Kotimaa

Espoo kielsi kalliit lahjat opettajille, koulu­luokissa kerätty jopa 500 euron lahja­kortteja – OAJ: ”Virka­miehen lahjominen on kiellettyä”

Koululaisten äiti Tiina Viheriälä pitää tärkeänä, että tunteen saa kanavoida lahjaan. Liian isoja summia hän välttelee.

Kuinka arvokkaan lahjan lapsen opettajalle voi lukukauden päätteeksi antaa?

Ei suuria lahjoja, eikä ainakaan rahaa tai lahjakortteja, ohjeistettiin äskettäin Espoossa, jossa vanhemmat saivat kouluilta Wilma-viestin aiheesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viestissä ohjeistettiin, ettei opettajien pidä ottaa vastaan muita kuin arvoltaan vähäisiä lahjoja. Ohjeesta kertoi ensimmäiseksi Länsiväylä.

Suurin osa kunnista ei anna asiassa ohjeistusta, vaan jättää toimintatavat vanhempien ja opettajien harkittavaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tampereen kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä sanoo, että opettajien lahjoista on käyty kaupungissa keskustelua.

”Silloin pohdittiin, tulisiko antaa ohjeistus, mutta päädyimme siihen, ettei ole tarvetta ryhtyä määrittelemään eksakteja rajoja.”

Järvelä korostaa, että opettaja ei tarvitse lahjaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Moni haluaa muistaa, eikä ketään voi kieltää tuomasta lahjaa. Sen olisi kuitenkin oltava arvoltaan kohtuullinen ja pieni.”

Yhteisten lahjojen kerääminen on Järvelän havaintojen mukaan yleistynyt.

”Itse pidin suurena summana, kun lapseni luokanopettajalle kerättiin kaksikymppiä per oppilas. Jos oppilaita on noin 25, siitä kertyy viisisataa euroa.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pari euroa oppilasta kohden olisi Järvelän mukaan sopivampi summa. Näin ohjeistettiin myös Espoossa, jossa perheille lähetetyssä viestissä ehdotetaan asianmukaiseksi summaksi 1–3 euroa perhettä kohden. Näin myös osallistuminen tulee mahdolliseksi useammalle, Espoossa korostettiin.

Satojen eurojen lahjakortti saattaa herättää opettajassa suurta hämmennystä. ”Siinä tulee opettajalle pohdittavaksi, onko sitä sopivaa vastaanottaa”, toteaa Järvelä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helsinkiläinen Haagan koulua käyvien lasten äiti Tiina Viheriälä on hankkinut opettajille pieniä lahjoja itse tai osallistunut keräyksiin.

”Muistaminen on kivaa, ja opettajaa tekee mieli kiittää”, perustelee Viheriälä lahjojen antamista.

Yleensä keräyksen tuotolla on hankittu lahjakortti johonkin liikkeeseen.

”Keräyksen järjestäminen on samalla yhteisöllisyyttä. Siinä on voitu yhdessä pohtia, mistä opettaja tykkää, ja lopulta juhlassa ojentaa lahja ja kertoa kiitokset”, Viheriälä kuvaa.

Varsinkin alakoulussa vanhemmalle on Viheriälän mielestä tärkeää mennä paikalle ihastelemaan, kun lapsi saa todistuksen.

”Tunnetta on silloin tärkeää kanavoida lahjan muotoon.”

Yhteisessä lahjassa suurin osa pääsee helpolla, mutta vähintään yhden vanhemman on nähtävä vaivaa.

”Jos luokka on pysynyt samana ja vanhemmilla on vaikkapa yhteinen Whatsapp-ryhmä, järjestely on helppoa”, Viheriälä sanoo.

Kenenkään ei tietenkään ole pakko Viheriälän mielestä osallistua. Ketään ei myöskään rajata onnittelijoiden ulkopuolelle, antoi hän rahaa tai ei.

”Tämä koskee yhtä lailla leirikoulujen ja luokkaretkien rahankeruuta. Olen aina ollut varautunut siihen, että yhteisestä kassasta maksettaisiin, jos jollain ei jostain syystä olisi mahdollisuutta osallistua.”

Mitä opettajat itse toivovat lahjaksi vai toivovatko mitään?

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo vakuuttaa, että opettajat eivät odota, että oppilaat toisivat lahjoja.

