Kotimaa

Opiskelijaterveyden­huolto laajenee ammattikorkea­kouluihin: YTHS:n asiakasmäärä kaksinkertaistuu vuonna 2021

Eduskunta hyväksyi uuden YTHS-lain. Vuoden 2021 alusta yhtenäinen terveydenhuolto koskee noin 250 000 opiskelijaa.

Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto yhtenäistyy vuonna 2021, kun Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palvelut ulotetaan koskemaan ammattikorkeakoulujen opiskelijoita. Uusi järjestelmä kaksinkertaistaa säätiön asiakaskunnan, ja palvelun piirissä on kaikkiaan noin 250 000 opiskelijaa.

Eduskunta hyväksyi esityksen korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoa koskevaksi laiksi perjantaina 1. maaliskuuta. YTHS:n mukaan terveydenhuollon laajentumisen valmistelu aloitetaan välittömästi.

”Tämä on hyvä uutinen. Koko Suomen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että opiskelijoiden terveydestä pidetään hyvää huolta”, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toimitusjohtaja Katariina Poskiparta sanoo tiedotteessa.

YTHS-laki tulee voimaan vuoden 2021 alussa. Poskiparran mukaan säätiöllä on vahva perusta laajentumiselle, sillä osana normaalia kehittämistoimintaa on viime vuosina otettu käyttöön laajentumisen kannalta keskeisiä uusia toimintatapoja ja palvelukanavia, muun muassa valtakunnallinen, kansallisiin järjestelmiin integroitu potilastietojärjestelmä.

”Meillä on erinomaiset valmiudet laajentumiseen, mutta totta kai tämä on meille myös näytön paikka. Toimeenpano eli se miten onnistumme palvelutuotannon muutoksessa, oikein mitoitetun toimipaikkaverkoston luomisessa ja henkilöstöpolitiikassa ratkaisee”, Poskiparta toteaa.

Yhdenvertaisuus on Poskiparran mukaan lähtökohta myös toimipaikkaverkoston rakentamisessa.

”Toimipaikkaverkosto tulee pohjautumaan oppilaitosten opiskelijamääriin. Mitään varmaa toimipaikkojen määrästä, koosta tai sijainnista ei vielä tässä vaiheessa voida sanoa. Ammattikorkeakouluverkoston uusi sopimuskausi alkaa vuonna 2020, ja se voi tuoda vielä mukanaan muutoksia”, Poskiparta sanoo tiedotteessa.

Opiskelijajärjestöt ovat tyytyväisiä YTHS-lain laajentamisesta ammattikorkeakouluopiskelijoihin.

”Tänään opiskelijaliike juhlii: eduskunta on viimein kuullut opiskelijoiden toiveen ja hyväksynyt Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n palveluiden laajentamisen kaikille korkeakouluopiskelijoille. Uudistus lisää korkeakouluopiskelijoiden yhdenvertaisuutta, selkeyttää opiskeluterveydenhuollon lainsäädäntöä ja parantaa palveluiden laatua”, hehkuttaa Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) tiedotteessaan.

SYL:n puheenjohtajan Sanni Lehtisen mukaan opiskelijaterveydenhuollon vahvistaminen on yksi hienoimpia asioita tällä hallituskaudella.

”YTHS on tärkeä osa terveempää opiskelijaelämää, ja nyt sen erityisyys ja erinomaisuus on tunnistettu myös Arkadianmäellä”, Lehtinen sanoo tiedotteen mukaan.

Myös ammattikorkeakouluopiskelijat kiittävät. ”Upeaa! AMK-opiskelijat ovat toivoneet parempia palveluita jo pitkään, joten kyllähän tässä vähän herkistyy, kun saamme viimein tasavertaiset palvelut kaikille korkeakouluopiskelijoille”, sanoo Suomen opiskelijakuntien liiton Samokin puheenjohtaja Iiris Hynönen tiedotteessa.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) toivoo lisäsatsauksia mielenterveyspalveluihin.

”Kun opiskeluterveydenhuollon rakenteet ovat nyt kunnossa, on aika siirtää fokus entistä vahvemmin sisältöihin. Tutkimusten perusteella tiedetään, että korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyden oireilu on kasvanut koko 2000-luvun ajan”, toteaa HYY omassa tiedotteessaan.

”YTHS:n teettämän Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on psyykkisiä vaikeuksia”, kertoo HYY:n hallituksen terveysasioista vastaava jäsen Riikka Hakala.

HYY toivoo voimakkaita satsauksia etenkin ennaltaehkäisevään yhteistyöhön. Yksi kansallisella tasolla päätettävissä oleva parannus on psykoterapiatakuu.

“HYY:n tavoite on maksuton kuntoutuspsykoterapia alle 29-vuotiaille ja opiskelijoille. Nykyisessä Kelan kuntoutuspsykoterapiassa omavastuu estää osan opiskelijoista hakeutumasta terapiaan”, sanoo HYY:n hallituksen puheenjohtaja Laura Wathén.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä – Nyt kysyntää on hellyyssessioille, joihin ei kuulu seksiä lainkaan

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tuli ihan paha mieli, kun ihmiset ostivat ylihintaisia asuntoja huonolta paikalta”, kertoo rakennusliikkeen johtaja kokemattomista sijoittajista

      Tilaajille
    3. 3

      Anni Sinnemäellä on harvojen tuntema erityinen suhde Itäkeskukseen, joka pian mullistuu hänen johdollaan täysin

    4. 4

      Multasormia vaanii yllättävä vaara: huolimaton mullan käsittely voi aiheuttaa keuhkokuumeen

    5. 5

      Suomi elää jauhelihalla ja lehmänmaidolla – kartat näyttävät, miksi ilmastoraporttien ruokavaatimusten toteutuminen on vaikeaa

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaisten elämäntapa on kestämätön

    7. 7

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    8. 8

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    9. 9

      Armeija haluaa uhrata pahimmissa taisteluissa vain osan sotilaista, George Clooneyn uusi sarja paljastaa yleismaailmallisen kaavan

      Tilaajille
    10. 10

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    3. 3

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    4. 4

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    5. 5

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    6. 6

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    7. 7

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    8. 8

      Äiti kulki kaksivuotiaan lapsensa perässä Hoplopin leikkivälineissä Vantaalla ja järkyttyi: ”Likaa ei voinut olla huomaamatta”

    9. 9

      Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Näin rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille

    10. 10

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    5. 5

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää