Kotimaa

Koiran käytöshäiriöillä ja ihmisen mielen­terveysongelmilla on yllättävä yhteys, paljastaa väitöstutkimus

Koiran käytöshäiriöt voivat auttaa ymmärtämään ihmisen mielenterveysongelmia. Esimerkiksi adhd:sta kärsivien koirien suolistossa saattaa olla erilainen bakteerikanta kuin normaalisti käyttäytyvillä koirilla. Suoliston arvioidaan olevan isossa roolissa myös ihmisten adhd:ssa.

Ihmisten psykiatrisissa ongelmissa ja koirien käytöshäiriöissä on samankaltaisuuksia. Tämä näkemys vahvistui Helsingin yliopiston lääketieteen alan väitöksessä, jossa selvitettiin ensimmäistä kertaa käytöshäiriöisten koirien aineenvaihdunnan muutoksia.

Tutkimuksen perusteella koira on käyttökelpoinen vertailukohde, kun ihmisen mielenterveyden häiriöitä yritetään ymmärtää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Koirien käytöshäiriöt ovat samankaltaisia tautitiloja kuin ihmisten mielenterveyden häiriöt. Tämä tarjoaa meille mahdollisuuden käyttää koiraa mallina ihmisten häiriöiden ymmärtämisessä”, kertoo väitöstutkimuksen tehnyt Jenni Puurunen.

”Sekä mielenterveyden häiriöt että koirien käytöshäiriöt ovat toki hankalia tutkimuskohteita, koska taustalla vaikuttaa useita perinnöllisiä tekijöitä sekä ympäristötekijöitä yhdessä”, Puurunen korostaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Käytöshäiriöt ovat Puurusen mukaan yleisimpiä koirien elämänlaatua heikentäviä hyvinvointiongelmia. Ne vaikuttavat kielteisesti koiraan ja sen omistajaan.

Puurunen tutki koirien kahta yleistä käytöshäiriötä, arkuutta sekä yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta, joka vastaa ihmisen aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä adhd:ta.

”Tulokset paljastivat eroja useissa aineenvaihduntareiteissä käytöshäiriöisten ja verrokkikoirien välillä”, sanoo Puurunen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Arkojen koirien aineenvaihdunnasta Puurunen teki stressiin viittaavia löydöksiä.

Löydökset, kuten kohonnut glutamiinipitoisuus, saattaa Puurusen mukaan johtua koiran kärsimästä kroonisesta psykologisesta stressistä.

Glutamiini toimii esiasteena aivojen välittäjäaineelle glutamaatille. Glutamaatti on ihmisillä yhdistetty erilaisiin mielenterveyden häiriöihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tautiluokituksessa koiran arkuus voisi ihmisellä ainakin joiltain osin vastata ahdistuneisuushäiriötä.

”Jos arka ja monia asioita pelkäävä koira joutuu kohtaamaan pelottavia asioita usein, se voi aiheuttaa koiralle voimakasta stressiä koko ajan. Se taas saattaa aiheuttaa fysiologisia ongelmia elimistössä.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös yliaktiivisten ja impulsiivisten koirien aineenvaihdunta oli muuttunut. Muutosten taustalla saattaa Puurusen mukaan olla suoliston mikrobitasapainon häiriötila.

Yliaktiiviset ja impulsiiviset adhd-koirat kärsivät jatkuvasta ja sopimattomasta yliaktiivisuudesta, impulsiivisuudesta ja tarkkaamattomuudesta. Se vastaa ihmisillä esiintyvää tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriötä.

Adhd-koirilla saattaa tutkimuksen mukaan olla eroavaisuuksia suoliston bakteerikannassa verrattuna normaalikäytöksisiin koiriin. Suolisto saattaa olla merkittävässä roolissa myös ihmisten adhd-häiriössä.

”Viime vuosina on vahvistunut ajatus, että suolisto on toiset aivot. Suolisto vaikuttaa aivojen ja aivot suoliston hyvinvointiin.”

Väitöksessä tutkittiin koirien aineenvaihduntaa suomalaisten koirien verinäytteistä.

Puurusen toiveena on, että tutkimus voisi auttaa osaltaan kehittämään koirien käytöshäiriöiden tutkimusta sekä mahdollisesti myöhemmin myös diagnostiikkaa ja hoitoa.

”Kun tiedetään syyt koiran arkuuden taustalla, voitaisiin kehittää myös parempia lääkkeitä sen hoitoon.”

Puurunen muistuttaa, että kun koira kärsii, myös omistaja kärsii.

Suomalaisen koirapopulaation osalta on arvioitu, että jopa joka neljäs koira kärsisi jonkinasteisesta arkuudesta.

”Koira voi pelätä toisia koiria, vieraita ihmisiä, kovia ääniä tai uusia tilanteita ja asioita. Yleensä selkein merkki siitä on koiran jähmettyminen tai väistäminen ja tilanteesta pois pyrkiminen”, Puurunen kuvaa.

”Arkuus voi purkautua myös aggressiivisuutena”, hän lisää.

Väitöstilaisuus on Helsingin yliopistossa perjantaina.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    3. 3

      Demokraattien johtohahmo Pelosi uhmaa Trumpia yhä tiukemmin – ei halua presidenttiä edustajain­huoneeseen pitämään odotettua Kansakunnan tila -puhetta

    4. 4

      Jukka Ollila sai kuulla Helsingin keskustassa omistamansa liki 300 neliön liikehuoneiston arvon laskevan, jos taloyhtiö irtaantuu hitas-sääntelystä – päätti estää yhtiön pyrkimykset

    5. 5

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    6. 6

      Kolmesta murhasta tuomittu Lauri Johansson pääsee vapaaksi – Hovioikeus määräsi rikollisjärjestön ex-johtajan vapautettavaksi kesäkuussa 2020

    7. 7

      Savon Sanomat: Karjalan lennoston komentaja aiheutti vaaratilanteen Lemmenjoen harjoituksessa ja simputti, osallistujat kertovat

    8. 8

      ”Piensijoittajat kärsivät suhteessa eniten” – Kuka kertoo ostaako vai myydä, kun pankit luopuvat analyytikoista ja sijoitussuosituksista?

      Tilaajille
    9. 9

      NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

    10. 10

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    4. 4

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    5. 5

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    6. 6

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    7. 7

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    8. 8

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    9. 9

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    10. 10

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää