vuotiailla naisilla – väitöstutkija kertoo viisi keinoa ehkäistä sitä ennakolta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    2. 2

      Painin päätteeksi Rauno Lehmusvyöry painoi liipaisinta, mutta varmistin pelasti poliisin hengen – Nyt ”vekselit lankeavat”, ja vakava sairaus nujertaa korsolaisen rikollis­joukon ydin­hahmoa

      Tilaajille
    3. 3

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    4. 4

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    5. 5

      HS selvitti Helsingin riitaisimmat taloyhtiöt – Haku­kone näyttää, millä alueilla riidellään eniten

    6. 6

      Rumien otsikoiden takaa löytyy maa, joka antaa hengittää – HS:n Laura Saarikoski ja muut suomalaiset kertovat, miksi USA on hyvä koti

      Tilaajille
    7. 7

      ”Todellinen vakavuus selvisi vasta paikan päällä” – Mies kuoli Keravan rautatieasemalla, poliisi otti kaksi kiinni taposta epäiltynä

    8. 8

      Yksi periaate oli presidentti George H. W. Bushille ehdoton elämän loppuun asti – viisivuotiaan Cooperin kirjekään ei kääntänyt hänen päätään

    9. 9

      Yksi kuoli, useita vaipui koomaan elektronisen musiikin festivaalilla Australiassa

    10. 10

      36-vuotias miljonääri on korvaamassa ex-kenraalin Valkoisen talon portin­vartijana – Kuva­kooste näyttää, miten tiuhaan Trumpin kabinetin ovi on käynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Jopa syntyperäinen suomalainen saattaa pian voida menettää kansalaisuutensa – Eduskunta alkaa käsitellä kiistanalaista lakiesitystä

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      ”Pienenä hain äitiä baarista” – Viisi huostaan otettua nuorta kertoo, miten lastensuojelu muutti heidän elämänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Jos et enää pysty keskittymään kirjaan, on syytä huolestua, sanoo aivotutkija – Näin lukeminen tekee meille hyvää lapsena, aikuisena ja vanhana

    11. Näytä lisää