Kotimaa

Suomen historian suurin tuulennopeus mitattiin Ahvenanmaan Kökarissa, puhuri katkoo sähköjä ja haittaa junaliikennettä koko maassa – Kuvat näyttävät tuhot eri puolella Suomea

Keskiviikon säästä tulee ”historiallisen haastava”, arvioi Etelä-Savon pelastuslaitos. Valtaosa kaukojunista myöhästyy, ja lisäksi myrsky on katkaissut Vaasan ja Seinäjoen sekä Lappeenrannan ja Joensuun väliset radat. Tieliikenteessä on säästytty pahoilta onnettomuuksilta.

Tuuli puhaltaa tänään keskiviikkona ennätyksellisissä myrskylukemissa, joiden laantumista saadaan odottaa pisimpään eteläisessä Suomessa ja Ahvenanmaalla, jossa myräkkä jatkuu iltaan asti. Keski-Suomessa myrskyisät lukemat alkavat talttua jo keskiviikkona iltapäivään mennessä.

Kovimmin tuuli on tiistain ja keskiviikon välisenä yönä puhkunut merellä. Ahvenanmaan kohdalla Aapeliksi nimetty myrsky yltyi Ilmatieteen laitoksen mukaan jopa ennätyksellisiin lukemiin. Puuskissa tuuli kovimmillaan merellä 41,6 metrin sekuntinopeudella.

Manner-Suomessa kovin puuska oli Vaasan Klemettilässä mitattu 32,8 metriä sekunnissa. Maarianhaminan lentoasemalla mitattiin 29,8 metriä sekunnissa.


Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen merialueiden koko mittaushistorian suurin tuulennopeus mitattiin Ahvenanmaan Kökarin kuntaan kuuluvalla Bogskärin luodolla, joka sijaitsee Kökarista lounaaseen. 10 minuutin keskiarvo oli 32,5 metriä sekunnissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lue tästä jutusta, millaisissa tunnelmissa Kökarin asukkaat heräsivät keskiviikkoaamuun.

Suomessa myrskyn määritelmänä pidetään sitä, kun tuulen nopeus on 21–32 metriä sekunnissa. Yli 33 metriä sekunnissa puhaltavaa tuulta pidetään jo hirmumyrskynä.


Kova tuuli levisi yön ja keskiviikkoaamun aikana etelän ja lännen kautta myös maa-alueille lumi- ja räntäsateen saattelemana.

Keskiviikkoaamuna tuuli oli kovimmillaan rannikolla ja esimerkiksi Rauman kohdalla on Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Eveliina Tuovisen mukaan mitattu 30 metrin sekuntinopeudella puhaltavia puuskia.

”Maan keskiosassa tuuli on edelleen kovaa etenkin vesistöjen lähellä, jossa se voi yltää 21,5 metriin sekunnissa, mutta muuten tuulen nopeus on noin 10–15 metriä sekunnissa”, Tuovinen kertoi keskiviikkoaamuna.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eteläisessä Suomessa lukemat olivat samanlaisia aamulla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Kovaa tuulee edelleen ja voi syntyä vahinkoja”, Tuovinen sanoo.

Myrsky on nimetty Aapeliksi tänään vietettävän Aapelin nimipäivän mukaan. Aapeli on suomalainen muoto nimestä Aabel, joka juontuu heprean nimestä Hevel eli henkäys.

Hätäkeskuslaitos muistutti kansalaisia keskiviikkona Twitterissä siitä, etteivät kaikista myrskyn aiheuttamista vahingoista pidä soittaa hätänumeroon 112.

Animaatio näyttää, millaista tuhoa eri tuulennopeudet voivat aiheuttaa:


Laivaliikenne

Tuulien odotetaan laantuvan iltaan mennessä, mutta merellä tilanne ei Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan juurikaan ehdi keskiviikon aikana helpottaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Jos on Tallinnan-laivalle menossa tänään, niin saa aikamoista hyrskytystä”, Tuovinen sanoo.

