Kotimaa

Komentajan epäasialliseksi epäilty käytös Lemmenjoella kohdistui lähinnä Puolustusvoimien omaan väkeen – joukossa Karjalan lennoston upseereita ja yksi kaupunginjohtaja

Tulevaan oikeudenkäyntiin on nimetty kaikkiaan 12 henkilöä mahdollisten rikosten uhreiksi. Joukossa on kymmenen miestä ja kaksi naista.

Karjalan lennoston entisen komentajan Markus Päiviön epäasialliseksi epäilty käytös Lemmenjoen harjoituksessa kohdistui suurelta osin Puolustusvoimien omaan väkeen.

Helsingin hovioikeus vahvisti perjantaina, että tulevaan oikeudenkäyntiin on nimetty kaikkiaan 12 asianomistajaa. Heidän epäillään joutuneen Päiviön rikosten kohteeksi Lemmenjoen vapaaehtoisen kertausharjoituksen yhteydessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lähes kaikki asianomistajat työskentelevät itsekin Puolustusvoimissa. Suurin osa heistä on upseereita kuten esimerkiksi majureita. Osa on toiminut harjoituksen aikaan Karjalan lennoston keskeisissä johtotehtävissä Päiviön alaisuudessa.

Asianomistajien joukossa on myös ainakin yksi vapaaehtoiseen harjoitukseen osallistunut siviili. Päiviön epäillään loukanneen harjoituksessa erään kaupunginjohtajan kunniaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Asianomistajista kymmenen on miehiä ja kaksi naisia.

Syyttäjä on sanonut aiemmin, että asianomistajien määrä voi pienentyä tulevassa oikeudenkäynnissä, jos he eivät vaadi rangaistusta Päiviölle.

Karjalan lennoston silloisen komentajan Markus Päiviön epäillään rikkoneen sotilaan käyttäytymisvelvoitteita sekä kohdelleen alaisiaan epäasiallisesti johtamansa harjoituksen aikana Inarin Lemmenjoella syyskuussa 2017. Päiviö johti harjoitusta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Häntä vastaan on nostettu syytteet esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta.

Myös Ilmavoimien komentaja Sampo Eskelinen on saanut syytteen palvelusrikoksesta. Hänen epäillään jättäneen huolehtimatta, että Päiviön epäillyistä rikoksista suoritetaan viivytyksettä esitutkinta.

Oikeudenkäynti järjestetään ensimmäisenä oikeusasteena Helsingin hovioikeudessa syytettyjen korkeiden sotilasarvojen vuoksi. Syytteiden tarkempi sisältö tulee julkiseksi, kun oikeudenkäynti alkaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Venäjä aloitti jo hiostamisen – Kremlissä on ehkä laskelmoitu, että kiltti Suomi saadaan vetämään Venäjän vankkureita

    2. 2

      Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien Helsingin seudun talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon

    3. 3

      Vauraaksi mielletyssä Töölössä yli puolet ihmisistä asuu vuokralla – HS kertoo, minne vuokra- ja omistus­asunnot kasautuvat ja paljastaa, miten naapurissasi asutaan

      Tilaajille
    4. 4

      Presidentti Niinistö HS:lle: USA:n varapresidentti Pence antoi kylmää kyytiä eurooppalaisille liittolaisille Münchenissä – presidentti nostaa esille kolme kipukohtaa

    5. 5

      Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

      Tilaajille
    6. 6

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    7. 7

      Sähköautojen yleistyminen ei synnytä Suomeen energiapulaa – "Tilanne on aika paljon erilainen kuin vaikkapa Keski-Euroopassa”

    8. 8

      Vaateteollisuus tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä – ja osuus kasvaa, jos kertakäyttö­shoppailu ei vähene

    9. 9

      Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

      Tilaajille
    10. 10

      Oikeusoppineet joutuivat useiden kärki­poliitikkojen höykytettäväksi – ”Tämä on poikkeuksellista”, sanoo professori Martin Scheinin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    2. 2

      Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

      Tilaajille
    3. 3

      Vanhuus on rikos, ja siitä mummia nyt rangaistaan

    4. 4

      Stella Karlsson hankki purkukuntoiseksi tuomitun talon ja asuu siinä ilman suihkua ja sisävessaa – ”Menoni ovat pienet enkä joudu elämään yli varojeni”

      Tilaajille
    5. 5

      Itkuinen perheenäiti pakkasi lapset ja tavarat Seppo Ylösen autoon, ja matka poliisien suojaamaan turva­kotiin alkoi – Taksin­kuljettajia koulutetaan kohtaamaan perhe­väkivaltaa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Autot kuuluvat teille”, julistaa kokoomuksen Orpo tienvarsi­taulussa – HS kysyi, mitä mainos tarkoittaa

    7. 7

      Himoksella lasketellessa kuollut 15-vuotias oli rippileirillä Paraisilta – putosi kirkkoherran mukaan jyrkästä kohdasta

    8. 8

      Joutuuko perillinen hoitamaan vihaamansa vainajan kuolinpesän? Velvollisuudelta välttyy vain täysin välinpitämätön

    9. 9

      Oikeusoppineet joutuivat useiden kärki­poliitikkojen höykytettäväksi – ”Tämä on poikkeuksellista”, sanoo professori Martin Scheinin

    10. 10

      Nimi tekee kenraalin – ja siksi yksi ehdokas on yli muiden, kun valitaan Puolustusvoimien komentaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    5. 5

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    7. 7

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    8. 8

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    9. 9

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    11. Näytä lisää