Kotimaa

Trafin pääjohtaja on irti­sanoutunut ajokortti­tietojen julkaisemisesta syntyneen kohun vuoksi

Irtisanominen tapahtui pääjohtajan omasta aloitteesta, sanoo liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin pääjohtaja Mia Nykopp on irtisanoutunut.

”Trafin julkiset kuljettajatiedot -palvelun toiminnasta syntyneen tilanteen rauhoittamiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi olen päättänyt siirtyä sivuun Trafin pääjohtajan tehtävästä”, hän sanoo liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa.

Viikonloppuna kävi ilmi, että Trafin verkkosivujen kuljettajatietopalvelusta on voinut tarkistaa ihmisten ajokorttitietoja. Asiasta kertoi ensimmäisenä Tekniikka&Talous. Kysymyksiä nousi palvelun tietosuojasta ja tietoturvasta. Jos on tiennyt ihmisen perushenkilötiedot eli nimen ja kotikunnan, palvelusta pystyi katsomaan esimerkiksi sen, onko tämän ajokortti voimassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Trafi otti sunnuntaina 9. joulukuutta kaikki sähköiset asiointipalvelut pois käytöstä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nykoppin irtisanoutuminen tapahtui tämän omasta aloitteesta, sanoo liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen. Liikenteen turvallisuusvirasto kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaan.

”Aamulla keskustelimme tilanteesta ja kävimme tätä asiaa läpi. Siinä yhteydessä hän toi esiin irtisanoutumisen.”

Nykoppin vuoden mittainen pesti Trafin pääjohtajana olisi päättynyt vuoden lopussa. Trafi, Viestintävirasto ja osa Liikennevirastosta yhdistyvät vuoden vaihteessa uudeksi Liikenne- ja viestintävirastoksi. Nykopp oli hakenut myös uuden viraston pääjohtajan virkaa.

Liikenne- ja viestintäministeriö sai keskiviikkona Viestintävirastolta alustavan asiantuntija-arvion Trafin sähköisten palveluiden tietosuojasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi Viestintävirastoa ottamaan kantaa siihen, onko sähköisten palveluiden määrittely tapahtunut asianmukaisesti ja onko kuljettajien henkilötietoja ollut palvelun käyttöönoton jälkeen mahdollista saada massaluovutuksena.

Viestintäviraston alustavan arvion mukaan Trafin sähköisten palveluiden tietoturvallisuuden taso on keskimäärin paremmalla tasolla kuin muilla vastaavilla valtionhallinnon kohteilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Trafin sähköiset palvelut ovat toistaiseksi pois käytöstä, kun niiden tietoturvallisuutta selvitetään.

”Siinä on paljon teknistä tarkastelua, joka liittyy siihen, miten järjestelmät on toteutettu”, Pursiainen sanoo.

Sitä, koska palvelut saadaan takaisin käyttöön, Pursiainen ei osaa vielä arvioida.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Odotamme, mitä Viestintävirasto sanoo. Toiveena tietysti on, että mahdollisimman pian. Pyrimme priorisoimaan kaikkein tärkeimpiä palveluita, eli niitä, joita ihmiset käyttävät eniten.”

Vaikka sähköiset asiointipalvelut ovat suljettuina, Trafin muut asiointikanavat toimivat normaalisti.

Trafin viestintäjohtaja Marjo Jäppinen kertoi alkuviikosta, että virasto vahvistaa muiden palvelukanavien resursseja sähköisten palveluiden ollessa suljettuina.

Myös tietosuojavaltuutetun toimisto on selvittänyt Trafin kuljettajatietopalvelun asianmukaisuutta elokuusta lähtien, mutta selvitys ei ole vielä valmis.

Nyt suljetussa kuljettajatietopalvelussa saattoi hakea tietoja maksuttomalla yksittäiskyselyllä Trafin nettisivuilla, mutta niitä ei saanut massaluovutuksena.

Palvelusta pystyi hakemaan tiedot henkilön ajo-oikeuden ja ammattipätevyyden voimassaolosta. Sieltä siis näkyi, oliko henkilöllä ajo-oikeus esimerkiksi henkilö- tai kuorma-autoon ja mihin asti ajo-oikeus on voimassa.

Haku tehtiin joko nimen ja kotipaikan tai nimen ja henkilötunnuksen tai syntymäajan perusteella, mutta näitä tietoja ei näytetty palvelusta. Aiemmin samoja tietoja luovutettiin kysyjille puhelimitse, sähköpostitse tai maksullisesta nettipalvelusta.

Oikaisu 13.12. klo 17.59: Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikön nimi on Harri Pursiainen, ei Heikki Pursiainen, kuten jutussa virheellisesti kirjoitettiin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    2. 2

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    3. 3

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    4. 4

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    5. 5

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – yhtä piilolinssityyppiä asiantuntija ei suosittele kenellekään

      Tilaajille
    6. 6

      Entisen puhemiehen loikka varmisti, että soten takana on enää niukin mahdollinen enemmistö – mutta se ei ole enää edes suurin ongelma

    7. 7

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    8. 8

      Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö

    9. 9

      Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

      Tilaajille
    10. 10

      Ihmiset oikaisevat pysäköintitalon hätäpoistumistien kautta metrolle – Espoo antoi periksi ja nyt siihen tehdään virallinen kulkureitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    2. 2

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    3. 3

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    4. 4

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    5. 5

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    6. 6

      Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö

    7. 7

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    8. 8

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    9. 9

      Suomi laittoi miljoonia euroja saksalaisiin ruoka­messuihin – HS kiersi Suomen osaston berliiniläisen ruoka­gurun kanssa, ja tämä yllättyi

    10. 10

      Kuu pimeni – Lähetä kuvia ruosteen­punaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    9. 9

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Neftehimik löi Jokerit ilman maalihai Puustista, joka oli sairastunut – Jokerit kärsi jäähyistä
    3. Kalifornialainen senaattori Kamala Harris pyrkii demokraattien presidenttiehdokkaaksi
    4. Tunti sitten
    5. Venäjä: Ainakin neljäntoista uskotaan kuolleen tulipalossa Kertšinsalmessa – kahden laivan epäillään syttyneen tuleen polttoainetta siirrettäessä
    6. Pääministeri Theresa May pitää yhä kiinni äkkieron pelotteesta: ”Jos haluaa rajata äkkieron pois, alahuoneen tulee äänestää brexit-sopimuksen puolesta”
    7. Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – yhtä piilolinssityyppiä asiantuntija ei suosittele kenellekään Tilaajille
    8. 2 tuntia sitten
    9. Ulosteensiirto parantaa antibioottiripulin tehokkaasti, mutta toimisiko se myös Alzheimerin taudin hoidossa? Tutkijat toivovat, että ”superulosteella” voisi hoitaa vaikeitakin sairauksia
    10. WHO listasi maailmanlaajuiset terveysuhat: Rokotevastaisuus nousi listalle ensi kertaa hiv:n ja ebolan rinnalle
    11. Yritystuet saivat jälleen lujan puolustajan, nyt vientialoista Tilaajille
    12. Levottomassa Zimbabwessa netti palaa jälleen käyttöön – Korkeimman oikeuden mukaan hallituksella ei ollut oikeutta sulkea internetiä
    13. Suomalaisella lääke­reseptillä voi ostaa lääkkeitä nyt myös Virosta – Myöhemmin myös potilas­kertomukset kulkeutuvat EU-maasta toiseen
    14. Näytä lisää