Kotimaa

Vuosien vankeus ja miljoonakorvaukset – kirkonpolttajat eivät ole oikeudessa päässeet helpolla

Arkkipiispa: ”Sellaista järjestelmää, jolla tällaiset teot voitaisiin estää, tuskin ikinä pystytään luomaan.”

Kirkon polttaminen on yksi kalleimmista päähänpistoista, joita ihminen voi keksiä, kun katsotaan niiden historiaa ja tuomittuja seurauksia esimerkiksi viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta.

Polttamistapaukset yleensä selviävät ja ne tuovat tekijälleen harvinaisen vakavat seuraukset, usein vuosia vankeutta ja päälle miljoonaluokan korvausvastuun, jollaisesta ei käytännössä selviä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tuorein tapaus etenee käräjäsaliin tiistaina, kun Kiihtelysvaaran kirkon polttamisen myöntänyt mies saa syytteen törkeästä tuhotyöstä. Hän on kertonut teon olleen päähänpisto, jossa hän käytti apunaan pihalla ollutta muovista roska-astiaa. Sen hän siirsi kirkon seinustalle ja valeli bensiinillä.

Seurauksista voi veikata vakavia, jos tapausta vertaa aiempiin tuomioihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Esimerkiksi Porvoon kirkon tuhopoltto 2006 toi tekijälleen tuomion törkeästä tuhotyöstä, mikä oli kuusi ja puoli vuotta vankeutta. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan vakuutusyhtiölle yli neljä miljoonaa euroa. Nämä ovat paljon, kun kukaan ei esimerkiksi loukkaantunut vakavasti eikä kuollut.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko poltettiin 1997, kun siellä oli juuri saatu valmiiksi mittavat talkootyöt. Sen sytyttänyt mies sai runsaat kolme vuotta vankeutta tuhotyöstä ja korvattavaa kertyi miljoona euroa.

Nämä molemmat kirkot olivat kivikirkkoja, joten ne eivät tuhoutuneet kokonaan ja ne pystyttiin myöhemmin korjaamaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Näin ei käy Ylivieskan (2016) ja nyt Kiihtelysvaaran kirkon tapauksissa, sillä ne olivat puisia ja tuhoutuivat kokonaan. Ylivieskan kirkko oli seissyt paikallaan vuodesta 1786, Kiihtelysvaaran kirkko oli samoilta ajoilta, 1770-luvulta.

Tästä jutusta voit lukea, miten suntio Jouni Heiskanen pelasti palavasta Kiihtelysvaaran kirkosta varhain aamulla 2,7-metrisen alttaritaulun. Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Ylivieskan polttokanisterimies tuomittiin törkeästä tuhotyöstä, mutta jätettiin tuomitsematta rangaistukseen, koska hän oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeeton. Sen sijaan oikeus passitti miehen tahdosta riippumattomaan hoitoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös vakuutusyhtiö If armahti hänet noin kuuden miljoonan euron korvauksista, jonka yhtiö oli maksanut. Yhtiö perusteli sitä miehen tilanteella, jonka vuoksi rahoja ei koskaan kuitenkaan saataisi.

Arkkipiispa Tapio Luoma sanoo luottavansa oikeuslaitokseen kykyyn arvioida oikeudenmukainen seuraus teosta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Sellaista täydellistä järjestelmää, jolla tällaiset teot voitaisiin estää, tuskin ikinä pystytään luomaan. Kuuluu inhimilliseen elämään, että ikäviä tilanteita tapahtuu, ilkivaltaa voidaan tehdä ja pahoja asioita tapahtuu eri tavoin”, Luoma sanoo.

Palot ovatkin herätelleet seurakuntia pitämään parempaa huolta paloturvallisuudestaan. Luoma uskoo, että asiat ovat hyvällä tolalla.

Kirkon tuhoutuminen tulipalossa on aina iso isku seurakunnalle ja paikkakunnalle, mikä nähtiin viimeksi Kiihtelysvaarassa. Kirkko on osa paikkakunnan identiteettiä ja sen maamerkki, joiden menetys on ison surutyön paikka.

”Jollain tavalla kirkon rakennuksiin tiivistyy hyvin paljon paikkakunnan omasta identiteetistä. Sitten kun kirkkorakennus tuhoutuu tällaisen teon jälkeen tai vaikka salamasta, se on valtava menetys”, Luoma pohtii.

