Kotimaa

Opetushallitus: Ilmastolakko ei velvoita koulua antamaan oppilaille vapaata

Monissa kouluissa ja kaupungeissa on linjattu, että perjantain ilmastomielen­osoitukseen menevät oppilaat saavat huoltajan luvalla vapaata. Opetushallituksen mukaan mikään laki ei kuitenkaan velvoita kouluja tähän.

Useissa Suomenkin kaupungeissa on perjantaina järjestetty ilmastolakko-mielenosoituksia, joissa nuoret jäävät pois koulusta ottaakseen kantaa ilmastonmuutoksen hillitsemisen puolesta.

Eri kaupungit ja koulut ovat tehneet erilaisia linjauksia siitä, onko ilmastolakko hyväksyttävä syy poissaoloon. Esimerkiksi Helsingin kaupungin kouluja on ohjeistettu, että jos huoltaja pyytää lapselleen lupaa jäädä mielenosoituksen vuoksi pois oppitunnilta, se tulisi myöntää.

”Tästä on tullut kysymyksiä muutamalta koululta, ja kun asia nousi vahvasti yleiseen keskusteluun, niin laitettiin eilen kouluille siitä viesti”, kertoo Helsingin kaupungin perusopetusjohtaja Outi Salo.

Samantyyppinen viesti on hänen mukaansa lähetetty myös kaupungin lukioille.

Turun Sanomien mukaan myös ainakin Turun kaupunki on antanut samantyyppisen ohjeen turkulaisille oppilaitoksille, peruskoulujen lisäksi myös lukioille ja ammattioppilaitoksille.

Joissakin kaupungeissa ja kouluissa linja on ollut tiukempi. Erilaisista linjauksista on keskusteltu myös sosiaalisessa mediassa.

Esimerkiksi Lappeenrannassa asuva lukiolainen Sonja Korpelainen kritisoi aamulla Twitterissä sitä, ettei lukiolaisten lakkoilua ole hänen kotikaupungissaan hyväksytty.

”Rehtori on laittanut meille Wilmaan viestin, ettei oppilaita kannusteta ilmastolakkoon”, Korpelainen kertoo HS:lle. ”Kuulemma johtoryhmä on päättänyt, että se ei ole hyväksyttävä syy olla pois koulusta.”

Sen sijaan opiskelijakunnan hallitus, johon Korpelainenkin kuuluu, levitti perjantaina lukion aulaan ilmastolakanan. Siihen opiskelijat saivat kirjoittaa omia ajatuksiaan asiasta.

Korpelainen päätyi menemään perjantaina oppitunneille, koska kursseista on hänen mukaansa vaikea päästä läpi, jos on ollut poissa luvatta. Hän kertoo käyneensä ruokatunnin aikana mielenosoituksessa kaupungintalolla.

”On tietysti vähän erikoista, että jos nuoret itse haluavat toimia aktiivisesti jonkin asian puolesta, niin siihen ei kannusteta”, Korpelainen pohtii. ”Jos annetaan ymmärtää, että poissaolo ei ole hyväksyttävä, niin antaahan se kuvan, ettei tätä asiaa pidetä tärkeänä.”

16-vuotias Korpelainen on mukana kansalaisjärjestö Planin ”lastenhallituksessa”. Hän oli viime syksynä päivän HS:n päätoimittajana tyttöjen päivän Girls takeover -tempauksessa.

Lappeenrannan lyseon lukion rehtori Mika Luukkonen vahvistaa HS:lle, että koulu ei kannusta opiskelijoitaan osallistumaan ilmastolakkoon. Sama päätös on tehty myös Lappeenrannan Kimpisen lukiossa, hän kertoo.

Rehtorin mukaan huolena oli, että jotkut lukiolaiset käyttäisivät ilmastolakkopäivän lokoiluun.

”Laitoin viestin opiskelijoille ja huoltajille, että ilmastolakkoon osallistuminen tarkoittaa selvittämätöntä poissaoloa. Samalla korostin, että ilmastoasia on tärkeä. Kehotin osallistumaan lähiaikoina lähiaikoina Lappeenrannassa järjestettäviin ilmastotapahtumiin”, Luukkonen sanoo.

Luukkosen mukaan perjantaina koulusta oli poissa ”ehkä yksittäisiä oppilaita”.

”Lukiolaiset selvittävät poissaolonsa itse. Jos joku nyt on ollut ilmastolakossa, ei siitä sen suurempaa asiaa tule.”

Laki on asiassa varsin yksiselitteinen. Lukiolain mukaan opiskelijan tulee osallistua opetukseen, ellei hänelle ole myönnetty siitä vapautusta. Samantyyppinen kirjaus on myös perusopetuslaissa.

”Koulu tietenkin päättää, mikä on hyväksyttävä syy olla poissa”, kommentoi oppimisen ja kansainvälistymisen johtaja Anni Miettunen Opetushallituksesta.

”Tässä on ollut aika paljon kysymyksiä siitä, miksi koulut tekevät erilaisia päätöksiä. Siihen tietysti liittyy myös se, millainen tilanne opetuksessa on. Voi olla esimerkiksi koepäivä, tai koulu voi järjestää oman ilmastotapahtuman tai mielenilmaisun, johon oppilaat voivat osallistua.”

Sinänsä mielenilmaisu ja kansalaisaktiivisuus ovat hyvinkin opetussuunnitelmien mukaisia tavoitteita, Miettunen pohtii.

”Esimerkiksi lukion opetussuunnitelmassa mainitaan kestävä kehitys, osallistuminen ja osallisuus yhteiskunnallisissa asioissa.”

Turussa poissaolo-oikeutta on Turun Sanomien mukaan perusteltu perustuslailla.

”Periaatteena on, että myös alaikäisellä on perustuslaillinen oikeus osoittaa mieltään. Rehtori ei voi lähtökohtaisesti kävellä tämän periaatteen yli”, sivistystoimialan johtaja Timo Jalonen kommentoi lehdessä.

Opetushallituksen oikeudellisista asioista vastaava johtaja Matti Lahtinen tulkitsee lakia eri tavoin kuin Turussa on artikkelin perusteella tehty.

”Oppilailla on sananvapaus ja oikeus mielipiteen ilmaisemiseen. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että oppilaat voisivat vapaasti jäädä pois opetuksesta”, Lahtinen kertoo Opetushallituksen HS:lle välittämässä viestissä.

Työntekijöille turvataan perustuslaissa ammatillinen yhdistymisvapaus, johon myös työtaisteluoikeuden on katsottu kuuluvan. Koululaisilla tai opiskelijoilla ei sen sijaan ole lakiin perustuvaa lakko-oikeutta.

”Lakko-oikeuden osalta oppilaita ja työntekijöitä ei rinnasteta toisiinsa.”

Kansainvälisen nuorten ilmastolakon alullepanija on 16-vuotias ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Hän julistautui syksyllä 2018 koululakkoon Ruotsin vaalien alla ja istui koulupäivät valtiopäivätalon edessä.

Suomessa perjantain ilmastolakko on ollut muutaman tunnin mittainen mielenosoitus.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa yötä päivää Kumpulassa – Operaation hinta jopa 60 000 euroa kuukaudessa, arvioi turvallisuusalan yritys

    2. 2

      Kartta näyttää, miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

    3. 3

      Nuohous vapautuu ja markkinoille on jo tulossa yritys, joka viranomaisten mukaan kaupittelee remontteja lainvastaisesti

    4. 4

      Helsingin eteläiseen kärkeen suunnitellaan koteja yli 7 000 ihmiselle – Tie pois vie tuskaisen ruuhkasumpun kautta

    5. 5

      Kun lapsi raivoaa, vanhemman tehtävä ei ole ratkaista asiaa – on tärkeämmän oppitunnin aika

      Tilaajille
    6. 6

      Jatkuva hyvä päivä saattaa olla merkki toksisesta positiivisuudesta

    7. 7

      Lapsen raiskauksesta tuomittu selvisi ehdollisella tuomiolla, koska vankila olisi haitannut miehen ”sosiaalista selviytymistä”

      Tilaajille
    8. 8

      Yksi katse muistuttaa toivon heittäneestä lama-Suomesta – Iltalypsyn karjakko kertoo, miten syntyi armoton satiiriohjelma, jota ei enää voisi tehdä

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius

    10. 10

      Roskiin hukkuva Moskova vie jätteensä satojen kilo­metrien päähän: ”Vaikka olen itse ollut miliisinä, yllätyin, millaista korruptiota tässä on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    2. 2

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    3. 3

      Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

      Tilaajille
    4. 4

      Sairaaloiden Apotti-tietojärjestelmä on satoja miljoonia maksanut susi, jota ei olisi pitänyt päästää edes testikäyttöön

    5. 5

      Maailman ehkä harvinaisin muumimuki tulee myyntiin huhtikuussa huutokaupassa Turengissa

    6. 6

      Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

    7. 7

      Helsinkiläis­naisen patjan alta löytyi testamentti, joka käynnisti sotkuisen riidan: Korkein oikeus jätti rahoja vaatineet hyvän­tekeväisyys­järjestöt nuolemaan näppejään

    8. 8

      Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius

    10. 10

      20 vuotta sitten The Matrix muutti tapaamme katsoa elokuvaa – Nyt feminismiä vihaava äärioikeisto käyttää sitä hyväkseen tavalla, jota tekijät eivät koskaan olisi uskoneet mahdolliseksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    4. 4

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    5. 5

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    6. 6

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    7. 7

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää