Kotimaa

Merivoimien jättihanke uhkaa viivästyä kuukausilla hallituksen eron takia

Oikeuskansleri pohtii, voiko toimitusministeristö päättää satojen miljoonien eurojen arvoisista kaupoista.

Merivoimien strateginen jättihanke neljän uuden sotalaivan rakentamiseksi saattaa viivästyä. Syynä on Juha Sipilän hallituksen ero ja muuttuminen toimitusministeristöksi.

Puolustusvoimat on valmistellut jo pitkälle Pohjanmaa-luokaksi nimitetyn alusluokan rakentamisen. Muun muassa aluksiin asennettavat ohjukset ja torpedot on valittu.

Tällä hetkellä puuttuu vain lopullisen rakentamissopimuksen tekeminen Rauman telakan kanssa ja laivojen taistelujärjestelmän valinta. Molemmat hankkeet ovat loppusuoralla.

Ongelma on nyt se, että Pohjanmaa-luokan rakentaminen maksaa yhteensä 1,2 miljardia euroa. Hinnasta vajaa puolet tulee rakennuskustannuksista.

Kysymys on siitä, saako toimitusministeristö päättää näin isosta asiasta. Asia on nyt oikeuskanslerin pohdittavana.

”Tällä hetkellä selvitetään oikeuskanslerin toimistosta, että onko tämä niin iso päätös, että voidaanko sitä viedä eteenpäin”, sanoo strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen puolustusministeriöstä.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on tiedottanut, että toimitusministeristö voisi hoitaa vain välttämättömiä juoksevia rutiiniasioita ja sellaisia kiireellisiä asioita, joiden ratkaisua ei voida siirtää uudelle hallitukselle. Satoja miljoonia euroja koskevia päätöksiä ei voi hevin kutsua rutiiniratkaisuiksi.

Oikeuskanslerilta on pyydetty vastausta ensi viikon alkuun mennessä. Vaikka vastaus olisi myönteinen, sitä seuraa vielä poliittinen harkinta.

”Sen jälkeen kun se tulee valtioneuvostoon, pitää varmaan selvittää poliittinen halu tehdä päätöksiä”, Puranen sanoo.

Voi olla, että päätös halutaan jättää eduskuntavaalien jälkeen muodostettavalle uudelle hallitukselle.

”Meidän pitää siten varautua useamman kuukauden viivästykseen.”

Uusien sotalaivojen rakentamissopimuksen tekeminen on jo nyt lähes vuoden myöhässä. HS kertoi viime kesänä, että neuvottelut Rauman telakan kanssa olivat jumiutuneet, koska Puolustusvoimat halusi varmuuden siitä, että pienen telakan rahkeet riittävät alusten rakentamiseen.

”Meillä on osin rakentamissopimusneuvottelut kesken. Viimeisiä yksityiskohtia vielä selvitellään telakan kanssa. Tämä on ollut aika hidasta vääntämistä”, Puranen sanoo.

Taistelujärjestelmä lienee käytännössä jo valittu, vaikka Puranen sanookin, että kilpailu on periaatteessa käynnissä ja ”ketään ei ole vielä hylätty pois”. Kalkkiviivoille on yltänyt kolme kilpailevaa järjestelmää.

Suunnitelmien mukaan runsaat sata metriä pitkien sotalaivojen rakentaminen alkaa vuonna 2021. Kaikkien neljän pitäisi olla valmis vuoteen 2028 mennessä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    2. 2

      Annalla on unelmiensa parisuhde, jonka ainut ongelma on, että mies on varattu – ”Ei se tietysti kivalta tunnu, mutta koen, että mies on vastuussa omista teoistaan”

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkimus: Ihminen keksi jumalat vahtimaan moraalia, kun yhteiskunnat kasvoivat suuriksi

      Tilaajille
    4. 4

      Kansan suosikki pääministeriksi on Pekka Haavisto, Antti Rinteen suosio on heikompi kuin hänen puolueensa

    5. 5

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    6. 6

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    7. 7

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    8. 8

      Ylen tentin yllättävin hetki meni varmasti monelta ohi: Antti Rinne myönsi olleensa väärässä asiassa, jonka avulla hän kampesi Sdp:n johtoon

    9. 9

      Antakaa meille opettajille rauha, sanoo kaksikymmentä vuotta yläkoulussa opettanut ja sitten irtisanoutunut Katri Paavolainen

      Tilaajille
    10. 10

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempi

      Tilaajille
    2. 2

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    3. 3

      ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

    4. 4

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    5. 5

      ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

    6. 6

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    7. 7

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    8. 8

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    9. 9

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    10. 10

      Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    4. 4

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    5. 5

      ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    8. 8

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    9. 9

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    10. 10

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    11. Näytä lisää