Alkujärkytyksen jälkeen jokaisessa tapauksessa on silti aina henki ollut sama: uusi kirkko on rakennettava. Ylivieskassa esiteltiin jo vuosi sitten uuden kivikirkon havainnekuvia.

”Tulevaisuuteen katsomisen henki on yllättävän vahva, se paljastuu aina näissä tapauksissa. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko kunnostettiin käytännössä talkootöillä”, hän sanoo.

Luoma ei halua arvioida tekijöiden motiiveja eikä tekojen lopullisia vaikuttimia aina saadakaan tietää. Teko on kuitenkin aina tragedia myös tekijän kannalta, Luoma sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    2. 2

      Seeprakuviolla suojautuminen toimii myös ihmisillä – tutkijat testasivat teoriaa raidallisilla mallinukeilla

    3. 3

      Kalasataman Majakka-tornitalon työmaalla on tapahtunut vesivahinko – Rakennusyhtiö SRV kuvailee vahinkoa merkittäväksi

    4. 4

      Pako Britanniasta kiihtyy EU-eron alla

      Tilaajille
    5. 5

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    6. 6

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    7. 7

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    8. 8

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    9. 9

      Meneillään on alusvaatteiden taistelu, jossa vartalo­positiivisuudella ratsastava tulokas tekee silppua Victoria’s Secretistä

    10. 10

      Niken kurssi lähti laskuun ”tossuräjähdyksestä” – urheiluvälinejätillä kävi kuitenkin käsittämätön tuuri: lähes samaan aikaan tuli myyntiin uusi hittipaita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    2. 2

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    3. 3

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    4. 4

      Perussuomalaisten kannatus nousee, ja kampanja tiivistyy Ouluun: ”Ihan tavalliset keski-ikäiset ihmiset ovat nyt vihaisia”

    5. 5

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    6. 6

      Yli 2 300 suomalaista vastasi HS:n peltipoliisi­kyselyyn: Jaetuin tunnetila on raivo, ja jostain syystä se kohdistuu yhteen mieheen

    7. 7

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    8. 8

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    9. 9

      Shiar oli 15-vuotiaana jo päätynyt lastensuojelun asiakkaaksi – Sitten jostakin ilmestyi pankkimies Tuomas Plattonen

    10. 10

      Samsung esitteli odotetun taittuvan älypuhelimensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    9. 9

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Paula Risikko toruu perustuslakivaliokunnan kuulemien oikeustieteilijöiden nimittelyä: ”He tekevät vain työtään”
    3. Pako Britanniasta kiihtyy EU-eron alla Tilaajille
    4. Järjestääkö Iivo Niskanen yllätyksen? Hänellä olisi parikin hyvää syytä lähteä mukaan MM-kisojen yhdistelmäkilpailuun
    5. Venezuelan Maduro sulkee rajan Brasiliaan ja harkitsee Kolumbian-rajan sulkemista – Oppositiojohtaja Guaidón vapaaehtoiset aikovat silti kuljettaa hätäapua rajan yli lauantaina
    6. Seeprakuviolla suojautuminen toimii myös ihmisillä – tutkijat testasivat teoriaa raidallisilla mallinukeilla
    7. Jyväskylän kaupunki on havainnut ongelmia Attendon hoivakodissa – Hoivayritys joutuu parantamaan henkilöstömitoitusta ja lääkehoitoa
    8. Tunti sitten
    9. Niken kurssi lähti laskuun ”tossuräjähdyksestä” – urheiluvälinejätillä kävi kuitenkin käsittämätön tuuri: lähes samaan aikaan tuli myyntiin uusi hittipaita
    10. Norjan Johannes Høsflot Klæbo otti uransa ensimmäisen MM-kullan, vaikka oli hilkulla kaatua ja joutui kilpakumppanin törkeilyn kohteeksi
    11. Kalasataman Majakka-tornitalon työmaalla on tapahtunut vesivahinko – Rakennusyhtiö SRV kuvailee vahinkoa merkittäväksi
    12. Galápagossaarilta löytyi kilpikonnalaji, jonka luultiin kuolleen sukupuuttoon yli 100 vuotta sitten
    13. Näytä lisää