Suomenlahdella on keskiviikkona myrskyvaroitus ja tuulen odotetaan puhaltavan 21 metrin sekuntinopeudella.


Lue tästä jutusta, millaista Silja Serenaden kapteenin oli ajaa läpi historiallisen kovasta myrskystä.

Ahvenanmaata tuuli riepottelee niin kovaa, että poliisi kehotti ihmisiä pysymään kotona. ”Erittäin kovien tuulten takia poliisi kehottaa tienkäyttäjiä olemaan lähtemättä teille ja pysymään kotona”, kirjoittaa Ahvenanmaan poliisi varhain keskiviikkoaamuna julkistamassaan tiedotteessa.

Valtaosa Ahvenanmaasta oli keskiviikkoaamuna ilman sähköjä. Sähköttä olevia talouksia oli Nya Åland -sanomalehden mukaan 14 000. Määrä vastaa valtaosaa vajaan 30 000 asukkaan Ahvenanmaan kotitalouksista.

Muun muassa hätätiedotteiden lähettämisestä vastaava Ahvenanmaan yleisradioyhtiö Ålands radio & tv oli sekin keskiviikkona poissa pelistä. Radioyhtiö ei pystynyt lähettämään mitään, kertoi Åland-lehti.

Huonon sään vuoksi peruttiin jo tiistaina matkustajalaiva Viking Rosellan lähtöjä Maarianhaminan ja Kapellskärin välillä.


Tuuli on puhaltanut Ahvenanmaalla hirmumyrskylukemissa. Kökarissa Ahvenanmaalla mitattiin yöllä kymmenen minuutin keskituuleksi 32,5 metriä sekunnissa, kertoo Ilmatieteen laitos Twitterissä. Hirmumyrskyn raja on kansainvälisen tuuliasteikon mukaan 32 metriä sekunnissa.
Kökarissa mitattiin puuskassa tuulen nopeudeksi peräti 42,6 metriä sekunnissa.

Merkitsevä aallonkorkeus oli 7,9 metriä. Korkein Itämerellä mitattu aallonkorkeus on Ilmatieteen laitoksen mukaan 8,2 metriä. Selkämeren keskiosassa Ahvenanmaan pohjoispuolella ei ole vuoden 2011 jälkeen mitattu kuin 6,5-metrinen merkitsevä aallonkorkeus. Yksittäisiä korkeampia aaltoja on ollut.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuuli alkaa vähitellen heiketä pohjoisimmilla merialueilla. Mantereella tuulee yhä erittäin kovaa.

Sähkökatkot

Maan eri osia ovat yöstä alkaen piinanneet myös sähkökatkot. Sähköt olivat keskiviikkona hieman ennen iltakuutta poikki noin 24 000 asiakkaalta, kertoi energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö Energiateollisuus ry.

Sähköt olivat yön aikana poikki enimmillään 120 000 asiakkaalta. Mukana luvuissa ovat pysyvien asuntojen lisäksi mökit ja muut asiakkaat, kuten yritykset.

Talvimyrsky Aapeli on vienyt sähköjä eniten maan keski- ja länsiosissa. Sähköttä on ollut monia talouksia etenkin Ylöjärvellä, Jämsässä ja Mustasaaressa. Yhtiöittäin eniten sähköttömiä asiakkaita oli puolenpäivän aikaan Elenialla, Carunalla ja Järvi-Suomen Energialla.

Syynä on runsas lumisade ja myräkkä.

Valtaosalle suurimpien sähköyhtiöiden asiakkaista sähköt saadaan todennäköisesti palautettua vielä keskiviikon aikana, kertoi Energiateollisuuden johtaja Kenneth Hänninen.

Osa asiakkaista saa kuitenkin vielä hetken odotella sähköjen palautumista.

”Arvelen, että pahin tilanne on Järvi-Suomessa. Siellä ei varmaan saada sähköjä vielä palautettua”, Hänninen kertoi.

Korjaustöitä alueella vaikeuttavat muun muassa pitkät etäisyydet ja tuuli, Hänninen kertoi.

Järvi-Suomen Energia kertoi keskiviikkona olevansa suurhäiriötilanteessa. Maastossa työskentelee 120 asentajaa vikojen korjaustöissä. Myös muuta henkilökuntaa varataan illaksi ja yöksi erilaisiin tehtäviin, tiedotteessa kerrotaan.

Torstaina käytössä on kaksi kopteria, joista toinen kartoittaa vika-alueita ja toinen raivaa johtoaukeita. Järvi-Suomen Energia muistuttaa, että sähkölinjoilla olevia puita ei saa missään tapauksessa itse poistaa linjoilta. Myöskään maassa oleviin johtoihin saa koskea sähköiskun vaaran takia.

Keski-Suomessa Hankasalmen terveysaseman palvelut olivat keskiviikkoaamuna sähkökatkojen vuoksi pois käytöstä. Terveyskeskuksen asiakkaita ohjattiin aamulla Jyväskylään Vaajakosken ja keskustan terveysasemille.


Maantiet ja raideliikenne

Keskiviikkona Liikennevirasto varoitti, että ajokeli on erittäin huono Suomen etelä-, keski- ja itäosassa. Kova tuuli vaikeuttaa liikennettä ja lumisade heikentää näkyvyyttä, totesi virasto tiedotteessaan.

Tieliikenteessä ei kuitenkaan ole tiedossa vakavia turmia, kerrottiin Tampereen tieliikennekeskuksesta STT:lle aamukymmeneltä.

Onni on ollut myötä, sillä talvimyrskyn lumisateet muuttivat ajokelin monin paikoin erittäin huonoksi aamuyöllä. Myräkkä on tieliikennekeskuksen mukaan kaatanut myös runsaasti puita, mutta valtateiden liikenteeseen ne eivät ole aiheuttaneet katkoksia.

Tiet ovat monin paikoin erittäin liukkaita, kun sää on viilentynyt pakkaselle lännestä alkaen lumisateiden siirtyessä kaakon suuntaan.

Varsinkin rekkaliikenne on tieliikennekeskuksen mukaan ollut vaikeuksissa valtateillä. Rekkoja on juuttunut kiinni jäisiin ja lumisiin mäkiin.

Tieturmia on saattanut ehkäistä se, että osalla suomalaisia jatkuvat yhä vuodenvaihteen lomat. Näin osa autoilijoista näyttää pystyneen lykkäämään tien päälle lähtöään, arvioidaan tieliikennekeskuksesta.

Pelastuslaitokset odottivat keskiviikkoaamun säästä tulevan työntäyteistä aikaa. Esimerkiksi Etelä-Savon pelastuslaitos ennakoi aamun olevan ”historiallisen haastava”. Etelä-Savoon odotettiin voimakasta tuulta, sakeaa lumisadetta ja liukkaita tienpintoja.

Ypäjällä linja-auto suistui tieltä ja kaatui kyljelleen jo tiistai-illan tuiverruksessa. Kaikki 18 autossa ollutta pääsivät ulos autosta. Heistä kaksi loukkaantui lievästi.


Myrsky on kaatanut puita radalle ja vaurioittanut sähköradan ratajohtoa eri puolilla Suomea, tiedotti Rataliikennekeskus varhain keskiviikkoaamuna. Kaukojunista vain reilut kolmannes oli aikataulussaan aamupäivällä. Lähiliikenteessä sujui paremmin, vain viidennes junista kulki aamupäivällä myöhässä.

VR ilmoitti korvaavansa useamman matkustajajunavuoron linja-autoilla Vaasan ja Seinäjoen sekä Lappeenrannan ja Joensuun välillä. Junat eri puolilla Suomea myöhästelivät jopa yli tunnin keskiviikkoaamupäivällä.


