Kotimaa

Viikonlopun sää hellii ulkoilijaa: pikkupakkasta ja aurinkoa – ensi viikolla pakkanen kiristää otettaan

Etelä-Suomessa on jo lunta enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan, Pohjois-Suomessa puolestaan vähemmän.

Lähipäiviksi on luvassa tyypillistä talvisäätä, Ilmatieteen laitos ennustaa.

”Tuuli voi olla aluksi voimakasta, mutta se heikkenee lauantaina”, päivystävä meteorologi Helena Laakso sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Aamupäivällä voi vielä tuulla, mutta iltapäivällä on hyvä ulkoilusää, aurinkoista ja pikkupakkasta.”

Sunnuntaista on tulossa pilvisempi päivä. Sekin on todennäköisesti hyvä ulkoilupäivä, sillä tuulen ei odoteta olevan kovin kova, ja lämpötila on hieman pakkasen puolella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pakkanen jatkuu ensi viikolla, mutta hirmupakkasia ei ole odotettavissa, vaikka Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus sellaisia väläytti viikko sitten. Ennusteen mukaan Suomessa olisi ensi viikolla kuitenkin tavanomaista kylmempää säätä.

”Talvista säätä”, Helena Laakso kuvailee ensi viikkoa.

”Pakkasta ja ajoittain lumisadetta. Matalapaineita menee Suomen yli, ja ne tuovat pilviä ja lumisadetta.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pakkanen kiristyy silloin, kun pilvipeite repeilee. Niin voi käydä ensi viikolla Lapissa: ennusteen mukaan lämpötila voi laskea -20 asteeseen, mutta jos pilvet rakoilevat, pakkanen voi kiristyä lähemmäksi 30 astetta.

Etelämpänä on odotettavissa lämpimämpää. Laakso ennakoi noin 10 asteen pakkasia ajoittain.

Koko maassa on jo lumipeite. Länsi-Suomessa on lunta 10–25 senttimetrin kerros, Itä-Suomesta Lappiin asti 25–50 senttiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lunta on etelässä enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Helsinki-Vantaan lentoasemalla on nyt 20 sentin lumikerros, kun viime vuonna maa oli lähes lumeton.

Myös Jokioisissa on viimevuotista enemmän lunta, yli 20 senttiä. Se on hieman enemmän kuin 30 vuoden keskiarvo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lahden Launeen mittauspisteessä taas on lunta saman verran kuin yleensä tähän aikaan, runsaat 20 senttiä. Pohjoisempana sen sijaan lunta on vähemmän kuin tavallisesti:

Jyväskylän lentoasemalla lunta on 20 senttiä, kun viime vuonna sitä oli yli 40 senttiä. Pitkän ajan keskiarvo on noin 30. Myös Kuusamon Kiutakönkäällä ollaan vailla tavallisia puolen metrin hankia, ja lunta on runsaat 20 senttiä.

Kittilän Pokassa hanki on noin 40-senttinen. Keskimääräinen lukema olisi 60, mutta viime vuonna tähän aikaan mitattiin yli 80 sentinkin hankia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Koskelantiellä – Poliisipartio osui ensimmäisenä paikalle sattumalta

    2. 2

      Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö

    3. 3

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    4. 4

      Helsingin Iso Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippuhinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    5. 5

      Pilkkasiko Trump-lippikseen pukeutunut poikakoulun oppilas alkuperäiskansan aktivistia? Viraalivideon tarina täydentyi yön aikana

    6. 6

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    7. 7

      Ravintola Kaisaniemi on haettu konkurssiin – Puistoravintola on toiminut yhtäjaksoisesti samassa rakennuksessa vuodesta 1839

    8. 8

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    9. 9

      Oulun-junan erikoinen tömähdys on yhä arvoitus – Onnettomuus­tutkinta­keskuksen johtaja ei muista vastaavaa tapausta

    10. 10

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – ”Optikoiden koulutus tähtää myymiseen, eikä riskeistä välttämättä kerrota”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuu pimeni – Lähetä kuvia ruosteen­punaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    2. 2

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    3. 3

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    4. 4

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    6. 6

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    7. 7

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    8. 8

      Helsingin Iso Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippuhinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    9. 9

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    10. 10

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää