Kotimaa

Yhdysvaltain ulkoministeriö varoittaa Suomeen matkaavia rikollisjärjestöistä

Yhdysvaltojen ulkoministeriö ei kommentoi suoraan, miksi Suomeen matkustavia amerikkalaisia varoitetaan entisen itäblokin maissa toimivista rikollisryhmistä. Suomen poliisin mukaan kyse voi olla taskuvarasliigoista, jotka vaanivat etenkin turisteja.

Suomi on muiden valtioiden matkustustiedotteissa turvallinen matkailumaa, jossa kannattaa noudattaa normaalia varovaisuutta – ja ottaa huomioon muutamat erityispiirteet, kuten lumiset talvet ja maanteillä toikkaroivat hirvet.

Yhdysvaltain ulkoministeriön matkustustiedotteesta löytyy silti yksityiskohta, joka voi yllättää. Rikollisuudesta kertovassa osiossa kerrotaan, että Suomessa tapahtuu joskus seksuaali- ja muita väkivaltarikoksia, vaikka yleisesti ottaen rikollisuus on vähäistä. Esiin nostetaan myös taskuvarkaudet, luottokorttien varastaminen ja kopiointi – sekä rikollisjärjestöt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomessa on läsnä järjestäytyneitä rikollisryhmiä, jotka toimivat entisissä neuvostomaissa ja Itä-Euroopassa, tiedotteessa mainitaan. Siksi matkailijoita kehotetaan valppauteen henkilökohtaisen turvallisuutensa suhteen ja noudattamaan varovaisuutta.

Verkkosivuja arkistoivan Wayback Machine -sivuston tietojen mukaan maininta ei ole aivan uusi, vaan se on ollut mukana tiedotteessa ainakin loppuvuodesta 2017. Suomalaisittain se näyttää silti erikoiselta, varsinkin kun vastaavanlaista varoitusta ei löydy esimerkiksi Baltian maiden matkustustiedotteista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mihin perustuu arvio siitä, että matkailijan olisi nimenomaan Suomessa syytä varoa rikollisryhmiä?

Yhdysvaltain ulkoministeriö ei vastaa kysymykseen suoraan. Ministeriöstä kerrotaan HS:lle sähköpostitse, että matkustustiedotteiden pohjana ovat muun muassa julkiset tiedot esimerkiksi rikostilastoista, hallinnon omat tietolähteet sekä suurlähetystöjen ja konsulaattien arviot. Huomioon otetaan myös päätökset Yhdysvaltojen hallinnon työntekijöiden suojelemiseksi ulkomailla.

Jokaisesta maasta on myös yleinen turvallisuusraportti, joka Suomen osalta on julkaistu viime vuonna. Siinä Suomea kuvaillaan yhdeksi maailman turvallisimmista maista. Rikollisjärjestöjen osalta arviossa mainitaan, että venäläinen järjestäytynyt rikollisuus on viranomaisille huolen aihe ja että Suomessa toimii ainakin kahdeksan ”moottoripyöräjengiä”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomessa poliisin tietojen perusteella voi tosin päätellä, ettei matkustavaisia varoiteta liivijengeistä tai Venäjän mafiasta: keskusrikospoliisista ja Helsingin poliisista arvioidaan, että viittaus voisi koskea ulkomailta tulevia ammattivarkaita.

Rikosylikomisario Kari Niinimäen mukaan matkustustiedotteen luonnehdinta täsmäisi liikkuviin varasryhmiin, joita Suomeen saapuu kesäisin erityisesti Itä-Euroopasta. Taskuvarkaat mainitaan myös Yhdysvaltojen turvallisuusraportissa.

”Tämä on Länsi-Euroopan suurissa kaupungeissa varsin tuttu ilmiö. Niissä tilastoissa Helsinki on parhaasta päästä, vuosittain ilmoitetaan vain noin 5 000 taskuvarkautta”, sanoo Helsingin poliisilaitoksella ammattimainen rikollisuus -toiminnon johtajana työskentelevä Niinimäki.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tavalliset amerikkalaiset eivät hänen käsityksensä mukaan ole erityisesti omaisuusrikosten tai muidenkaan rikosten kohteena. Ulkomailta tulleet turistit tosin joutuvat muita useammin taskuvarkauksien uhriksi, koska heillä on usein mukanaan rahaa ja elektronisia laitteita.

”Meidän tietojemme mukaan [taskuvarkaudet] eivät mitenkään suurissa määrin kohdistu Yhdysvaltain kansalaisiin. Jos ne kohdistuvat tiettyihin kansallisuuksiin, niin pikemminkin Kaukoidästä tuleviin turisteihin.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Useiden muidenkin maiden Suomesta julkaisemissa matkustustiedotteissa varoitetaan taskuvarkaista ja luottokortteihin liittyvistä rötöksistä. Vakavia tai väkivaltaisia rikoksia kuvaillaan harvinaisiksi, mutta niidenkin riski on olemassa; esimerkiksi Espanjan tiedotteessa varoitetaan suomalaisista, jotka voivat liikaa juotuaan haastaa riitaa.

Useissa tiedotteissa mainitaan Eurooppaan yleisesti kohdistuva terrorismin uhka. Monissa kerrotaan Supon arviosta, jonka mukaan uhka on Suomessa kohonneella tasolla, ja Turussa 2017 tapahtuneesta puukkoiskusta.

Joissakin tiedotteissa kerrotaan myös Suomen talvioloista ja niiden huomioinnista etenkin liikenteessä. Useissa varoitetaan hirvistä ja muista eläimistä maanteillä. Autoilijoille kerrotaan myös muun muassa talvirengaspakosta, paikoin pitkistä etäisyyksistä huoltoasemien välillä ja siitä, että Suomessa auton valot pidetään päällä myös valoisaan aikaan.

Espanjan matkustustiedotteen mukaan suurimmat turistien kohtaavat riskit liittyvät seikkailulajeihin ja luonnonilmiöihin. Ranskan tiedotteessa varoitetaan erityisesti moottorikelkka­onnettomuuksista. Kesäajan uhista esimerkiksi Australian ja Ranskan tiedotteissa mainitaan punkit.

Selvästi vääriä väittämiä HS:n tarkastelemista matkustustiedotteista ei juuri löydy. Meksikon tiedotteessa tosin mainitaan, että pienillä paikkakunnilla saatetaan puhua vain suomea tai venäjää.

HS kirjoitti matkustustiedotteista viimeksi vuonna 2016.

Suomen ulkoministeriössä muiden maiden matkustustiedotteita ei seurata aktiivisesti, kertoo ajankohtaisviestinnän yksikön päällikkö Vesa Häkkinen.

Häkkisen mukaan ministeriö ryhtyisi selvitystyöhön, jos jokin maa esittäisi selvästi väärää tietoa Suomesta, mutta hänen muistinsa mukaan tällaista ei ole tapahtunut.

”Jos olisi jotain oikein poikkeuksellista – sanotaan, että varoitettaisiin [virheellisesti], että Suomessa on suuri määrä säteilyä – niin totta kai me kyselisimme.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    2. 2

      Suvi Pitkänen kärsii yhä epäonnistuneesta huulten täyttämisestä – pistoshoitojen seurauksena voi olla jopa sokeutuminen

    3. 3

      Espoolaislähiössä tapahtuu kummia: Kauaksi keskikaupungin vilinästä on syntynyt kivijalkakauppojen keskittymä

    4. 4

      Putkiremontti ilmaiseksi – Anna-Liisa Kuisman taloyhtiö sai omituisen hyvän tarjouksen, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

    5. 5

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana traagisesti kuolleen hevikitaristin elämä katkesi tragediaan, johon niin moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    7. 7

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    8. 8

      Vastapuoli ei ole paha, vaikka olisi eri mieltä – tervetuloa kuplasi ulkopuolelle!

    9. 9

      Opettajat kapinoivat omaa järjestöään vastaan työajan muutoksista – ”Palkka laskee jopa 9 000 euroa vuodessa”

    10. 10

      Ikonisessa kuvassa suuteleva merimies on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    2. 2

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    3. 3

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    4. 4

      Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon Helsingin seudulla

    5. 5

      Kukaan ei tiedä, miksi tämä talo on suojeltu – Helsingin valtaväylien puristuksessa pakkohuutokaupataan 100-vuotiasta mökkiä

    6. 6

      Pariskunta luuli ostaneensa 500 neliön omakotitalon Helsingistä, todellinen huoneistoala olikin vain 360 neliötä – Hovioikeus pani pisteen erikoiselle riidalle

    7. 7

      Monet pojat harrastavat huonoa seksiä, koska eivät kuuntele tyttöjä, sanoo kehutun seksioppaan tehnyt kirjailija

    8. 8

      Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

      Tilaajille
    9. 9

      Opettajat kapinoivat omaa järjestöään vastaan työajan muutoksista – ”Palkka laskee jopa 9 000 euroa vuodessa”

    10. 10

      Venäjä aloitti jo hiostamisen – Kremlissä on ehkä laskelmoitu, että kiltti Suomi saadaan vetämään Venäjän vankkureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    4. 4

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    9. 9

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    10. 10

      Keskellä espoolaista lähiötä on valtava kivilinna, johon kuuluu 200 metriä omaa uimarantaa

    11. Näytä lisää