Kaksi Attendon hoivakodin entistä työntekijää kertoo karuista kokemuksistaan ja miksi he vaihtoivat työpaikkaa: ”Ei ollut sydäntä jatkaa”

Pelimanni-hoivakodissa ilmenneet epäkohdat kuulostivat kahden Attendon erään hoivakodin entisen työntekijän korviin surullisen tutuilta.

Kumpikin on nyt vaihtanut työpaikkaa, vaikka vanhusten hoitaminen on ollut molemmille kutsumus. Hoitajat kertoivat HS:lle kokemuksistaan hoivakodissa, johon aluehallintovirasto teki muutama vuosi sitten tarkastuksen.

”Muistan sen paniikin, joka vallitsi, kun tuli tieto, että meille tulee tarkastus”, hoitaja sanoo.

Tarkastuksesta oli ilmoitettu pari viikkoa etukäteen.

Hoitajan mukaan työlistoja rukattiin lyijykynällä, jotta näyttäisi siltä, että työntekijöitä olisi enemmän.

”Tarkastuksen ajaksi laitettiin terveyskeskukseen sellaisia asiakkaita, jotka olisivat voineet avata suunsa”, toinen hoitaja sanoo.

Työvuoroja myös järjesteltiin hänen mukaansa niin, että vuorossa ei ollut hoitajia, joiden arveltiin puhuvan suunsa puhtaaksi.

”Tarkastajien pitäisi tehdä enemmän yllätyshyökkäyksiä.”

Kumpikaan hoitaja ei enää työskentele kyseisessä hoivakodissa. He eivät pystyneet jatkamaan.

”Ei yksinkertaisesti ollut sydäntä enää, kun ei ollut aikaa hoitaa potilaita. Monet itkut itkin, kun makuuhaavoissa ollut vanhus pyysi jäämään, mutten voinut”, toinen hoitaja sanoo.

”Paikat eivät enää kestäneet, ja henkisesti aloin olla loppu.”

Hoitaja sanoo ymmärtäneensä tilanteen mahdottomuuden, kun yksi mies pyysi, voisiko hoitaja jäädä vähäksi aikaa hänen luokse. Hoitaja joutui sanomaan, että haluaisi jäädä, muttei voi.

”Hän oli veteraani, joka on palvellut meitä, ja meillä ei ole aikaa hänelle. Kun vanhus kysyy, voisiko hetkeksi jäädä eikä siihen ole aikaa, pitäisi varoituskellojen soida.”

Kumpikin hoitaja kertoo, että hoivakodissa ei ollut edes yhtä hoitajaa yhteen kerrokseen.

”Ne joilla oli lääkeluvat, ramppasivat siellä pitkin poikin”, toinen hoitaja sanoo.

Kummankin mukaan viikonloppuisin oman työnsä lisäksi hoitajat lämmittivät ruokia, siivosivat lattioita ja pesivät pyykkiä. Laitoshuoltajat kävivät paikalla, he puolestaan auttoivat vanhusten hoitamisessa, minkä ehtivät.

”Tosi usein oli koko kerros tyhjillään, ei ollut ketään. Yhdessä kerroksessa, jossa oli kahdeksan asiakasta. Samana päivänä oli kahden ihmisen suihkutus. Muut seitsemän olivat suihkutuksen ajan oman onnensa nojassa.”

Öisin hoitajia oli kaksi.

”Se ei missään nimessä onnistunut. Meillä oli pahimmillaan kaksi-kolme saattohoitopotilastakin, ja heidän vieressään olisi pitänyt olla koko ajan”, toinen hoitaja kertoo.

Hän mainitsee erittäin huonossa tilassa olleen saattohoitopotilaan, jolla oli hengityskatkoksia.

”Pelastuksemme oli se, että omaiset olivat jokaisena yönä paikalla. Heille tehtiin pedit lattialle. Se oli kammottavaa, kun ei voinut olla siellä”, hoitaja kertoo.

”Meillä oli kolme kiertoa, joiden aikana käytiin kaikki potilaat läpi.”

Ylitöistä ei toisen hoitajan mukaan välttämättä olisi haluttu maksaa.

”Sanottiin, että kyllähän tekin voitte vähän hyväntekeväisyyttä tehdä.”

Toisen hoitajan mukaan työntekijämäärän lisäksi kaikki muukin oli vedetty minimiin.

”Aika paljon lämmitimme keittoja. Kerran sanoin, että keitto ei riitä. Vastattiin, että jatka vedellä.”

Hän ei jatkanut.

”Tein puuron, ja sain haukut.”

Sijaisia ei hoitajan mukaan saanut ottaa eikä heitä olisi ollutkaan tarjolla, kun työntekijöiden kohtelu tiedettiin huonoksi.

Hoitajat kertovat, että joka viikko muutamana päivänä pyydettiin jäämään ylitöihin ja tekemään tuplavuorojakin. Jos ei suostunut, tuli moitteita.

Toinen hoitaja kertoi aikoinaan aluehallintovirastolle, että hoitajia on liian vähän.

”Avista oli sitten soitettu, että mistä on kyse. Meiltä oli vastattu, että työntekijöiden puute on tilapäistä ja johtuu vatsataudista. Ei se ollut tilapäistä vaan jatkuvaa”, hän kertoo.

”Vuorolistassa saattoi lukea ’joku’. Emme tienneet, kuka se joku oli.”

Hoitajien mukaan työyhteisö oli hyvä ja hoitajat tukivat toisiaan. Johdosta he eivät ole kenenkään silloin eivätkä jälkeenpäin kuulleet hyvää sanaa.

Kumpikaan ei usko, että missään päin Suomea asiat olisivat vanhustenhoidossa kovin paljon paremmin.

”En ihmettele, että meillä paloi muutama ihminen loppuun”, toinen hoitaja sanoo.

Toinen toteaa, että tulevaisuudessa asiat voivat pahentua roimasti, jollei alan työoloja saada kuntoon ja palkkausta työn raskauden ja vastuun mukaiseksi. Hänen mukaansa moni miettii alanvaihtoa, ja vanhustenhoito ei ole nuorten keskuudessa samojen syiden takia suosiossa.

”Esimerkiksi kassalla saa hieman vähemmän palkkaa, mutta työ on helpompaa”, hoitaja sanoo.

Joskus hoitajapari oli ensimmäistä päivää työharjoittelussa oleva opiskelija, jota oman työn lisäksi piti opastaa.

”Välillä tuntui, että olisi voinut huudella pihalta ohi menevällä tiellä kulkeneille, että tiedättekö vanhustenhoidosta, tulkaa töihin”, hoitaja sanoo.

Toinen hoitajista jätti vanhustenhoidon kokonaan. Hän on yhä terveydenhuoltoalalla ja on iloinen päätöksestään mutta surullinen vanhusten ja heidän hoitajiensa puolesta.

”Voin kertoa, etten palaisi vanhuspuolelle. Sijaisuuspyyntöjä on tullut, mutta en menisi vaikka saisin triplapalkan. Semmoista palkkaa ei olisi, että palaisin”, hän sanoo.

Hoitajat sanovat, että suurin osa vanhustenhoidon työntekijöistä on vastuullisia ja haluaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, mutta mahdoton on mahdotonta.

”Poislähteneiden määrä kertoo, että puitteet ovat järkyttäviä. Me jaksamme pitkään, tiedämme että vika ei ole ikäihmisissä. Mutta jossain vaiheessa ei vain pysty”, toinen hoitaja sanoo.

”On tosi sääli, kun vanhukselle joutuu sanomaan, että anteeksi mutta ei ole aikaa vaihtaa vaippaa. Tai kun vanhus saa aamiaisen puolilta päivin, juuri ennen lounasta. Se ei ole oikein.”

Hoitajat esiintyvät jutussa poikkeuksellisesti nimettöminä.