Moni yksin tulleista turvapaikan­hakijoista joutuu täysi-ikäisenä lähtemään: Mosi Herati, 20, ei halua koskaan palata Afganistaniin

Mosi Herati on 20-vuotias, eikä hän halua koskaan palata Afganistaniin.

Nyt hän istuu kahvilassa Helsingin keskustassa pukeutuneena vaaleanpunaiseen collegeen ja juo kahvia kauramaidolla. Kaulaketjussa riippuu hopeanvärinen rauhanmerkki.

Herati ei ole kuullut Afganistaniin jääneestä perheestään mitään kahteen ja puoleen vuoteen, vaikka on etsinyt heitä sekä Punaisen Ristin että YK:n avulla.

Hän oli 16-vuotias paetessaan Afganistanin sotaa. Suomeen hän tuli marraskuussa 2015 ja hänet sijoitettiin ryhmäkotiin Espooseen. Hän on yksi niistä reilusta kolmestatuhannesta alaikäisestä, jotka tulivat Suomeen yksin vuonna 2015. Yhteensä turvapaikanhakijoita tuli vuonna 2015 Suomeen vajaat 32 500.

Mosi Heratia, kuten muitakin täysi-ikäistyneitä turvapaikanhakijoita jännittää nyt se, onko valtio ainoastaan odottanut heidän 18-vuotissyntymäpäiviään voidakseen lähettää heidät maasta pois.

Herati on yhteydessä moniin yksintulleisiin. Myös heihin, jotka ovat täysi-ikäistymisen jälkeen saaneet kielteisen päätöksen ja joutuneet palaamaan Afganistaniin.

”Kahdelle heistä on tapahtunut niin, että kuukausi sen jälkeen kun he olivat tulleet Kabuliin viholliset löysivät heidät, ja toinen heistä joutui moneksi päiväksi sairaalaan ja melkein kuoli.”

Nuorten kimppuun hyökättiin ja heidät pahoinpideltiin. Sairaalaan joutunut lähetti Mosille kuvia vammoistaan, mutta tämä ei uskalla julkaista niitä sosiaalisessa mediassa siinä pelossa, että ne johdattaisivat hyökkääjät uudestaan kohteensa jäljille.

Huoli kielteisen päätöksen saamisesta 18-vuotissyntymäpäivän jälkeen on ainakin jossain määrin aiheellinen, sanoo dosentti Anna-Kaisa Kuusistohttps://www.hs.fi/haku/?query=anna-kaisa+kuusisto Tampereen yliopistosta.

Migrin tilastoista näkyy, että piikki täysi-ikäistyneiden, Suomeen alunperin yksin tulleiden alaikäisten oleskelulupahakemusten käsittelylle osuu vuosiin 2016 ja 2017. Tuolloin myös kielteisiä päätöksiä on tehty aiempaa enemmän.

Epävarmuus täysi-ikäistymisen aiheuttamasta muutoksesta määräaikaisen oleskeluluvan jatkoon syntyi ensimmäisen kerran vuonna 2016, jolloin yksintulleille alaikäisille alettiin antaa aiempaa lyhyempiä lupia.

”Tämä tietenkin aiheuttaa näiden nuorten kesken paljon puhetta tulevaisuudesta ja siitä mihin voi luottaa.”

Mosi Heratin ensimmäinen Suomen-vuosi kului pitkälti ryhmäkodin seinien sisällä. Kunnilla on velvollisuus järjestää perusopetusta kaikille sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille, eli 7–16-vuotiaille, ja tämä koskee myös turvapaikanhakijoita riippumatta oleskeluluvan statuksesta. Herati kuitenkin täytti 17 juuri Suomeen tullessaan, eikä siis päässyt kouluun.

Ilman koulunkäyntimahdollisuutta Heratilla ei ollut juuri muuta tekemistä kuin odottaa päätöstä turvapaikkahakemuksesta.

Hän toivoisi, että etenkin kielen opetusta tarjottaisiin turvapaikanhakijoille nopeammin.

”Kotouttamisen pitäisi alkaa siitä, kun turvapaikanhakija tulee Suomeen”, Herati miettii.

Vuoden odotuksen jälkeen Mosi Herati sai vuoden oleskeluluvan yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella, mutta ei kansainvälistä suojelua.

Lyhyet, yleensä vain vuoden mittaiset oleskeluluvat aiheuttavat paljon epävarmuutta, Herati kertoo.

”Nuoria ei kiinnosta opiskella tai tehdä mitään, koska he eivät tiedä tulevaisuudestaan. He ovat täällä yksin, perheet ovat muualla tai kadonneet matkalla. Nuoret ovat epävarmoja saavatko oleskelulupaa. Moni joutui menemään lääkäriin ahdistuksen takia.”

Lisää epävarmuutta syntyy nuoren täyttäessä 18. Alaikäisenä yksintulleilla turvapaikanhakijoilla on oikeus jälkihuoltoon, eli mahdollisuus saada sosiaalityöntekijältä apua asioiden hoitamisessa. Tämän järjestäminen on kuntien vastuulla.

”Jälkihuollon palveluiden saatavuus eri kunnissa on hyvin vaihtelevaa”, sanoo Anna-Kaisa Kuusisto. ”Periaatteessa se on näiden nuorten oikeus, mutta se ei aina toteudu.”

Juuri nyt suurin osa vuonna 2015 alaikäisinä yksin tulleista turvapaikanhakijoista on tässä jälkihuoltovaiheessa.

