Kotimaa

Syntyvyys laskee yhä: viime vuonna syntyi 3000 vauvaa vähemmän kuin toissa vuonna – kokonaishedelmällisyys historian alhaisin

Suomen väkiluku oli vuoden lopussa noin 5 522 000. Kokonaishedelmällisyysluku on historian alhaisin.

Syntyvyys laskee edelleen, kertovat Tilastokeskuksen tuoreet tiedot.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli vuoden lopussa 5 521 773. Väkiluku kasvoi viime vuoden aikana 8 643 henkeä, mikä on 2 780 henkeä vähemmän kuin vuonna 2017.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syy väestönlisäykseen oli muuttovoitto ulkomailta: maahanmuuttoja oli 15 631 enemmän kuin maastamuuttoja, Tilastokeskus kertoo tiistaina julkistetussa tiedotteessa.

Syntyneitä oli lähes 7 000 vähemmän kuin kuolleita. Ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli puolestaan koko mittaushistorian alhaisin, 1,40. Tämä luku tarkoittaa lasten määrää, jonka naiset keskimäärin saavat elinaikanaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Luku laski nopeammin kuin arvattiinkaan, sillä vielä marraskuussa arvioitiin luvun olevan vuoden lopussa 1,43. Kuluva vuosi tulee olemaan kolmas perättäinen vuosi, jolloin suomalaisia kuolee enemmän kuin syntyy.

Joulukuun ennakkotilaston mukaan viime vuoden aikana syntyi 47 307 lasta, mikä on 3 014 lasta vähemmän kuin vuonna 2017.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo pitää suuntaa huolestuttavana, jos se jatkuu vielä pitkään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Ei tämä sinänsä yllätys ollut, syntyvyys on laskenut jo useamman vuoden peräkkäin”, Rapo sanoo.

Hän ei kuitenkaan lähtisi vielä piirtämään viivoittimella edelleen alaspäin jatkuvaa viivaa, koska tulevaisuus on epävarmaa.

”Kukaan ei tiedä, jatkuuko tämä vai lähdetäänkö ylöspäin. Tulevat kuukaudet näyttävät suunnan. Tämä oli nyt kahdeksas vuosi yhtäjaksoista laskua”, hän pohtii.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Meillä on totuttu siihen, että Pohjoismaat ja Suomi ovat olleet syntyvyydessä EU:n keskiarvon yläpuolella, mutta nyt Suomi näyttää menevän keskiarvon alapuolelle.”

Paljon on nyt siis kiinni siitä, taittuuko lasku. Vaikeuksia on edessä, jos ei taitu.

”Jos lasku jatkuu tai jää tälle tasolle, niin kyllä se pitkällä aikavälillä tarkoittaa haasteita ikärakenteelle ja eläkejärjestelmälle.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    2. 2

      Osa Ison Omenan kauppakeskuksesta suljettiin tuhkarokkoepäilyn takia

    3. 3

      Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin – nyt EIT vaatii Suomelta selvitystä miehen kuolemasta

    4. 4

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi yhtiö markkinoi Suomessa pikavippejä luottotietonsa menettäneille

    6. 6

      Seitsemän saman perheen lasta kuoli tulipalossa Kanadassa

    7. 7

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    8. 8

      Helsingin yliopiston dekaanille moite Keski-Karjalan savolaismurteella kirjoitetun gradun epäasiallisesta kommentoinnista

    9. 9

      Ympäri maailman huomiota herättänyt suomalainen startup julkisti kohutut ja odotetut vr-lasinsa – pääsimme kokeilemaan

    10. 10

      Suomalaismalli Angelika Kalliosta tuli Karl Lagerfeldin suojatti, jota muotiguru puolusti ärhäkästi: ”Chanelin työntekijät eivät pitäneet minusta mutta Karl käski heitä sulkemaan suunsa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    2. 2

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    3. 3

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    4. 4

      Espoolaislähiössä tapahtuu kummia: Kauaksi keskikaupungin vilinästä on syntynyt kivijalkakauppojen keskittymä

    5. 5

      Opettajat kapinoivat omaa järjestöään vastaan työajan muutoksista – ”Palkka laskee jopa 9 000 euroa vuodessa”

    6. 6

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    7. 7

      ”Jokaisen kroppa tiesi, paljonko D-vitamiinia pitää vapauttaa vereen” – väitöstutkimuksesta uutta tietoa kiistellyn vitamiinin tarpeesta

    8. 8

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    9. 9

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    10. 10

      Putkiremontti ilmaiseksi – Anna-Liisa Kuisman taloyhtiö sai omituisen hyvän tarjouksen, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    4. 4

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    9. 9

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    10. 10

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää