Kotimaa

Yksinhuoltajien suuri epätoivo nousi esiin HS:n niukkuus­kyselyssä – yhteiskunnan palveluissa on kohtuuttomia epä­kohtia, jotka pitäisi korjata, sanoo perhe­järjestön johtaja

Yksinhuoltajien haastava arki nousi voimakkaasti esiin HS:n niukkuuskyselyssä. Yksinhuoltajat kokivat olevansa selkeästi muita huonommassa jamassa.

Yksinhuoltajien arki on Suomessa muuttunut monella tapaa vaikeammaksi, sanoo Yhden vanhemman perheiden liiton puheenjohtaja Susanna Kavonius.

Yhtenä syyllisenä ahdinkoon hän pitää muuttunutta työelämää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Sen lisäksi että yksinhuoltajan on vaikea saada töitä, hänen on vaikea mennä työpaikkoihin, koska hän ei pysty jättämään lapsia ilta- ja yöaikaan yksin.”

Esimerkiksi kauppojen vapautuneet aukioloajat ovat tehneet työstä yhä enemmän ympärivuorokautista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Ei pieniä 7-8-vuotiaita koululaisia voi jättää yksin työvuorojen ajaksi. Yhteiskunnan pitäisi laajemmin pohtia, miten heidän hoitonsa järjestetään.”

Yksinhuoltajien haastava arki nousi voimakkaasti esiin HS:n niukkuuskyselyssä. Yksinhuoltajat kokivat olevansa kolmella elämänlaadun osa-alueella selkeästi muita huonommassa jamassa ja heidän kuvaamansa kokemukset järkyttivät kokeneet tutkijatkin.

Osa-alueita olivat rahan määrä, mieliala ja se, onko voinut elämässä toteuttaa omat tavoitteensa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yksinhuoltajien kokemus oli usein, että rahaa ei ole, eikä ole energiaakaan. Ajatukset olivat selviytymisessä. Kyselyn mukaan yksinhuoltajat eivät välttämättä ajattele, että lasten aikuistuessa oma elämä kohenee. Myös tulevaisuus on toivoton ja itsetuhoinen.

Taloudellinen ahdinko nousee jatkuvasti esiin myös Yhden vanhemman perheiden liittoon tulevissa yhteydenotoissa, jäsenkyselyissä ja toiminnassa.

”Ihmiset eivät halua maata kotona, vaan toivovat töitä, se näkyy kaikissa kyselyissä. Iso osa elää toimeentulotuella.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kavonius muistuttaa, että kahden vanhemman lapsiperheiden tilannekin on usein yhtä huono. Jos on kolmannessa polvessa työtön, kuten moni jo on, tilanteen näkee synkkänä.

Yksinhuoltajien asemaa parannetaan Kavoniuksen mielestä korjaamalla monia kohtuuttomia yhteiskunnan palveluiden epäkohtia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Jos päivähoitopaikkaa tarjotaan tunnin matkan päästä, se on kahden vanhemman perheessä hankalaa, mutta yksinhuoltajalle mahdotonta.”

Sosiaaliturvaa pitää uudistaa perustulon suuntaan niin, että lyhyitäkin töitä kannattaa ottaa vastaan, asumisesta pitää tehdä halvempaa ja varhaiskasvatuksesta kokonaan maksutonta, Kavonius listaa parannusehdotuksia.

Mielialaa ja jaksamista Kavonius parantaisi matalan kynnyksen hoitoavulla.

”Päivähoitoon pitäisi voida soittaa ja saada lupa tuoda lapset lyhyellä varoitusajalla, kun tarve tulee.”

Yksinhuoltajalta puuttuvat usein tukiverkot.

”Ihminen on saattanut muuttaa pääkaupunkiseudulle perhettä perustaessaan. Kun tulee ero, ei voi muuttaa juurilleen, jos haluaa pitää toisenkin vanhemman arjessa. Eron myötä myös kaverit saattavat kadota.”

Kavonius kehottaa hakemaan apua yhdistyksistä ajoissa. Monikaan ei löydä yhteyttä ja jää yksin.

”Kannattaa ottaa yhteyttä yhdistykseen heti kun arki tuntuu raskaalta tai mieluummin jo ennen sitä. Meidän työntekijät auttavat tukien hakemisessa ja vertaistuen löytämisessä.”

Jo koulussa pitäisi Kavoniuksen mielestä opettaa, ettei kannata jäädä vuosikausiksi kotiin hoitamaan lapsia, koska sen jälkeen työllistyminen on vaikeaa.

”Myös eron jälkeisiä asioita kannattaisi miettiä siinä vaiheessa, kun on vielä tosi rakastunut, eikä vasta sitten kun inhoaa sitä toista ja asiat ovat menneet riitelyksi.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    2. 2

      ”Anteeksi”, Kaisa kirjoitti, ja sitten hän yritti tappaa itsensä jälleen – Nyt Kaisa kertoo, mikä lopetti pimeyden ja miten muutkin ehkä voisivat selvitä

    3. 3

      Raha maksaa enemmän kuin luulet – Halpa laina tulee kallistumaan ainakin hetkittäin, ja nämä asiat lainanottajan on syytä tietää

      Tilaajille
    4. 4

      Tämän vuoden hittidieeteiksi voivat nousta pegaanius ja ”eko-ketoilu” – toisessa keho polttaa täysillä rasvaa ja paino putoaa nopeasti, mutta ruokavalio voi myös vahingoittaa suolistoa

      Tilaajille
    5. 5

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    6. 6

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    7. 7

      Petri Luukkainen halusi tietää, miten vähällä tavaralla ihminen voi tulla toimeen – Nyt Tavarataivas-dokumentista on tehty Saksassa komedia, jonka on nähnyt 1,5 miljoonaa ihmistä

    8. 8

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    9. 9

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    10. 10

      Tältä näyttivät normaalit ruokajuomat vuonna 1892 – Konkurssiin haetun ravintola Kaisaniemen historia on pitkä ja kunniakas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    2. 2

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    3. 3

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    4. 4

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    5. 5

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    6. 6

      Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö

    7. 7

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – yhtä piilolinssityyppiä asiantuntija ei suosittele kenellekään

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    9. 9

      Suomi laittoi miljoonia euroja saksalaisiin ruoka­messuihin – HS kiersi Suomen osaston berliiniläisen ruoka­gurun kanssa, ja tämä yllättyi

    10. 10

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    5. 5

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    7. 7

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    8. 8

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    9. 9

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    10. 10

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Raha maksaa enemmän kuin luulet – Halpa laina tulee kallistumaan ainakin hetkittäin, ja nämä asiat lainanottajan on syytä tietää Tilaajille
    3. Inkerinsuomalaisten muistoja kerätään talteen kovaa vauhtia, osa haastatelluista yli 80-vuotiaita: ”Nyt alkavat olla kriittiset hetket”
    4. ”Anteeksi”, Kaisa kirjoitti, ja sitten hän yritti tappaa itsensä jälleen – Nyt Kaisa kertoo, mikä lopetti pimeyden ja miten muutkin ehkä voisivat selvitä
    5. Brexit uhkaa Pohjois-Irlannin rauhaa enemmän kuin autopommi
    6. Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin
    7. Tämän vuoden hittidieeteiksi voivat nousta pegaanius ja ”eko-ketoilu” – toisessa keho polttaa täysillä rasvaa ja paino putoaa nopeasti, mutta ruokavalio voi myös vahingoittaa suolistoa Tilaajille
    8. Lounais-Suomi on Itämeren pahimpia fosforin lähteitä, vaikka valtaosalla alueen pelloista ei edes tarvita ravinnetta
    9. Saksan Merkel ja Ranskan Macron yrittävät kaikin tavoin saada EU:n näyttämään yhtenäiseltä – HS:n kirjeenvaihtajat vastaavat, miksi parivaljakon ystävyys on ollut koetuksella
    10. Jos levy-yhtiö olisi saanut tahtonsa läpi, meillä ei olisi Meiju Suvasta – Laulaja kertoo HS:n syntymäpäivä­haastattelussa myös totuuden urbaani­tarinasta, jonka mukaan hän ratkaisi pyramidien salaisuuden Tilaajille
    11. Petri Luukkainen halusi tietää, miten vähällä tavaralla ihminen voi tulla toimeen – Nyt Tavarataivas-dokumentista on tehty Saksassa komedia, jonka on nähnyt 1,5 miljoonaa ihmistä
    12. Näytä lisää