Kotimaa

Näin rakennemuutos kurittaa mökki­paratiisia: Puumalaan syntyi viime vuonna viisi vauvaa, eikä kesätyöntekijöitä löydy edes oman kylän kaupalle

Jorma Tikka turvautui sosiaaliseen mediaan kesätyöntekijöiden löytämiseksi. Puumalan kunnan ennuste tulevaisuuden ikärakenteesta on Suomen huolestuttavin.

Kesätyöntekijöitä tarvitaan! Sale Hurissalon myymäläpäällikkö Jorma Tikka julkaisi viime viikolla sosiaalisessa mediassa vetoomuksen, jossa hän pyysi asiakkaita jakamaan myymälän kesätyöilmoituksen.

”Hurissalolaisten nuorten vähyydestä johtuen kesätyöhakumme ei enää tavoita kohderyhmäänsä kunnolla, joten nyt tarvittaisiin apua asiakkailtamme!” hän kirjoitti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilmoituksessa luvattiin kesätyöntekijöille jopa majoitusta. Perjantaihin mennessä ilmoitusta oli jaettu 601 kertaa, ja sen näki Tikan mukaan yli 70 000 ihmistä.



Hätähuutoon oli syy.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kesäksi Tikka tarvitsisi 6–8 työntekijää. Eteläsavolaisessa Hurissalossa on kuitenkin niin vähän nuoria, ettei heistä riitä kesätyöntekijöitä edes oman kylän kauppaan yhdessä Suomen vilkkaimmassa kesäkunnassa.

”Ennen portailla kun huuteli kesätöistä, niin paikallisia nuoria oli siinä parijonoksi asti. Nykyään saa aika itsekseen siinä portailla huudella” Tikka kertoo.



Eräänlaista portailla huutelua on sosiaalisessa mediassakin mainostaminen, mutta Hurissalon kesätyöntekijäpula on todellista totta ja koskee koko Puumalan kuntaa.

Parhaassa kesätyöiässä olevia 15–24-vuotiaita on Tilastokeskuksen tuoreimman tilaston mukaan koko kunnan alueella 156.


Työntekijäpulan vahvistaa myös Okkolan lomamökkien omistaja ja matkailuyrittäjä Paula Okkola. Hän on Puumalan yrittäjien puheenjohtaja ja tuntee hyvin sekä seudun yrittäjät että ikärakenteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Sama tilanne on ollut jo vuosia”, Okkola kertoo. ”Joka talvi me yrittäjät täällä mietimme päämme puhki, mistä saamme seuraavaksi kesäksi työntekijöitä.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Okkolan oma poika opiskelee Jyväskylässä kauppakorkeakoulussa ja on viime vuosina houkutellut kesäksi sieltä työntekijöitä vanhempiensa yritykseen.

”Sieltä olemme onneksi saaneet fiksuja, sanavalmiita ja kielitaitoisia nuoria. Vaikka heillä ei olisi ollut aiempaa ravintolakokemusta, niin he ovat pärjänneet hyvin”, Okkola kertoo.

Joskus myös kesäasukkaiden jälkipolvista on saatu työtekijöitä.

”Mutta kyllä se niin on, että kaikki keinot on aina otettava käyttöön työntekijöiden löytämiseksi.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eikä työntekijäpulaan ole tulossa helpotusta tulevaisuudessa.

Tilastot tiivistävät sen, että Puumalan kunnan huoltosuhteen kehitys on todellinen ongelma. Viime vuonna Puumalassa syntyi viisi vauvaa. Ennuste tulevaisuuden ikärakenteesta on Suomen huolestuttavin. Ennusteen mukaan 60 vuotta täyttäneitä on vuonna 2030 Puumalassa yli puolet asukkaista, peräti 56,7 prosenttia.

Onneksi ennuste ei ole tähän asti toteutunut ihan sellaisena kuin on ennustettu, sanoo vs. kunnanjohtaja Niina Kuuva.