Seinäjoen ja Vaasan välinen junaliikenne on poikki myrskyn aiheuttaman sähköratavaurion vuoksi. Kaikki junat tällä rataosuudella korvataan linja-autoilla ainakin keskiviikkoiltaan asti, arvioi liikennetilanteesta tiedottava Traffic Management Finland.

Bussit lähtevät suljetun rataosuuden rautatieasemilta ja kiertävät Tervajoen kautta. Korvaavien linja-autojen matka-aika on pitempi kuin junan.

Seinäjoki–Vaasa-radan junaliikenne katkesi, kun myrsky kaatoi Laihian ja Vaasan välillä puita radalle sekä vaurioitti sähköradan ratajohtoa.

Liikennetilannetta voi seurata VR:n Junaliikenne nyt -verkkosivulta.

Tiistaina junaliikenne jouduttiin keskeyttämään Mikkelin ja Pieksämäen välillä, kun radalle oli kaatunut puita ja vaurioitunut juna jouduttiin avustamaan dieselveturilla takaisin Mikkeliin. Rataosuudella matkustajajunat korvattiin linja-autoilla.


Lentoliikenne

Finavia tiedotti keskiviikkona, että Helsinki-Vantaan lentoasemalla lentoliikenne on sujunut pääosin hyvin. Kotimaan liikenteessä on tosin ollut pientä viivettä.
Kova tuuli, lumisade ja asematason liukkaus ovat aiheuttaneet rajoituksia maahuolinnalle. Lennonjohto ei kuitenkaan aamukymmeneen mennessä ollut asettanut rajoituksia liikenteelle. Iltapäivällä kaikki kiitotiet olivat edelleen käytössä.

Finavia kuitenkin kehotti päivän aikana lentämällä liikkuvia tarkkailemaan tilannetta Finavian ja lentoyhtiöiden verkkosivuilta.

 


Katso tuore sääennuste.

Otitko tilanteesta videon tai kuvan? Lähetä se HS:n toimitukseen!

Lähetä kuvia osoitteessa https://www.hs.fi/laheta, sähköpostilla osoitteeseen hs.online@hs.fi tai kuvaviestinä numeroon 17181 (hinta 0,60 e).

Videot puolestaan voit lähettää Whatsapp-sovelluksella numeroon 040 661 2540.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi

    2. 2

      Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”

    3. 3

      Uutissivusto: Trump määräsi asian­ajajansa valehtelemaan kongressille Venäjä-hankkeista

    4. 4

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    5. 5

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    6. 6

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    7. 7

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    8. 8

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    9. 9

      Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”

    10. 10

      Teollisuusalueen ytimessä Helsingin Malmilla lepää hämmentävä salaisuus – Georg Porokara on haalinut kokoelmiinsa neljän ison omakotitalon verran leluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    4. 4

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    6. 6

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    7. 7

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    8. 8

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    9. 9

      Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”

    10. 10

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    7. 7

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta
    3. Miksi jotkut puhuvat paljon itsestään? Ja miksi suu on märkä?
    4. Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”
    5. Bogotassa verinen pommi-isku 16 vuoden hiljaiselon jälkeen – Ainakin 21 kuollut ja 68 haavoittunut
    6. Jättiyllätys jalkapallon Naisten liigassa: hallitseva mestari PK-35 Vantaa ei saanut liigalisenssiä ensi kaudelle – ongelmia tilinpäätöksen asiakirjoissa, palkkioiden maksu viivästynyt
    7. Afrikan unioni vaatii lykkäämään Kongon lopullisen vaalituloksen julkistusta – miljoonien äänten vilpistä on painavaa näyttöä
    8. Uutissivusto: Trump määräsi asian­ajajansa valehtelemaan kongressille Venäjä-hankkeista
    9. Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi
    10. Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”
    11. Miljoonasateen historiikki paljastaa: uhkarohkea konsertti oli lähellä päätyä koko yhtyeen kuolemaan uima-altaan pohjalla
    12. Näytä lisää