”Kouluissa tehty työ ei ole ollut riittävää” – Oulu ryhtyy heti uusiin toimiin seksuaali­rikosten estämiseksi - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa

”Kouluissa tehty työ ei ole ollut riittävää” – Oulu ryhtyy heti uusiin toimiin seksuaali­rikosten estämiseksi

Nuorille tarjotaan esimerkiksi mahdollisuuksia jutella kouluterveydenhoitajan tai muun asiantuntijan kanssa ilman ajanvarausta. Uuden turva- ja mediataitojen ohjeistuksen on tarkoitus valmistua tällä viikolla.

Alaikäisiin tyttöihin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat järkyttäneet Oulussa viime kuukausien aikana. Ihmisiä kauppakeskus Valkeassa Oulussa maanantaina. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva

Julkaistu: 15.1.2019 11:24, Päivitetty 15.1.2019 16:08

Oulussa aloitetaan joukko uusia toimenpiteitä seksuaalirikosten torjumiseksi ja ”turvallisen ilmapiirin palauttamiseksi”. Tavoitteena on vahvistaa erityisesti lasten ja nuorten turvallisuutta, Oulun kaupunki kertoo tiedotteessa.

Luvassa on muun muassa nuorille suunnatun keskusteluavun lisäämistä ja sosiaaliseen mediaan liittyvää ohjeistamista. Myös kynnystä kertoa seksuaalirikoksista tai niiden uhkasta pyritään madaltamaan.

Seuraa uutisia tästä aiheesta