”Ennusteen mukaan meitä pitäisi olla nyt 2 127, ja toteuma on kuitenkin 2 208.”

Ja onhan Puumala on muuttovoittokunta: viime vuodelta muuttovoittoa jäi kymmenen asukkaan verran. Joukossa on myös peruskouluikäisiä, kunnanjohtaja Kuuva iloitsee.

Puumala koettaakin houkutella asukkaikseen juuri lapsiperheitä – tai saada heidät jäämään. Kunta on jo vuosia jakanut vuosittain niin sanottua vauvarahaa.

Viime vuonna rahan suuruus oli 200 euroa vauvaa kohden vuodessa. Lisäksi kunta tarjoaa 20 tuntia ilmaista varhaiskasvatusta kaikille. Tänä vuonna Puumala aloittaa Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin kehittämisen.

Kunnan lukio lakkautettiin vuonna 2015, koska oppilasmäärä meni liian pieneksi. Ammattikoulua ei kunnassa ollut ennen sitäkään. Tämä tarkoittaa, että toisella asteella opiskelevat nuoret joutuvat matkustamaan kuntarajojen yli lukioon tai ammattioppilaitokseen. Osa jää sille tielle.

”Näin kesätyöntekijöiden näkökulmasta me vähän menetämme heitä juuri siinä iässä”, Kuuva myöntää.

Kunta onkin alkanut maksaa toisessa kunnassa opiskeleville alle 29-vuotiaille, Puumalassa kirjoilla pysyville puumalalaisille nuorille 400 euron kotikuntastipendiä. Tuki on korvausta matkakustannuksista ja asumisesta toisella paikkakunnalla

Jos talvella kunnassa onkin hiljaisempaa ja monet matkailuyritykset viettävät hiljaiseloa, kesällä sen sijaan kuhisee.

Puumalassa asuu vakituisesti 2 200 asukasta, mutta kesäasukkaiden myötä määrä kolminkertaistuu. Kunnassa on yhteensä 3 700 mökkiä.


Kesäasukkaiden lisäksi tulevat matkailijat. Vuositasolla matkailijoiden yöpymisiä on Puumalassa liki 30 000. Eivätkä viralliset tilastot kerro kaikkea, sillä niihin lasketaan majoittumiset vain niissä matkailuyrityksissä, joissa on majoitustilaa vähintään 20 hengelle.

Kunnan vierasvenesatamassa yöpymisiä oli vuonna 2018 vajaat 2 000. Saaristoreitin pyöräilijöitä oli noin 1 600.

Kesäasukkaat ja matkailijat tuovat piristystä elinkeinoelämälle, mutta he ovat myös suuri ponnistus. Palveluiden kun pitää pyöriä. Suurin osa koko vuoden tuloista tehdään kesäkaudella. Se tietää pitkiä päiviä puumalalaisille yrittäjille.

Talvikaudella Hurissalon Salessa on Tikan ohella vain yksi toinen työntekijä. Aukioloajat ovat supistetut: arkisin ja lauantaisin kauppa on avoinna 9–18 ja sunnuntaisin 12–18.

Heinä- ja elokuussa kauppa on auki liki ympärivuorokautisesti: kuudesta kello 24:ään joka päivä, juhannuksena viiden päivän ajan läpi vuorokauden. Asiakasmäärä on Tikan mukaan ainakin kymmenkertainen talviaikaan nähden.

Kaupan yhteydessä on kesäisin ravintola terasseineen. Lisäksi Tikka vastaa kaupan naapurissa sijaitsevan tanssilavan toiminnasta.


Muuttolinnuilla, kuten Tikka kesäasukkaita kutsuu, on vaikutusta myös kaupan tarjontaan: kesäisin tarjonta monipuolistuu. Paikallisia tuotteita on tarjolla enemmän. Niillä on kysyntää, on Tikka huomannut. Viime kesänä oli irtojäätelömyyntiäkin.

”Esimerkiksi talvella meillä ei ole valikoimassa lainkaan Saimaan panimon tuotteita, mutta kesäksi otetaan myyntiin niin paljon kuin vain saadaan”, Tikka kertoo.

Tikka kehuu hurissalolaisten innovatiivisuutta. Kylällä on oma harrastelijateatterikin. Sen esityksiä kävi viime kesänä katsomassa yli 2 200 katsojaa.

”Kaikenlaista täällä tapahtuu! Tervetuloa vaan katsomaan”, Tikka kehottaa.

Kesän kuhinaan on kuitenkin vielä kuukausitolkulla matkaa.

Oikaisu 21.1.2019 kello 14:50: Jutussa kerrottiin aiemmin, että Unicef on nimennyt Puumalan kunnan yhdeksi Suomen lapsiystävällisistä kunnista. Puumala kuitenkin vasta aloittaa lapsiystävällinen kunta -mallissa tänä vuonna. Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen kunta voi saada vasta kahden vuoden kehittämistyön jälkeen, Puumalan tapauksessa siis 2021.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Venäjä aloitti jo hiostamisen – Kremlissä on ehkä laskelmoitu, että kiltti Suomi saadaan vetämään Venäjän vankkureita

    2. 2

      Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien Helsingin seudun talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon

    3. 3

      Vauraaksi mielletyssä Töölössä yli puolet ihmisistä asuu vuokralla – HS kertoo, minne vuokra- ja omistus­asunnot kasautuvat ja paljastaa, miten naapurissasi asutaan

      Tilaajille
    4. 4

      Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

      Tilaajille
    5. 5

      Vuoden urheilija vuonna 2019 on jo valittu

    6. 6

      Presidentti Niinistö HS:lle: USA:n varapresidentti Pence antoi kylmää kyytiä eurooppalaisille liittolaisille Münchenissä – presidentti nostaa esille kolme kipukohtaa

    7. 7

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    8. 8

      Vladimir Putin heitteli judon olympiavoittajaa ja loukkasi sormensa – naisjudokan kanssa selvästi tiukempaa

    9. 9

      Vaateteollisuus tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä – ja osuus kasvaa, jos kertakäyttö­shoppailu ei vähene

    10. 10

      Alentunut syntyvyys ei ole uhka hyvinvoinnille tai ikääntyvien toimeentulolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    2. 2

      Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

      Tilaajille
    3. 3

      Vanhuus on rikos, ja siitä mummia nyt rangaistaan

    4. 4

      Stella Karlsson hankki purkukuntoiseksi tuomitun talon ja asuu siinä ilman suihkua ja sisävessaa – ”Menoni ovat pienet enkä joudu elämään yli varojeni”

      Tilaajille
    5. 5

      Itkuinen perheenäiti pakkasi lapset ja tavarat Seppo Ylösen autoon, ja matka poliisien suojaamaan turva­kotiin alkoi – Taksin­kuljettajia koulutetaan kohtaamaan perhe­väkivaltaa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Autot kuuluvat teille”, julistaa kokoomuksen Orpo tienvarsi­taulussa – HS kysyi, mitä mainos tarkoittaa

    7. 7

      Himoksella lasketellessa kuollut 15-vuotias oli rippileirillä Paraisilta – putosi kirkkoherran mukaan jyrkästä kohdasta

    8. 8

      Nimi tekee kenraalin – ja siksi yksi ehdokas on yli muiden, kun valitaan Puolustusvoimien komentaja

    9. 9

      Joutuuko perillinen hoitamaan vihaamansa vainajan kuolinpesän? Velvollisuudelta välttyy vain täysin välinpitämätön

    10. 10

      Oikeusoppineet joutuivat useiden kärki­poliitikkojen höykytettäväksi – ”Tämä on poikkeuksellista”, sanoo professori Martin Scheinin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    5. 5

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    7. 7

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    8. 8

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    9. 9

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    11. Näytä lisää