Kotimaa

Ministeriö ehdottaa: ahmojen metsästystä saa jatkaa – ”Ahma ei olisi turvassa edes luonnonsuojelualueella”, ihmettelee WWF

Erittäin uhanalaisen ahmakannan arvioidaan kasvaneen 20 prosenttia vuodessa.

Maa- ja metsätalousministeriö ehdottaa, että tänä talvena saisi metsästää kahdeksan ahmaa. Luonnonsuojelujärjestö WWF vastustaa lausuntokierroksella ollutta esitystä, koska laji on erittäin uhanalainen.

Kahdeksan ahmaa olisi sama määrä kuin kahtena edellisenä talvena. Perustelu on se, että ahmojen määrä on moninkertaistunut 15–20 vuodessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös ahmojen aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet. Ahmat tappoivat lähes 3 000 poroa vuonna 2017, sata enemmän kuin edellisenä vuonna.

Suurpetojen aiheuttamiin korvauksiin menee eduskunnassa käsittelyssä olevan lakiesityksen mukaan jo 12 miljoonaa euroa, vaikka EU-komissio on määritellyt korvausten katoksi 10 miljoonaa euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

94 prosenttia korvauksista maksettiin porovahingoista, ja porovahinkoja taas aiheuttavat etenkin ahmat.

Ahmojen määrä on kasvussa koko maassa, Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi joulukuussa. Sen mukaan Suomessa on nyt 270–300 ahmaa, ja määrä kasvoi 20 prosenttia edellisestä talvesta. Poronhoitoalueella liikkui viime talvena 120–140 ahmaa, joista pohjoisimmassa Lapissa 40–60.

Kanta on vahvistunut niin, että ahmaa ei luokitella enää äärimmäisen uhanalaiseksi vaan erittäin uhanalaiseksi. Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola arvioi, että ahmakanta vakiintuu todennäköisesti myös eteläiseen Suomeen. Etelässä niille on tarjolla ruokaa, esimerkiksi hirven suolistuksesta metsään jääviä roippeita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

WWF:n mielestä poronhoitoalueen ahmojen tappamista ei voi perustella ahmakannan vakiintumisella muualle maahan. Ahma ei olisi suojassa edes luonnonsuojelualueella, sillä kaatolupia on myönnetty kansallispuistoihin ja jopa Natura 2000 -suojelualueille. Niiden yksi perustelu oli ahman suojeleminen.

”Ahmojen tappamista ei pidä mielestämme sallia lainkaan”, WWF:n oikeudellinen neuvonantaja Raija-Leena Ojanen sanoo.

”Mikäli ministeriö päättää sallia metsästyksen, luvat pitää rajata ahman suojelemiseksi perustettujen Natura 2000 -alueiden ulkopuolelle.”

WWF ehdottaa, että ahman aiheuttamia porovahinkoja korvattaisiin ahman onnistuneiden pesueiden perusteella. Malli on sen mukaan käytössä Ruotsissa ja johtanut siihen, että ahmakanta on alkanut kasvaa poronhoitoalueilla.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    2. 2

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    3. 3

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    4. 4

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    5. 5

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    6. 6

      Vantaalla hyvätuloinen eläkeläinen voi maksaa hoivasta satoja euroja enemmän kuin Porvoossa – uusi laki panee kaikki samalle viivalle, katso HS:n laskurilla mitä itse maksaisit

      Tilaajille
    7. 7

      Teollisuusalueen ytimessä Helsingin Malmilla lepää hämmentävä salaisuus – Georg Porokara on haalinut kokoelmiinsa neljän ison omakotitalon verran leluja

    8. 8

      Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”

    9. 9

      Bogotassa verinen pommi-isku 16 vuoden hiljaiselon jälkeen – Ainakin 21 kuollut ja 68 haavoittunut

    10. 10

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    4. 4

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    6. 6

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    7. 7

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    8. 8

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    9. 9

      Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”

    10. 10

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää