Kotimaa

Puolustusvoimain komentajalle Lindbergille tehtiin kymmenientuhansien arvoinen karenssisopimus – estetään siirtyminen esimerkiksi hävittäjävalmistajien palkkalistoille

Käytännössä karenssisopimuksella estetään puoleksi vuodeksi se, ettei Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ryhdy esimerkiksi hävittäjävalmistajien neuvonantajaksi.

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg on allekirjoittanut karenssisopimuksen, tiedotti Puolustusvoimat.

Karenssisopimuksen rajoitusajan pituus on kuusi kuukautta siitä, kun hänen palvelussopimuksensa päättyy. Lindberg ilmoitti tänään maanantaina, että hän ei hae toiselle virkakaudelle Puolustusvoimain komentajaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lindberg jää eläkkeelle elokuun alussa. Karenssisopimus tarkoittaa sitä, että Lindbergille maksetaan sen jälkeen kuusi kuukautta säännöllisen työajan palkkausta koskeva korvaus. Korvaus maksetaan kuukausittain.

Korvauksen maksaminen edellyttää, että Puolustusministeriö katsoo Lindbergin joutuvan kieltäytymään sellaisesta tehtävästä, jossa hän hyötyisi aikaisemmasta asemastaan Puolustusvoimain komentajana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mikäli Lindberg rikkoisi sopimuksen, hän joutuisi maksamaan sopimussakkona kokonaiskorvauksen kaksinkertaisena takaisin.

Kenraali Lindbergillä oli vuonna 2017 verotettavaa tuloa 146 136 euroa.

Karenssin aikana Lindberg ei voi mennä toisen työnantajan palvelukseen, jos työ liittyy hänen aikaisempaan työtehtäväänsä. Hän ei saa myöskään aloittaa entiseen työhönsä liittyvää elinkeinon- tai ammatinharjoittamista tai muuta vastaavaa toimintaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Karenssisopimuksen mukaan muuna vastaavana toimintana pidetään työskentelyä johtajasopimuksella tai yrittäjyyttä tai toimimista neuvonantosopimuksella tai yrityksen tai yhteisön hallituksen jäsenenä.

Käytännössä karenssisopimuksella estetään puoleksi vuodeksi se, ettei entinen komentaja ryhdy esimerkiksi hävittäjävalmistajien neuvonantajaksi tai konsultiksi, kuten useat entiset korkea-arvoiset sotilaat ovat tehneet.

Suomi valmistelee parhaillaan historiansa suurinta asekauppaa, kun Hornetin seuraajaa valitaan. Tämän niin sanotun HX-hankkeen alustavien tarjousten määräaika päättyy tämän kuun lopussa. Käynnissä on myös Merivoimien yli miljardin euron arvoinen alushankinta.

Puolustusvoimien tiedotteen mukaan Lindberg on ensimmäisiä valtion ylimpiä virkamiehiä, joka on allekirjoittanut karenssisopimuksen. Sopimus on eduskunnan hyväksymän maksimipituuden mukainen.

Oikaistu 21.1. kello 18:22: Juttuun tarkennettu, että Lindberg ei saa korvausta automaattisesti. Korvaus maksetaan vain siinä tapauksessa, että Puolustusministeriö katsoo Lindbergin siirtyvän sellaiseen tehtävään, että hän hyötyisi aikaisemmasta asemastaan Puolustusvoimain komentajana.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    2. 2

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    3. 3

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    4. 4

      Suomen valtiolta huijattu mahdollisesti yli neljä miljoonaa euroa Yhdysvalloissa

    5. 5

      Pariskunta luuli ostaneensa 500 neliön omakotitalon Helsingistä, todellinen huoneistoala olikin vain 360 neliötä – Hovioikeus pani pisteen erikoiselle riidalle

    6. 6

      Lentoyhtiö Norwegianin osakkeen hinta rajussa laskussa – Velkainen yhtiö yrittää saada lisää rahaa omistajiltaan

    7. 7

      Monet pojat harrastavat huonoa seksiä, koska eivät kuuntele tyttöjä, sanoo kehutun seksioppaan tehnyt kirjailija

    8. 8

      Suomi lähettää 1 500 sotilasta ja sata panssarivaunua sotaharjoitukseen Ruotsiin

    9. 9

      Suomalaisten suosima Škoda sähköistää automallistonsa – ja vaikuttaa tekevän autojen tyylissä täyskäännöksen

    10. 10

      Yhdysvallat valmis toimittamaan Suomelle huippumodernin elektronisen sodankäynnin hävittäjän – aiemmin myyty vain Australialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon Helsingin seudulla

    2. 2

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    3. 3

      Kukaan ei tiedä, miksi tämä talo on suojeltu – Helsingin valtaväylien puristuksessa pakkohuutokaupataan 100-vuotiasta mökkiä

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      Venäjä aloitti jo hiostamisen – Kremlissä on ehkä laskelmoitu, että kiltti Suomi saadaan vetämään Venäjän vankkureita

    6. 6

      Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

      Tilaajille
    7. 7

      Pariskunta luuli ostaneensa 500 neliön omakotitalon Helsingistä, todellinen huoneistoala olikin vain 360 neliötä – Hovioikeus pani pisteen erikoiselle riidalle

    8. 8

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    9. 9

      Suomalaisyhtiö lähti kokeilemaan näkemäänsä markkinarakoa – Amerikkalaiset sijoittajat antoivat 175 miljoonaa euroa

    10. 10

      Vauraaksi mielletyssä Töölössä yli puolet ihmisistä asuu vuokralla – HS kertoo, minne vuokra- ja omistus­asunnot kasautuvat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    5. 5

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    7. 7

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    8. 8

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    9. 9

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Venezuela esti neljän europarlamentaarikon maahantulon – Oppositiojohtaja aikoo koota miljoona vapaaehtoista rajalle kuljettamaan avustustarvikkeita
    3. Terrori-iskusta alkanut nokittelu uhkaa suistaa ydinasevallat Intian ja Pakistanin uuteen konfliktiin – kiistan keskiössä on taas Kashmir, josta ne ovat käyneet kolme sotaa
    4. Yksinpurjehtija Tapio Lehtisen vene ajelehti, kun kippari nukkui pommiin – ”En herännyt edes rouva Asterian hienovaraisiin vihjeisiin”
    5. Yhdysvallat valmis toimittamaan Suomelle huippumodernin elektronisen sodankäynnin hävittäjän – aiemmin myyty vain Australialle
    6. Tutkijoiden kehittämä älykangas osaa lämmittää tai viilentää kehoa tarpeen mukaan
    7. Se oli enemmän kuin suklaarasia ja vaaleanpunaiset neilikat – Valentinen päivän kohtaaminen teki Jazzkeittiön onnelliseksi
    8. Laskettelukeskukset yrittävät lisätä valistusta ja rinnepartioita estääkseen Himoksen kaltaiset onnettomuudet – rinnekäyttäytyminen on silti laskijan vastuulla
    9. Tunti sitten
    10. NBA haluaa luoda liigan Afrikkaan ja hankkeeseen on lähdössä mukaan Barack Obama – ”Tämä voi olla paljon suurempaa kuin se, mitä tapahtuu kentällä”
    11. Lentoyhtiö Norwegianin osakkeen hinta rajussa laskussa – Velkainen yhtiö yrittää saada lisää rahaa omistajiltaan
    12. Suomi lähettää 1 500 sotilasta ja sata panssarivaunua sotaharjoitukseen Ruotsiin
    13. Näytä lisää