Kotimaa

Erikoinen tömähdys pysäytti Oulun-junan matkanteon, Otkes kuvailee tapausta ”kummalliseksi”

Muutamat matkustajat valittivat niskan ja selän retkahduskipuja.

Mystinen tömähdys pysäytti Oulun-junan matkanteon sunnuntaina iltapäivällä.

Yhdestä intercityjunan vaunusta kuului kova ääni ja tömähdys, joka tuntui matkustajille asti. Vaunuun tuli vika, ja juna joutui jäämään Lahden asemalle, VR kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

VR ja Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) tutkivat junaa ja rataa selvittääkseen, mikä ongelman aiheutti. Otkesin mukaan tömähdys tuntui vaunussa numero kuusi, joka oli junassa ensimmäinen vaunu veturin jälkeen.

”Ensitietojen perusteella junassa on kuultu voimakas kolahdus ja vaunu on rytkähtänyt ilmeisen voimallisesti pituussuunnassa”, kertoo Otkesin viestintäpäällikkö Sakari Lauriala.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Laurialan mukaan muutamat matkustajat olivat valitelleet niskan ja selän retkahduskipuja.

”Muutamien junanistuimien selkänojat olivat retkahtaneet alaspäin tapahtuneen voimasta. Se on todennäköisesti johtanut näihin retkahdusvaivoihin”, Lauriala sanoo.

VR:n mukaan tömähdys aiheutti vaurioita istuinten lisäksi vaunun sisäkaton ja sisäovien rakenteisiin. Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi sanoo, että kyseessä on ”kummallinen juttu”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Oireet, jotka sieltä kuuluivat tapahtuneesta, olivat aika erikoiset”, Nurmi sanoo.

Nurmen mukaan asia otettiin tutkintaan matkustajiin kohdistuneiden vaikutusten takia.

”Kenellekään ei tullut varsinaisesti vammoja, mutta muutamaa matkustajaa kehotettiin käymään lääkärissä. Matkustajavaikutukset olivat sen verran voimakkaita, että halusimme tarttua asiaan.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Jos juna ajaa vaikka peuralaumaan tai hirveen, tilanne on ihan erilainen. Sellaiselle emme normaalisti tekisi mitään.”

Otkesilla ei vielä tiedetä, mikä junan vauhti oli tömähdyksen aikoihin tai kuinka monta ihmistä kuutosvaunussa oli tapahtumahetkellä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaksi keskuksen tutkijaa teki tänään alustavaa paikkatutkintaa. VR:n mukaan radassa tai junavaunun ulkopuolella ei havaittu vaurioita, jotka olisivat selittäneet tapahtunutta.

Vaunut siirretään Helsinkiin Ilmalan varikolle, missä veturin ja vaunujen rakenteita päästään tutkimaan tarkemmin.

”Sekä veturi, vaunut että rata tutkitaan. Onko radalla esimerkiksi ollut jotain sinne kuulumatonta esinettä tai vastaavaa”, Lauriala pohtii.

VR:n mukaan asian selvittäminen ei vaikuta muuhun junaliikenteeseen oikoradalla.

Intercityjuna lähti Helsingistä klo 11.19, ja se oli matkalla Helsingistä Kouvolan ja Kuopion kautta Ouluun. VR:n mukaan junan matkustajat pääsivät jatkamaan matkaansa toisella junalla noin puolitoista tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    2. 2

      Suvi Pitkänen kärsii yhä epäonnistuneesta huulten täyttämisestä – pistoshoitojen seurauksena voi olla jopa sokeutuminen

    3. 3

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana traagisesti kuolleen hevikitaristin elämä katkesi tragediaan, johon niin moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    4. 4

      Espoolaislähiössä tapahtuu kummia: Kauaksi keskikaupungin vilinästä on syntynyt kivijalkakauppojen keskittymä

    5. 5

      Putkiremontti ilmaiseksi – Anna-Liisa Kuisman taloyhtiö sai omituisen hyvän tarjouksen, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

    6. 6

      Opettajat kapinoivat omaa järjestöään vastaan työajan muutoksista – ”Palkka laskee jopa 9 000 euroa vuodessa”

    7. 7

      Palvelutalon työntekijä pakotti Alzheimeria sairastavan vanhuksen seksuaaliseen tekoon – Sai 60 päivän ehdollisen tuomion

    8. 8

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    9. 9

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    10. 10

      Vastapuoli ei ole paha, vaikka olisi eri mieltä – tervetuloa kuplasi ulkopuolelle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    2. 2

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    3. 3

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    4. 4

      Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon Helsingin seudulla

    5. 5

      Kukaan ei tiedä, miksi tämä talo on suojeltu – Helsingin valtaväylien puristuksessa pakkohuutokaupataan 100-vuotiasta mökkiä

    6. 6

      Pariskunta luuli ostaneensa 500 neliön omakotitalon Helsingistä, todellinen huoneistoala olikin vain 360 neliötä – Hovioikeus pani pisteen erikoiselle riidalle

    7. 7

      Monet pojat harrastavat huonoa seksiä, koska eivät kuuntele tyttöjä, sanoo kehutun seksioppaan tehnyt kirjailija

    8. 8

      Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

      Tilaajille
    9. 9

      Opettajat kapinoivat omaa järjestöään vastaan työajan muutoksista – ”Palkka laskee jopa 9 000 euroa vuodessa”

    10. 10

      Suomalaisyhtiö lähti kokeilemaan näkemäänsä markkinarakoa – Amerikkalaiset sijoittajat antoivat 175 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    4. 4

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    9. 9

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    10. 10

      Keskellä espoolaista lähiötä on valtava kivilinna, johon kuuluu 200 metriä omaa uimarantaa

    11. Näytä lisää