”Jälkihuoltoon tarvittaisiin paljon enemmän työntekijöitä ja resursseja, jotta kotoutuminen käynnistyisi paremmin.”

Kuusiston mukaan jälkihuolto ei voi kuitenkaan olla pelkästään viranomaisten vastuulla, vaan tarvittaisiin enemmän esimerkiksi kummiperhetoimintaa vahvistamaan nuorten yhteyksiä suomalaiseen yhteiskuntaan.

Eniten nuorten kotoutumiseen vaikuttavat Kuusiston mukaan asumisratkaisut. Kuten se, että nuorten ei tarvitsisi muuttaa toiselle paikkakunnalle täytettyään 18 vuotta.

Kuusisto ei myöskään kannata kaikkien täysi-ikäistyvien nuorten majoittamista yksiöihin, vaan heidän olisi parempi päästä asumaan tuetun asumisen piiriin.

”Näillä nuorilla itselläänhän on ihan hirveä halu kotoutua, mutta siihen tarvitaan myös suomalaisen yhteiskunnan tukea”, Kuusisto toteaa.

Nyt Mosi Herati rakentaa uutta elämää Suomessa. Hän opiskelee sekä aikuislukiossa että yrittäjyyttä Metropolian ammattikorkeakoulussa, josta hän valmistuu ensi keväänä. Suomea hän opiskelee paitsi koulussa myös itsekseen verkossa. Herati puhuukin suomea jo varsin sujuvasti.

”Mulle on tärkeää oppia suomea, koska asun täällä ja mun pitäisi rakentaa täällä uusi elämä.”

Herati on myös alusta asti pyrkinyt osallistumaan mahdollisimman paljon erilaisiin tapahtumiin ja työskennellyt vapaaehtoisena SPR:llä. Tätä kautta hän on saanut suomalaisia ystäviä ja kielitaito on kohentunut samalla.

Odottaessaan ensimmäistä oleskelulupaansa Herati osallistui SPR:n ryhmäkodissa järjestämälle valokuvauskurssille ja innostui sen myötä valokuvaamisesta. Hänen ottamiaan valokuvia on ollut esillä yhteensä neljässä näyttelyssä, ja Heratin ohjaama lyhytelokuva Kaukana kotoa esitettiin Refugee Film Festivalilla lokakuussa.

Herati on myös mukana viime keväänä perustetussa SPR:n Vaikuttajatiimissä, johon kuuluu kaksitoista nuorta turvapaikanhakijaa. Sunnuntaina Vaikuttajatiimi on yhtenä järjestäjänä Oodi-kirjastossa Mahdollisuuksien Suomi -paneelikeskustelussa, johon on kutsuttu eri puolueiden edustajia.

Viime heinäkuussa alkunsa saanut Vaikuttajatiimi ajaa yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiaa.

”Autamme yksintulleita kotoutumaan, järjestämme heille koulutuksia, autamme työnhaussa ja ansioluettelon tekemisessä”, Herati kertoo.

Tiimiläiset myös puhuvat yksintulleiden puolesta yhteiskunnassa ja vievät heidän ajatuksiaan ja kysymyksiään esimerkiksi kansanedustajille.

Mosi Heratille on selvää, mitä hän tulevaisuudelta haluaa: asua Suomessa ja olla mukana suomalaisessa yhteiskunnassa. Rauhan asia on sodan alta paenneelle tärkeä. Erityisesti Herati toivoo Suomelta ja muilta eurooppalaisilta valtioilta vastuunkantoa asekaupan suhteen.

”Taleban ja Isis, ei heillä ole asetehtaita. Mutta heillä on käytössään eurooppalaisia aseita.”

Hän esittelee tekemäänsä selvitystä EU-maiden aseviennistä ja sen vaikutuksista pakolaiskriisiin. ”Jos ei olisi asetehtaita maailma olisi paljon parempi paikka elää.”

Valmistuessaan ensi keväänä Herati haluaa perustaa yrityksen, jonka kautta hän voisi sekä auttaa ihmisiä synnyinmaassaan Afganistanissa että hyödyttää uutta kotimaataan Suomea.

”Afganistanissa naiset tekevät paljon käsitöitä, joita haluan tuoda tänne, ja samalla viedä täältä koulutusta heille.”

Ennen kaikkea Herati haluaa viedä koulutusta Afganistanin maaseudun köyhille naisille ja lapsille. Hän on opiskellut Afganistanin historiaa ja iloitsee siitä, että afganistanilaisilla naisilla on nyt enemmän mahdollisuuksia kuin Talebanin hallinnon aikana.

”Minua kiinnostaa auttaa naisia enemmän kuin miehiä. Haluan auttaa heitä pääsemään kouluun ja menemään eteenpäin.”

Hänen mielestään Suomen maahanmuuttopolitiikassa kannattaisi ottaa huomioon nykyinen ja tuleva työvoiman tarve, kun väestö ikääntyy ja työvoima vähenee.

”Euroopan komission tutkimuksen mukaan maahanmuutosta on paljon taloudellisia hyötyjä. Turvapaikan saaneiden henkilöiden taloudelliset nettovaikutukset muuttuvat positiivisiksi noin 10–15 vuoden jälkeen.”

Heratin viesti päättäjien suuntaan onkin selvä.

”Suomessa eräs puolue sanoo: ”jotain rajaa”, mutta minä sanon: ”ei mitään rajaa vaan joitakin ratkaisuja”.”