Kotimaa    |   HS-selvitys

Miksi norjalainen sääpalvelu on Suomea koskevissa ennusteissaan tarkempi kuin Ilmatieteen laitos tai Foreca?

Parhaat ennustajat saatiin selville vertaamalla ennusteita Ilmatieteen laitoksen mittaamiin toteutuneisiin lämpötiloihin Helsingin Kaisaniemessä ja Tampereen Härmälässä.

Norjalainen Yr selviytyi pienellä erolla voittajaksi, kun HS vertaili kolmen suositun sääpalvelun laatua. Norjalaispalvelu ennusti lämpötiloja viime vuoden lopulla hieman tarkemmin kuin Ilmatieteen laitos ja Foreca.

Erot eivät olleet suuria. Seuraavan päivän säätä povasi keskimäärin tarkimmin Foreca, kun taas viikon päähän lämpötilat sai parhaiten kohdalleen Ilmatieteen laitos.



Vertailu tehtiin keräämällä kymmenen vuorokauden sääennusteita verkosta päivittäin aamukuuden jälkeen. Vertailuun tallentui yhteensä noin 13 000 ennustetta Helsingistä ja Tampereelta 35 päivän ajalta marras–joulukuulta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yr on Norjan meteorologisen instituutin (MET Norway) ja Norjan yleisradioyhtiön (NRK) ylläpitämä sääpalvelu. Yr valittiin vertailuun, koska sitä seurataan jonkin verran myös Suomessa esimerkiksi ulkoilupiireissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Parhaat ennustajat saatiin selville vertaamalla ennusteita Ilmatieteen laitoksen mittaamiin toteutuneisiin lämpötiloihin Helsingin Kaisaniemessä ja Tampereen Härmälässä.

HS:n vertailussa ennusteiden laatu heikkeni selvästi noin neljän päivän jälkeen. Yr sai ennusteensa neljän päivän päähän osumaan keskimäärin kohdalleen, mutta jo seuraavaksi päiväksi ennusteet olivat keskimäärin puoli astetta liian kylmiä.

Yksittäisten ennusteiden heitot olivat pahimmillaan suuria. Ilmatieteen laitos ennusti uudenvuoden aatonaattona, että kuuden päivän päästä Tampereella olisi illalla 17 astetta pakkasta. Todellisuudessa pakkasta oli vain 0,4 astetta.

Myös Yr ja Foreca ennustivat samalle päivälle Tampereelle kovia pakkasia. Ennusteet heittivät toteutuneista lämpötiloista noin 15 astetta.



Yr-palvelun johtaja Jørn Kristiansen Norjan meteorologisesta instituutista sanoo, että Yr on parantanut juuri lämpötilojen ennusteitaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Viime vuonna aloimme käyttää suurta määrää kansalaisten havaintoja parantaaksemme ennusteita. Vuodesta 2013 Yrin ennusteet ovat olleet automatisoituja ja kattavat miljoona paikkaa yksin Norjassa. Tämä mahdollistaa päivitysten tekemisen joka tunti, ja olemme aloittaneet sen lämpötiloista”, hän sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Päätavoitteemme on tuottaa hyvää sääennustetta ennen kaikkea Norjan väestölle.”

Kaikki kolme sääpalvelua vertailevat jatkuvasti omia ennusteitaan toteutuneisiin tilanteisiin ja yrittävät siten parantaa ennusteitaan. Vertailua tehdään valtavalla datamäärällä. Siksi toimijat pitivät HS:n vertailua suppeana.

”Näin lyhyen jakson perusteella ei pysty tekemään laadun kehittämistä. Toki se kertoo joulukuun lämpötiloista sen, miten lyhyellä pätkällä ennusteet menivät näissä paikoissa”, sanoo sää- ja turvallisuuskeskuksen päällikkö Anssi Vähämäki Ilmatieteen laitokselta.

Kaupallinen Foreca vertailee ennusteitaan kansainvälisiin kaupallisiin toimijoihin, myös Weather Channeliin ja Meteogroupiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Ei meillä ole huolen häivää ennusteidemme laadussa. Aika kärjessä olemme olleet koko ajan”, sanoo ennustelaadusta vastaava meteorologi Kristian Roine Forecasta.

Pohjoismaiset sääinstituutit tekevät yhteistyötä. Vähämäki pystyy toistamaan Ilmatieteen laitoksen vertailujärjestelmällä HS:n laskelmat Norjan meteorologisen instituutin ja Ilmatieteen laitoksen datasta.

”Norjalaisten osalta saan samansuuntaisen tuloksen. Jos laajennan vertailtavan asemajoukon 30 asemaksi Suomesta, meidän ennusteemme osoittautuvat tarkemmiksi. Myös koko vuoden 2018 vertailu antaa Ilmatieteen laitokselle Yriä paremman tuloksen”, hän sanoo.

”Erot eivät ole valtavia, mutta keskimäärin. Toki jos käydään läpi yksittäiset asemat, veikkaan, että jossain norjalaiset ovat parempia, jossain me.”

HS:n vertailussa ennusteiden luotettavuus heikkenee viiden päivän ennusteissa. Kristiansenin mukaan se on tyypillistä etenkin Pohjolassa, jossa päivittäinen säävaihtelu voi olla suurta.

Vähämäki kertoo Ilmatieteen laitoksen viimevuotisesta vertailusta 30 asemalta. Yhden vuorokauden ennusteet päivän ylimmästä ja yön alimmasta lämpötilasta osuvat oikeaan noin 88-prosenttisesti ja 2–5 vuorokauden ennusteet 75-prosenttisesti.

Ennusteet muuttuvat sitä epävarmemmiksi, mitä pidemmälle ne ulottuvat.

”On määrittelykysymys, milloin sääennuste on enää käyttökelpoinen. Yleensä käyttökelpoisena pidetään jopa yli viikon ennusteita. Jotain informaatiota siitä saa”, Forecan Roine sanoo.

Ennusteisiin vaikuttavat monet asiat. Esimerkiksi kesäinen korkeapainealue saattaa pysyä paikallaan pitkään, jolloin sää voidaan ennustaa jopa kahden viikon päähän.

Sen sijaan kesän ukkoskuurojen tarkkaa kulkua on vaikea ennustaa vuorokaudenkaan päähän. Matalapaineinen sää on haastava, sillä matalapainealueita sateineen saattaa tulla ja mennä useita viikossa. Meteorologi voi ennustaa sadealueen nousevan Tampereen korkeudelle, mutta se nouseekin 50 kilometriä pohjoisemmaksi.

”Globaalissa mittakaavassa 50 kilometriä on aika vähän, mutta ennusteen käyttäjälle se on merkittävä määrä”, Vähämäki sanoo.

HS:n vertailussa ennusteet olivat keskimäärin kylmempiä kuin toteutunut sää. Lämpötilaan vaikuttaa esimerkiksi pilvisyys. Talvisin lämpöä karkaa selkeällä säällä maanpinnalta avaruuteen. Pilvet taas estävät lämmön karkaamisen.

Korkealla liikkuvia pilvilauttoja osataan ennustaa melko hyvin, mutta maanpinnan lähelle muodostuneita pilvialueita on vaikeampi ennustaa, Roine sanoo.

”Kun pilvilautta tulee peitoksi, lämpö pysyy maanpinnalla. Se kireä pakkanen heikkenee yhtäkkiä niin, että ennuste voi olla kymmenen astetta pielessä.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi

    2. 2

      Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”

    3. 3

      Uutissivusto: Trump määräsi asian­ajajansa valehtelemaan kongressille Venäjä-hankkeista

    4. 4

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    5. 5

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    6. 6

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    7. 7

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    8. 8

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    9. 9

      Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”

    10. 10

      Teollisuusalueen ytimessä Helsingin Malmilla lepää hämmentävä salaisuus – Georg Porokara on haalinut kokoelmiinsa neljän ison omakotitalon verran leluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    4. 4

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    6. 6

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    7. 7

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    8. 8

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    9. 9

      Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”

    10. 10

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    7. 7

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta
    3. Miksi jotkut puhuvat paljon itsestään? Ja miksi suu on märkä?
    4. Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”
    5. Bogotassa verinen pommi-isku 16 vuoden hiljaiselon jälkeen – Ainakin 21 kuollut ja 68 haavoittunut
    6. Jättiyllätys jalkapallon Naisten liigassa: hallitseva mestari PK-35 Vantaa ei saanut liigalisenssiä ensi kaudelle – ongelmia tilinpäätöksen asiakirjoissa, palkkioiden maksu viivästynyt
    7. Afrikan unioni vaatii lykkäämään Kongon lopullisen vaalituloksen julkistusta – miljoonien äänten vilpistä on painavaa näyttöä
    8. Uutissivusto: Trump määräsi asian­ajajansa valehtelemaan kongressille Venäjä-hankkeista
    9. Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi
    10. Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”
    11. Miljoonasateen historiikki paljastaa: uhkarohkea konsertti oli lähellä päätyä koko yhtyeen kuolemaan uima-altaan pohjalla
    12. Näytä lisää