”Enemmän se on vanhemmalle itselleen hauska tapa muistaa lasten elämässä tärkeää henkilöä”, Salo sanoo. Hän on itsekin koululaisten isä.

Opettajat haluavat pitää kiinni siitä, mitä laki sanoo, korostaa Salo. Virkamiehen lahjominen on kiellettyä.

”Jos vanhempi antaa kohtuuttoman suuren lahjan tai häneen pyritään muuten vaikuttamaan, toki opettaja virkamiehenä fiksusti siitä kieltäytyy.”

Lahjan kohtuullisen arvon määritteleminen on Salon mielestä mahdotonta. Vapaaehtoisuuden pitäisi kuitenkin olla ehdoton vaatimus, eli ketään ei voi vaatia osallistumaan.

Järvelä Tampereelta tietää, että satojen eurojen arvoiset lahjat herättävät opettajassa takuuvarmasti hämmennystä.

”Kiittää voi monella tapaa. Parhaita muistamisia ja opettajalle mieluisimpia ovat oppilaiden yhdessä valmistelemat esitykset tai kortit”, Järvelä sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    2. 2

      Saara Aallon ”Spice Girl -jäsenyys” näyttäisi perustuvan ainakin osittain Mel C:n maalis­kuiseen kohteliaisuuteen – Britti­lehti ei siteeraa kohtaa, jossa ”Sporty Spice” kertoo vain vitsailevansa

    3. 3

      ”Maailman söpöin koira” Boo kuoli omistajansa mukaan sydänsuruun – Julkkiskoiralla yli 16 miljoonaa seuraajaa Facebookissa

    4. 4

      Viihteen veteraani Danny teki virhearvion ja esitti jäähyväiskonsertissaan Vain elämää -hittejä – mutta vanhat iskelmäklassikot kuulostivat paremmilta kuin koskaan

    5. 5

      Mahdollisesti maailman suurin valkohai tallentui videolle Havaijilla – Sukeltajat pääsivät niin lähelle kuusimetristä jättiläistä, että pystyivät koskettamaan sitä

    6. 6

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    7. 7

      Mitä jos Suomi söisi koko vuoden kuten tammikuussa? Muutos kansan­terveyteen olisi mullistava, ellei ryhti­liike lopahtaisi jo helmikuussa

    8. 8

      Trumpilta odotetaan uutta tarjousta demokraateille – Presidentti lupasi ”merkittävän ilmoituksen” illan puheessaan

    9. 9

      Tämä asia sinun pitää muuttaa elämästäsi nyt, jotta olet kesäkuussa viisi kiloa kevyempi

      Tilaajille
    10. 10

      Banksyn maalaus ilmestyi ennen joulua yllättäen autotallin seinään – nyt tallin omistava terästyöläinen myi sen kuusinumeroisella summalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    2. 2

      Viihteen veteraani Danny teki virhearvion ja esitti jäähyväiskonsertissaan Vain elämää -hittejä – mutta vanhat iskelmäklassikot kuulostivat paremmilta kuin koskaan

    3. 3

      Tämä asia sinun pitää muuttaa elämästäsi nyt, jotta olet kesäkuussa viisi kiloa kevyempi

      Tilaajille
    4. 4

      Vakava vaaratilanne Helsinki-Vantaalla: Matkustajakone laskeutui varatulle kiitotielle

    5. 5

      Suomi voisi nollata päästönsä, mutta mitä se vaatii? Tällaista olisi elämä hiili­neutraalissa Suomessa vuonna 2035

      Tilaajille
    6. 6

      Banksyn maalaus ilmestyi ennen joulua yllättäen autotallin seinään – nyt tallin omistava terästyöläinen myi sen kuusinumeroisella summalla

    7. 7

      Saara Aallon ”Spice Girl -jäsenyys” näyttäisi perustuvan ainakin osittain Mel C:n maalis­kuiseen kohteliaisuuteen – Britti­lehti ei siteeraa kohtaa, jossa ”Sporty Spice” kertoo vain vitsailevansa

    8. 8

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    9. 9

      Naisen kotoa Itä-Helsingistä löytyi 26 erittäin huonokuntoista koiraa – Kaikki lopetettiin, mahdollisesti vesikauhuisia koiria on myyty eteenpäin

    10. 10

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    7. 7

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää